Uutiset

Tuplaraportti: KaMalle maukas voitto SiiPestä vaikean IPV-ottelun jälkeen

 

 Imatran Pallo-Veikot – Kankaanpään Maila 2-0 (6-4, 9-0)
 Kankaanpään Maila – Siilinjärven Pesis 2-1s
 (6-8, 8-6, 2-0)

Kankaanpään Mailan Superpesis-miehistö pelasi kuluneella viikolla kaksi tärkeää ottelua päävastustajiaan vastaan. IPV:n sisäpeli-iloittelu oli KaMalle Ukonniemessä liikaa, mutta kotonaan Leppäkoski Areenalla joukkue pystyi vastaamaan SiiPen ilotulitukseen. Kahdeksannelta sijalta viikkoon lähtenyt KaMa sai pidettyä tuon kahdeksannen sijan SiiPe-ottelusta saaduilla kahdella pisteellä.

Imatralle matkanneen KaMan ottelun alku sisällä oli nihkeä, mutta isäntäjoukkue onnistuttiin pysäyttämään tasoittavalla kolmella palolla kotipesään. Toisen aloittavalla kuitenkin lävähti, kun Kari Kellokoski aukaisi ketsuppipullon keskipompullaan. Hänen jälkeensä vuorollaan onnistuivat Petteri Kortelainen, Teemu Utunen, joka kiersi harhaheitolla kotipesään asti oman kentällemenolyöntinsä jälkeen, sekä Joona Anttila.

IPV aloitti kirinsä kuitenkin heti tasoittavalla, kun Jere Dahlström iski kahdesti tarkan lyönnin tappimiehen yli sekä Arttu Vilander kuritti kasvattiseuraansa kolmospuolen kumurallaan. KaMan hyvä vire ei jatkunut enää seuraavassa sisävuorossa, mutta IPV jatkoi kiriään, kun Konsta Kurikka iski pallon läpi kakkosluukusta kahden juoksun arvoisesti. Jatkotilanteesta vielä Jarkko Matikka kotiutti Kurikan, ja kun KaMa ei onnistunut lisäjuoksujen teossa palottomasta ajolähdöstä huolimatta neljännen aloittavalla, niin isäntäjoukkue vei avausjakson makean nousun päätteeksi luvuin 6-4.

Toisella jaksolla kentällä oli vain yksi joukkue. Siinä missä KaMa onnistui rakentelemaan vain kaksi kolmostilannetta, niin kotijoukkue onnistui siinä 11 kertaa, joista se onnistui vielä kotiutuksissa peräti yhdeksästi. KaMalta palkittiin hyvin onnistuneet vaihtajat Arttu Ruuska sekä Jouni Itävalo. IPV:ltä puolestaan kasvattiseuraansa neljästi kurittanut Vilander sekä lukkari Sikiö.

Ottelun tilastot & pöytäkirja

Ottelun lehdistötilaisuus

KaMa ja SiiPe esittelivät iloista sisäpeliä lyöntikelissä

Vierasjoukkue aloitti ottelun mykistävästi iskettyään avaussisävuorossa peräti kuusi juoksua Samu Vainikaisen, Kimmo Lukkarin ja Teemu Kinnusen kumuroilla, joista Lukkarin kumura livahti läpi Topias Liljan räpylän kautta kunniajuoksun arvoisesti ajolähtötilanteessa. KaMa sai tasoittavallaan yhden juoksun Petteri Kortelaisen onnistuneella kolmospuolen kumuralla. Aloittavalla SiiPe kuitenkin palautti johtonsa jälleen kuuteen juoksuun ottelussa huippuvireessä olleen Lukkarin kumuralla. Toisen tasoittavalla KaMa kiri jälleen Kari Kellokosken hienolla kotiutusnäpillä sekä Kortelaisen kolmospuolen kumuralla, mutta jälleen aloittavalla Lukkari lisäsi johtoa kumurallaan 3-8:aan.

Myös pelipäällä ollut Kellokoski kiristi kuitenkin jälleen tilannetta hienolla kääntönäpillä ykkösrajaan sekä perään isketyllä tappikumuralla kolmannen tasoittavalla. KaMa lähti toivoa täynnä viimeisen tasoittavalle, kun SiiPe onnistuttiin nollaamaan aloittavalla vuorolla. KaMa rakentelikin palottoman ajolähdön, josta Kellokoski onnistui jälleen vapaalla tappikumuralla. Perään lyömään tullut Kortelainen puhkaisi vielä kakkossauman, mutta Arttu Ruuska paloi niukasti kotipesän kynnykselle. Myöhemmistä tilanteista Joona Anttila ja Toni Pomell eivät onnistuneet juoksujen teossa, joten avausjakso meni vieraille luvuin 6-8 terävän ensimmäisen sisävuoron ansiosta.

KaMa aloitti toisen jakson terävästi siirtyen heti johtoon Petteri Kortelaisen kolmosluukkuiskulla sekä Joona Anttilan kakkospuolen välilyönnillä. Tasoittavalla SiiPe kavensi ottelun herran ja hidalgon, Kimmo Lukkarin, keskipompulla. KaMa alkoi kuitenkin mennä menojaan toisessa vuoroparissa, kun Niko J. Korhosen keskipomppu yllätti SiiPen ykköskolmostilanteessa ja hyvässä lyöntivireessä ollut Petteri Kortelainen iski pallon jälleen väliin. Sisävuoron kruunasi Topias Liljan kunnari tyhjään kenttään, kun pystymaila livahti kolmoskopparin yli. Tasoittavalla tuttu mies vierailijoilta puolestaan kavensi jälleen lukemia kumurallaan.

Kolmannessa vuorossa KaMa onnistui jälleen, kun kolmospussista pinnan löivät komeilla hidastetuilla Kari Kellokoski sekä Joona Anttila. Tasoittavalla saatiin toinenkin jakso kuitenkin jännittäväksi, kun ensin Samu Vainikainen kavensi tilanteen kakkossaumapuhkaisullaan. Tämän jälkeen SiiPe pääsi juoksun päähän, kun Arttu Ruuska laittoi räpylänsä väliin Toni Toivasen selvästi laittomaksi menossa olleeseen lyöntiin kakkosjatkeelta. Pienen hipaisun jälkeen kenttä kiersi kunniaa. KaMa kuitenkin kokosi rivinsä tämän jälkeen, ja jätti SiiPen vuorossa myöhemmin ilman juoksuja. Viimeisessä vuoroparissa Joona Anttilan komea kumura tippui viimeisenä lyöjänä väliin, ja kun tasoittavalla KaMa pelasi ottelun komeimman ulkovuoron jättäen SiiPen kokonaan ilman kakkostilannetta, kirjattiin toinen jakso ansaitusti kotijoukkueelle luvuin 8-6.

Supervuoropariin KaMa tuli terävästi rakentaen ajolähdön yhdellä palolla. Siitä onnistui Petteri Kortelainen jälleen kolmospussiin suunnatulla lyönnillä. Perään Jouni Itävalo sai hölkkäillä kotiin, kun vieraiden lukkari Teemu Kinnunen antoi kaksi asennotonta syöttöä. Vieraiden ahdinko syveni, kun tämän tilanteen jälkeen Simo Vainikainen tuli kättään pidellen vaihtoon. KaMa ei onnistunut lisäjuoksujen teossa, mutta tarvettakaan ei ollut, kun supervuoroparin ulkovuoro oli yhtä rautainen kuin toisen jakson päättänyt. Vierailijat eivät nähneet edes kakkospesää, ja näin KaMa nappasi ansaitun voiton tärkeässä ottelussa.

KaMalta ottelussa palkittiin hienon ottelun ulkona pelannut Jouni Itävalo kentän parhaana ulkopelaajana. Muut palkinnot menivät peräti seitsemän juoksua tuoneelle Arttu Ruuskalle (II) sekä viisi lyöneelle, yhden tuoneelle ja 8/8 kärkilyöntiä keränneelle Kari Kellokoskelle (I). Vierailijoilta palkinnot nappasivat kunnarin lyöneet Toni Toivanen (II) sekä Kimmo Lukkari (I). Ottelun lehdistötilaisuudessa kuulet kommentit joukkueiden ykköspalkituilta sekä pelinjohtajilta Jukka Karttuselta (KaMa) ja Perttu Westersundilta (SiiPe). Lehdistötilaisuus kotiotteluista on nähtävissä livenä sekä jälkilähetyksenä KaMan Facebook-sivuilla. SiiPe-ottelun lehdistötilaisuuden löydät täältä.

Ottelun tilastot

Ottelun Twitter-liveselostus

KaMan kausi jatkuu tiivistahtisena, kun tiistaina joukkue matkaa Hyvinkään Pihkalaan Tahkon vieraaksi. Tämän jälkeen seuraava kotiottelu on vuorossa jo torstaina, kun vastaan asettuu rakas vihollinen Seinäjoen JymyJussit. KaMalla onkin vuorossa todellinen härkäviikko, sillä tämän sunnuntaina pelatun ottelun perään KaMa pelaa tiistaina, torstaina ja vielä lauantainakin. Nämä ovat niitä hetkiä, kun kotiyleisön kannatusta todellakin tarvitaan, jotta voimaa ja jaksamista löytyy vääntämään tiukoissa paikoissa! Tervetuloa kannustamaan KaMaa siis jälleen torstaina Seinäjoen JymyJusseja vastaan Leppäkoski Areenalle!

Ottelukaruselli JymyJussit2