Uutiset

KaMa saa vieraita Joensuusta

 

KaMan pesis100-kausi jatkuu ensimmäisellä Kankaanpää Areenalla pelattavalla kotiottelulla, kun sunnuntaina vieraaksi saapuu kaimaseura Joensuusta. Ottelu Kankaanpää Areenalla alkaa kello 17.

KaMan kausi on alkanut kahdella tappiolla kovia Manse PP:tä ja Hyvinkään Tahkoa vastaan. Manse osoittautui kovemmaksi etäkotiottelussa Porin Superlauantaissa ja Tahko puolestaan torstaina vieraissa Pihkalassa. Nyt JoMaa vastaan luvassa on siis kauden ensimmäinen kotiottelu Kankaanpää Areenalla.

Siinä missä KaMan pistesarake näyttää kahden ottelun jälkeen vielä nollaa, on JoMa pelannut jo kolme ottelua, joista se on napannut kaksi kotivoittoa. Kauden avauksessa kaatui PattU tiukkaakin tiukemmin 2-0 (1-0, 2-1) Helsingin jalkapallostadionilla. Ensimmäisessä vierasottelussa puolestaan KeKi kaatoi JoMan tiukin 1-0 (2-1, 0-0) lukemin. Viimeisimmässä ottelussaan kotona Sotkamon Jymyä vastaan lukemat olivat jälleen tiukat, kun JoMa kaatoi vierailijan supervuoroparin jälkeen 2-1 (2-7, 6-2, 1-0).

Viime kaudella jo puolivälierissä tippunut kestomenestyjä JoMa on jälleen kuluvana kaunna yksi mitali- ja jopa mestarisuosikeista. Syksyn siirtomarkkinoilta haaviin jäivät tykkikauden Imatralla pelannut kotiuttaja-vaihtaja Juho Toivola sekä Siilinjärveltä naarattu tasaiseen tahtiin Superpesiksen huipulle kehittynyt etenijä-etumies Ville LantiainenKohahduttavin siirto oli silti lukkarilegenda Topi Kososen hankkiminen.

Läpi uransa PattUa edustanut Kosonen saateltiin Raahessa juhlallisuuksien myötä eläkkeelle, mutta pari kuukautta myöhemmin julkaistiinkin sopimus Itä-Suomeen. Siirto aiheutti kulmankohotuksia myös sen vuoksi, että samalla uutisoitiin toisen huippulukkarin, KaMa-kasvatti Ville Väliahon, jatkosopimus. Pesäpallohistoria ei tunne kovin montaa esimerkkiä, joissa kahden huippulukkarin pitäminen samassa joukkueessa olisi sujunut kipinöittä. Ainakin toistaiseksi JoMa on kuitenkin tässä onnistunut. Väliaho ja Kosonen ovat vuorotelleet lautasen äärellä, joskin Väliaho on osoittanut alkukaudesta olevansa paremmassa vireessä. Väliaho lukkaroi myös Kankaanpäässä ja Kosonen on osoittautunut kelpo vahvistukseksi myös jokeriosastolle.

281474769 428419365955410 1818453185129706301 n

Ottelussa debyyttinsä kotiyleisön edessä tekee myös KaMan maskotti KaMu! Perheen pienimmät – ja miksei vähän vanhemmatkin – voivat tavata KaMua tulevan kauden kotiotteluissa.

KaMan kuluvaa kautta on värittänyt kaksijakoisuus ja rikkonaisuus. Harjoituskausi sujui aaltoillen hyvien ja huonojen hetkien välillä. Samoin kauden alku on sisältänyt yhden lupaavan ja yhden heikomman ottelun, ja lupaavassakin ottelussa ulkopeli toimi mallikkaasti, mutta sisällä oli hankalaa. Oman mausteensa tuovat vielä pienet vaivat. Kauden alla pelatut harjoitusottelut ja avausottelun sivussa ollut kapteeni Miikka Riikonen on mukana kokoonpanossa. Samoissa otteluissa poissa ollut Teemu Rouhiainen on puolestaan toipunut jokeriosastolle. Molemmissa alkukauden otteluissa palkittu lukkari Henri Itävalo on kuitenkin sivussa ja lautasella nähdään pitkän jatkosopimuksen KaMaan tehnyt lupaava Rasmus Paananen.

Ottelun ennakkosuosikista ei ole epäselvyyttä, kun katsotaan joukkueiden nimilistaa ja alkukauden otteluita. KaMa kuitenkin haastoi ennakkoluulottomasti hallitsevan Suomen mestarin ja kauden ennakkosuosikin. JoMa puolestaan on pelannut ainoastaan tasaisia otteluita eikä sen sisäpeli ole ottanut vielä auetakseen, joskin se on onnistunut kairaamaan voittoja vahvalla ulkopelillä sekä rutiinillaan. Tasainen ottelu on varmasti luvassa myös tänään lämpimässä ja aurinkoisessa kevätsäässä pelattavassa ottelussa Kankaanpää Areenalla. Jatkuuko JoMan kauden kotiottelutaika edelleen, eli juhliiko KaMa ottelun jälkeen kauden avauspisteitään?

KaMa lähtee jahtaamaan kauden avauspisteitään kaimaseuransa kustannuksella. Luvassa on tiukka ja jännittävä taisto, jossa isännillä on täydet mahdollisuudet pistetilin avaamiseen ja avausvoittoon. Tervetuloa nauttimaan loistavasta kevätsäästä Kankaanpää Areenalle ja kannustamaan KaMa voittoon tutun Ville Väliahon joukkiosta! Ottelu vihelletään käyntiin kello 17.

 -MK


IMG-20220519-WA0000-2