Uutiset

Kotiotteluiden pisteputki jatkuu – PattU niukasti vahvempi trillerissä

 

Kankaanpään Maila sai torstai-iltana vieraita Raahesta, kun Pattijoen Urheilijat saapui tuplakohtaamisen toiseen osaan. Kuuma kesäsää tarjoili katsojille jälleen huiman pesistrillerin, kun ratkaisua haettiin aina kotiutuslyöntikilpailusta saakka. Lopulta KaMa joutui toteamaan PattUn paremmakseen 1-2 (2-0, 2-4, 1-1, 0-1).

KaMa avasi ottelun mainiosti, kun kärki rakenteli ajolähdön yhdellä palolla. Kari Kellokoski näpitti viimeisellään tarkasti ja täydellisesti kakkosrajaan Teemu Utusen kiitäessä kotipesään. Miikka Riikonen koitti vuorollaan samaan rakoon, mutta Antti Kortteenperä paloi niukasti. Joona Anttila iski puolestaan ensimmäisellään kolmossaumaan, ja lyönti otti sen verran kimmokkeita ulkopelaajien räpylöistä, että Henri Pulkkinen päätti karata kotiin – 2-0.

 – Ei vain riitä. Saimme hyvän alun pelille. Ja toisellakin jaksolla sen Pattijoen rynnistyksen jälkeen saimme hyvän tasoituksen, mutta jos emme saa juoksuja pelissä kuin kahdessa vuorossa, niin kyllä se aika vaikeaa sitten on. Jostain kohtaa se aina tökkää. Tuo sisäpeli on niin kintaalla koko ajan, kertoi KaMan pelinjohtaja Mika Kulmala lehdistötilaisuudessa. 

PattUlla oli omat mahdollisuutensa tasoittavallaan. Raahessa ratkonut Sami Haapakoski järjesteli ensin itselleen takatilanteen ja viimeisellä oli vielä yllätysmerkki päällä, mutta keskipompusta syntyi palo. Perään rakentui vielä ajolähdöt, joista KaMa hoiti palot varmasti kotipesään. Tämän jälkeen ottelua värittivät hyvät ulkopelisuoritukset. Isännät varmistivat jaksovoiton, kun vierailijoille ei annettu lopuissa sisävuoroissa yhtäkään kolmostilannetta.

 – Ensiksikin pitää olla tyytyväinen, että kairasimme voiton ensimmäisen jakson jälkeen. Tauolla sai jokainen vuorollaan käydä vessassa katsomassa peilin edessä itseään. Sisäpelissä oli aika luokatonta tekemistä. Kyllä me aika hyvin nostimme tasoamme sitten toisella jaksolla. Alkoi jokaisella vähän käymään keppiin ja ulkopeli piti ihan hyvin, kuten se on meillä tehnyt. Kaksi pistettä vieraista kyllä maistuu, analysoi vieraiden ykköspalkinnon napannut Haapakoski.

 – Voitto lämmittää todella paljon ja tyytyväinen saa olla kahteen pisteeseen, sillä kyllähän me olimme ihan luokattomia ensimmäisellä jaksolla. Keskusteltiin kopissa, ja joukkue esitti kyllä sitten luonnetta, kun tuollaisen esityksen jälkeen petrattiin huomattavasti toiselle jaksolle. Haluan nostaa esiin myös Miikka Matikan, joka pelasti meille kyllä tänään voiton. Teki pari-kolme sellaista hakua tuolla hyvistä lyönneistä, että olivat kyllä voittavia suorituksia, kuten esimerkiksi tuossa kotarissakin, komppasi Samin veli, PattUn pelinjohtaja, Jussi Haapakoski kehaisten samalla loistavaa kopparipeliä pelannutta Matikkaa.

IMG 6673

Kesän parhaan pelinsä pelannut vaihtajajokeri Henri Pulkkinen nappasi kakkospalkinnon ja oli yksi KaMan suurimpia onnistujia kerättyään seitsemän kärkilyöntiä 100% tehoilla. Kuva: Juha Levonen

Vieraat tulivat sisuuntuneina toiselle jaksolle rakentaen heti palottoman ajolähdön. Sami Haapakoski siirsi vieraat johtoon taidokkaalla tappimiehen yli sijoitetulla pystymailallaan. Johtoa lisäsi seuraavana vuoroon astellut Topi Kosonen kakkosrajanäpyllään. KaMa sai kuitenkin torjuttua pahalta näyttäneen tilanteen tähän. Tasoittavalla KaMa onnistui vielä vastineessaan, kun Miikka Riikonen kavensi ottelun jäätävällä kakkospuolen laakalyönnillään. Jakson tasoitti Perttu Olli ykköskolmostilanteessa, kun pussinpohjalyönti yllätti ulkokentän.

 – Pienestä se nyt tuntuu aina jäävän kiinni. Tässä on nyt monta peliä hinkattu johonkin superiin tai kotariin ja otettu se pinna vaikka mistä. Mutta se, että se ei käänny voitoksi, on vähän huono asia. Tänäänkin PattU oikein tarjosi paikkoja, että olisi voitu se toinen jakso siitä kääntää. Päästiin tasoittavallakin kuitenkin vielä kotiuttamaan ja sitten yksi juoksu kotareissa, niin kyllä siihenkin pitäisi pystyä vastaamaan. Ei se vain tänään kääntynyt. Se on vähän meidän ongelma ollut, että sisäpeli ei ole tasaista, harmitteli KaMan ykköspalkinnon napannut ja hyvän pelin pelannut kapteeni Kellokoski.

PattU siirtyi jälleen johtoon toisessa vuorossa, kun Juuso Keski-Koukkarin tappikumuran jälkeen kolmannen palon polttoheitto ei jäänyt pesällä räpylään ennen etenijän ehtimistä kotiin. Seuraavissa sisävuoroissa joukkueet rakentelivat kotiutustilanteita, mutta molempien ulkokentät kestivät, kunnes neljännen aloittavalla vuoroon asteli jälleen Haapakoski. Jakson avausjuoksua vastaava taidokas pystymailasijoitus kasvatti johdon 2-4:ään. Nämä olivat myös jakson loppuluvut, kun KaMa ei tasoittavalla lisäjuoksujen teossa onnistunut.

 – Kahdella juoksulla jaksoon saatiin nyt yksi piste, mutta kyllähän nämä rassaavat rajusti nämä jatkuvat tappiot supereiden ja kotareiden kautta. Ja olihan Matikalta hyviä suorituksia, esimerkiksi kotarissa olisi se pallo jäänyt monelta hakematta, mutta teki valinnan ja onnistui, niin se oli pelin voitto siinä, manasi Kulmala pieniä marginaaleja.

Supervuoroparin aloittavalla PattU rakenteli yhden palon ajolähdön. Kososen näpytyksen KaMa torjui, mutta Keski-Koukkarin kolmossaumaan suuntautunut kumuralyönti yllätti ulkokentän. Tasoittavalla KaMa onnistui rakentelemaan kahden palon ajolähdön Riikoselle, jonka viimeisen lyönnin kolmospuolen laakalyönti oli ottamaton kotiyleisön riemuksi. Kotiutuslyöntikilpailussa vieraiden ainoa onnistuja oli Simo Rahunen, jonka taidokas sijoitus ottelun parhaana ulkopelaajana palkitun Henri Itävalon taktisesta väärästä kotiutti Paavo Pellon. Tämä riitti lopulta ottelun voittoon, kun kotiyleisön harmiksi KaMan parit eivät onnistuneet kotiutuksissaan.

 – Tässä tulee nyt joka toinen päivä pelejä seuraavat monta viikkoa. Se on vain aika nopeasti yritettävä nollata nämä tappiot, jotta pystyy sitten taas latautumaan ylihuomiseen, käänsi "Kume" jo katseet lauantaiseen SoJy-peliin.

KaMan kotipelien kimara jatkuu seuraavaksi lauantaina kotiottelulla Sotkamon Jymyä vastaan. Joni Rytkösen edustama hallitseva Suomen mestari kohdataan kello 16 alkavassa ottelussa. Seuraava kotiottelu puolestaan on vuorossa jo tiistaina, kun Kankaanpää Areenalle saapuu KaMa-kasvattien Topias Liljan ja Henri Puputin tähdittämä Manse PP. Liput otteluihin myy Tiketti. Tervetuloa kannustamaan KaMa voittoihin!

Ottelun tilastot

Ottelun lehdistötilaisuus

 -MK


IMG-20210712-WA0002