Uutiset

KaMa joutui toteamaan Mansen vahvemmakseen

 

Kankaanpään Maila matkasi paikallisotteluiden toiseen osaan Tampereen Kauppiin. Manse PP jätti KaMan vaille mahdollisuuksia myös tuplaottelujen jälkimmäisessä kohtaamisessa. Tamperelaiset kirjattiin kotiottelunsa voittajiksi luvuin 2-0 (3-1, 12-1).

Mansen tiukka ulkopeli piti KaMan pihdeissään avausvuoropareissa. Juoksujen teon aloittikin kotijoukkue ensimmäisen tasoittavalla, kun Juha Niemen hyvä laakapallo painui koppareiden eteen. Toisen tasoittavalla Henri Puputin lyönti ykköskolmostilanteessa oli hyvä lisäten kotijoukkueen johtoa. Perään rakentuneesta ajolähdöstä Niemi onnistui vielä toistamiseen.

KaMa sai ensimmäisen kolmostilanteensa kolmannen aloittavalla, kun Miikka Riikonen järjesteli sen itselleen etutilanteesta. Juoksujen teossa ei kuitenkaan onnistuttu. Kuparinen rikkoutui sen sijaan neljännen aloittavalla, kun Lauri Vierimaa yllätti Mansen takakentän, ja kiersi kunniaa tyhjään kenttään jo neljännen kerran kuluvalla kaudella. Tämä jäi kuitenkin KaMan kirin ainoaksi onnistumiseksi, ja näin avausjakso kirjattiin Manse PP:lle 3-1.

Toisella jaksolla KaMan ulkopeli pyöri hieman avausjaksoa paremmin järjestellen kotiutustilanteita joka vuoroparissa. Tämä oli kuitenkin laiha lohtu isäntien sisäpeli-iloittelun edessä. Jaksolle saatiin nihkeä alku heti ensimmäisen aloittavalla, kun takatilanteeseen lyömään tullut KaMa-kasvatti Henri Puputti puhkaisi kentän takaa kunnarin arvoisesti. Seuraava lyöjä Juha Puhtimäki lisäsi vielä johtoa Puputin tuodessa tuplajuoksun.

Tästä aukesikin Mansen ketsuppipullo, ja se iski juoksuja jokaisessa vuoroparissa. Läpilyöntejä ei kuitenkaan nähty, vaan kaikki juoksut syntyivät yksittäisillä lyönneillä ja onnistumisilla. KaMan ainokaisen iski kolmannen tasoittavalla kapteeni Kari Kellokoski, jonka komea kumura ykköskolmostilanteessa kotiutti KaMan ykköspalkitun Lauri Vierimaan.

KaMan kausi jatkuu sunnuntaina tärkeällä kotiottelulla, kun vieraaksi saapuu Koskenkorvan Urheilijat. Kankaanpää Areenalla nähdään tuolloin vanhalle kotistadionilleen palaavat Petteri Kortelainen ja Ville-Veikko Olli. Ottelu alkaa kello 17 ja liput myy Tiketti. Tervetuloa kannustamaan KaMa voittoon!

Ottelun tilastot

Ottelun lehdistötilaisuus

 -MK


221385436 220802606717088 9100444237647925391 n-2