Uutiset

Hyvinkää Kumuraturnauksen voittoon -KaMa kaatoi Pöytyän pronssiottelussa

Kumuraturnauksen päätöspäivänkin ottelut saatiin mitellä lämpimässä kevätsäässä. Aamupäivällä jo klo 11.00 alkaneessa mittelössä kohtasivat perjantaina ottelunsa hävinneet KaMa ja Pöytyä. Kokoonpanomuutoksia osin poissaolojenkin vuoksi tehneellä KaMalla oli koko pelin ajan varsinkin sisällä käynnistysvaikeuksia.

Ensimmäisellä jaksolla kuitenkin saatiin Miikka Riikosen, Toni Pomelin ja Jussi Kivelän lyömillä juoksuilla raavittua 3-1 jaksovoitto. Toisaalta pitää todeta, että vierasjoukkue Pöytyä pelasi rohkeasti ja ennakkoluuttomasti ja nappasikin toisen jakson voiton ansaitusti Atte Kaurialan hienolla kakkospuolen läpilyönnillä, joka tuotti kunnarin tyhjään kenttään. Jakso siis Pöytyälle 2-3.


Toni Pomell

Toni Pomell iski juoksun vanhaa joukkuettaan vastaan.

Ottelun voittaja ratkottiin suoraa kotiutuskisassa. Ensin Pöytyä sai omilla pareillaan yhden juoksun, mutta, KaMa teki kaksi Petteri Kortelaisen välilyönnillä ja Kari Kellokosken taidokkaalla kakkosrajanäpillä ja vei siis ottelun jaksoluvuin 2-1.


Hyvinkää

Hyvinkää juoni itsensä pelinjohtaja Iiro Haimin johdolla Kumuraturnauksen voittajaksi

Finaalissa kohtasivat Hyvinkää ja ykköspesiksen yksi tämän kauden ehdottomista nousijasuosikeista Manse PP. Tamperelaiset haastoivat ottelun alussa Superpesisvastustajaa ennakkoluulottomasti, mutta mitä pidemmälle ottelu eteni, niin sitä enemmän taso ero alkoi näkyä. Hyvinkää vei ottelun jaksoin 2-0 (5-2 ja 5-1) ottaen näin historian ensimmäisen Kumuraturnauksen voiton.

KaMan viimeinen harjoitusottelu ennen 9.5 käynnistyviä superpesisotteluita on ensi lauantaina Kouvolan vieraana.