Uutiset

KaMa ryösti pisteen Kouvolasta!

 

Kankaanpään Maila sai hieman balsamia haavoihinsa, kun joukkue onnistui nipistämään jaksovoiton sarjan kärkikahinoissa olevalta Kouvolan Pallonlyöjiltä. Kotiottelussa Koplaa vastaan KaMa joutui toteamaan vierailijat molemmilla jaksoilla niukasti paremmakseen, mutta tällä kertaa pisteet menivät jakoon supervuoroparin jälkeen 2-1 (4-0, 0-1, 4-0).

Joukkueet jatkoivat Kouvolassa siitä, mihin Kankaanpäässä pari viikkoa sitten jäivät. KPL oli hienoisesti niskan päällä, ja joukkueiden hieno ulkopelaaminen piti juoksut vähissä. KaMan parhaat paikat avausjaksolla tulivat heti avaussisävuorossa, mutta ne jäivät tällä kertaa hyödyntämättä. KPL sen sijaan onnistui viimein kolmannen aloittavallaan kuudennesta ajolähdöstään. Tämä aukaisi isäntien ketsuppipulloa sen verran, että se iski viimeisessä sisävuorossaan vielä kolme lisää hienoilla lyönneillä.

 – Aika paljon muuten hölmöiltiin ja annettiin ilmaiseksi asioita eikä homma toiminut ulkona nollatilanteessa ja vaihtotilanteissa, mutta tuntui, että meidän takanen kyllä kesti ihan hyvin. Ensimmäisellä jaksolla toki autettiin kaveri virheillä alkuun, kun Meriläisen molemmat lyönnit olivat avopaikkoja, joista olisi pitänyt palot tehdä. Latvalan hienoille kakkosjatkekumuroille ei sitten paljoa mahtanut. Mutta se on varma, että nollalla tehdyllä ei tietysti jaksoa voita, kertasi KaMan pelinjohtaja Mika Kulmala avausjaksoa ja antoi tunnustusta Matti Latvalan hienoille kotiutuksille.

IMG 8550

Antti Kortteenperä toi Kouvolassa KaMan ainoan ja jo kauden yhdeksännen juoksunsa. Sillä ollaan joukkueen sisäisessä tilastossa toisena yhden tuodun päässä Lauri Vierimaasta. Kuva: Juha Levonen

Toisella jaksolla KaMa tiivisti ulkopeliään ja veikin jakson kolmostilanteet 4-5. KaMan kuparisen rikkoi kolmannen aloittavalla Miikka Riikonen, jonka hieno ja painava vapaa tappikumura kotiutti Antti Kortteenperän. Erittäin vahvaa ulkopeliä läpi jakson ykköspalkitun lukkari Henri Itävalon johdolla esittänyt KaMa vei tuolla juoksulla jakson lopulta nimiinsä, kun KPL onnistuttiin nollaamaan myös viimeisissä kahdessa ulkovuorossa.

 – Vähän ehkä petrattiin pelaamista toiselle jaksolle, mutta kun tuota kaverin kärkilyöntien ja kolmostilanteiden määrää katsoo, niin ei tuohon kaverin keulan pelaamiseen päästy minkään vertaa kiinni. Siellä oli ukko luukulla koko ajan. Hallinta oli koko ajan hieman vastustajalla. Siinä mielessä piste oli ihan hyvä suoritus.

Supervuoroparissa kotiuttajajokeri Ossi Meriläinen rikkoi isäntien kuparisen painavalla kolmossaumaiskullaan. Kotijoukkueen sankariksi nousi kuitenkin kakkoskärjen vaihtaja Iiro Nokkala, joka puhkaisi KaMan kentän etutilanteessa hienolla kakkosjatkekumurallaan. KaMa rakenteli tasoittavallaan kahden palon ajolähdön, muttei kuitenkaan onnistunut tilannetta hyödyntämään. Näin supervuoropari merkattiin Koplalle 4-0 ja koko ottelu sekä pisteet 2-1.

 – Yhteen tehtyyn juoksuun en ole tyytyväinen, mutta pisteeseen kyllä. Ei tuolla pelillä missään nimessä enempää ansaittukaan. Piste oli hyvä, päätti "Kume".

KaMan kausi jatkuu jo torstaina kotiottelulla Kiteen Palloa vastaan. Otteluisäntä OP Länsi-Suomi tarjoaa otteluun OP omistaja-asiakasetuna neljän euron alennuksen. Ota suunnaksi siis Kankaanpää Areena ja tule kannustamaan KaMa voittoon! Tervetuloa!

Ottelun tilastot

Ottelun lehdistötilaisuus

Ottelun juoksukooste

 -MK

213229742 208200344643981 819655919007126769 n