Uutiset

Ennakko: KaMa kohtaa KaMa-kasvatteja kuhisevan JymyJussit

 

Kankaanpään Mailan Superpesis-kausi jatkuu tiistaina kotiottelulla Seinäjoen JymyJusseja vastaan. Kankaanpääläisyleisölle löytyy tuttuja kasvoja myös vieraiden riveistä, sillä JymyJusseissa on tällä kaudella pelannut peräti neljä KaMa-kasvattia ja kaksi KaMa-taustaista pelaajaa. Itse ottelusta molemmat joukkueet janoavat pisteitä kovaan kamppailuun pudotuspelipaikoista

Sarjatilanne

Vierailija Seinäjoen JymyJussit on tällä hetkellä sarjataulukossa kuudentena, kun se on kerännyt 19 ottelusta 25 pistettä. KaMa taasen majailee 11:nnellä sijalla 18 pisteensä kera, jotka joukkue on kerännyt 18 ottelusta.

Viimeisimmät 3 peliä

Kotijoukkue Kankaanpään Maila nappasi kauden ensimmäisen vierasvoittonsa lauantaina Alajärveltä supervuoroparin jälkeen. Tätä ottelua edelsivät kirvelevä 0-2 -kotitappio Imatran Pallo-Veikoille sekä 2-0 -vierastappio Vimpelin Vedolle.

Toisin kuin KaMa, JymyJussit on ehtinyt pelaamaan jo kolme ottelua heinäkuun puolella. Näistä otteluista tuloksena on ollut myös kolme tappiota, kun sarjan kärkikahinoissa viihtyvät Joensuun Maila ja Kouvolan Pallonlyöjät kävivät hakemassa Seinäjoelta voitot. KPL voitti ottelunsa puhtaasti 0-2, mutta JoMa joutui taistelemaan aina kotiutuslyöntikilpailuun saakka. Näitä otteluita edelsi puhdas 2-0 -vierastappio Hyvinkään Pihkalassa.

Kauden kohtaamiset

Runkosarja 22.5.  Seinäjoen JymyJussit – Kankaanpään Maila 2-0 (3-2, 8-1)   Tilastot

Ennakkoasetelmat

Ottelussa on jälleen jaossa tärkeitä pisteitä molemmille joukkueille, kun molemmat joukkueet taistelevat sarjataulukon keskiryhmässä paikasta pudotuspeleihin. Edellisessä kohtaamisessa Seinäjoella KaMa oli avausjaksolla niskan päällä, mutta JymyJussit kampesi lopulta viimeisen vuoroparin tasoittavalla väkisin ohi ja voittoon, ja tuon jälkeen rallatteli toisen jakson helpohkonlaisesti itselleen. Tällä kertaa kotietu on KaMan puolella ja odotettavissa varmasti on jälleen jännittävä ja tasainen vääntö.

KaMa kamppailee sarjataulukon alemmassa keskiryhmässä, jossa jokainen joukkue kaipailee kipeästi pisteitä noustakseen taisteluun ylemmän jatkosarjan paikasta sekä pudotuspelipaikasta. Sijat 10-13 ovat kaikki pisteen päässä toisistaan. Pudotuspelipaikka sekä raja ylempään jatkosarjaan puolestaan on KaMalta kuuden pisteen päässä. Tästäkin ottelusta tarvitsisi siis kaivaa pisteitä, jotta pudotuspelihaaveet säilyvät elossa. Toki kaksinkertaisen alkusarjan jälkeen alemmassa jatkosarjassakin on paikka yhdelle pudotuspelijoukkueelle, mutta sarjan alkuun mennessä ei kahdeksatta sijaa sovi päästää liian kauas.

Seinäjoen JymyJussien tilanne sarjataulukossa on KaMaa mukavampi, mutta kuitenkin sellainen, että varaa helpotuksen huokaisuun ei ole. Joukkue on vain pisteen päässä pullahtamisesta ulos ylemmästä jatkosarjasta – toisaalta joukkueella on varmasti myös kiikarissa viidentenä pisteen edellä oleva Hyvinkään Tahko. Pisteitä kaipaa siis myös KaMan huominen vieras, ja taistelu ottelun voitosta tulee varmasti olemaan tiukka.

Kokoonpanot

KaMaa vaivasivat juhannustauon ympärillä ulkopelivirheet, ja valmennusjohdon oli tuohon lopulta reagoitava. Alajärvellä vierasottelussa tämän kauden ulkopeliavauksensa pelasikin koppari Arttu Vilander – mutta kuitenkin oudolla kolmosvahdin paikalla. Sisääntulo yhdeksikköön oli kuitenkin jäätävä "Vilan" napatessa ykköspalkinnon sekä napsiessa useammankin makean palon oudolta ulkopelipaikalta. Edellisessä ottelussa toiminutta uutta ryhmitystä tuskin lähdetään hirveästi heti muuttamaan, ja todennäköistä onkin, että KaMa jatkaa samantyylisellä kokoonpanolla kuin tässä Alajärvi-ottelussa.

 KaMan kokoonpano julkaistaan Kankaanpään Mailan kotisivuilla pelipäivänä kello 12.

Vierailija JymyJussien kokoonpanossa on tällä kaudella esiintynyt peräti neljä KaMa-kasvattia, kun seuran väreissä ovat pelanneet Miika ja Joona Anttila, Henri Itävalo sekä ensimmäisessä Itä-Lännessäkin esiintynyt Toni Marjamäki. Lisäksi Jouni Koskelalta ja Atte Kontiolta löytyy historiastaan KaMa-taustaa. JymyJussit säilytti kokoonpanonsa syksyn siirtomarkkinoilla hyvin, kun enemmän pelanneista pelaajista vain Ville Hotakainen siirtyi Tampereelle sekä Markus Hallasuo Koskenkorvalle. Tilalle joukkue sai puolestaan Koskenkorvalta saapuneen Koskelan sekä paluun tehneen Samu Sarren. Pelaava yhdeksikkö sekä jokerit ovat JymyJusseilla säilyneet hyvin samanlaisina koko kauden. Tästä linkistä klikkaamalla pääset tarkastelemaan viimeisimmän JoMa-ottelun kokoonpanoa ja tilastoja.

Taisteluparit

Kärkimiehet. Kentällepääsy on jälleen tärkeässä roolissa joukkueiden tilanteenrakentelussa. Hienosti viime aikoina esiintyneelle Teemu Rouhiaiselle sattui heikompi peli Alajärvellä. Palaako mies jälleen tasolleen, ja mikä on Jouni Koskelan vastaus? Kärkilyöntitilastojen valossa Rouhiainen on kamppailussa niskan päällä.

Kunnaritaisto. Hauskaa seurattavaa on varmasti myös kunnaritaisto, jota Rouhiainen johtaa joukkueista viidellä kunnarilla. JymyJussien Miika Anttila ja Jukka-Pekka Vainionpää ovat neljässä, Toni Marjamäki kolmessa. Rouhiainen iski edellisessä ottelussa yhden tyhjän kentän kunnareistaan. Toistaako mies tempun?

Tilanteenrakentelu. JymyJusseilla on kova kärki, jota eteenpäin saattelevat toissa kauden kärkilyöntiprosenttitilaston voittaja Juuso Myllyniemi, aina kova ja edellisen ottelun ykköspalkittu Ville Viita sekä Itä-Länsi -pelaaja Marjamäki. KaMan Topias Liljalta, Mikko Paunalta ja Jouni Itävalolta pitää löytyä vastine edellä mainittujen herrojen tekemiseen. Ja mieluusti KaMalaisten tekemisen tulisi olla vielä kovemmalla tasolla, koska kotijoukkueella ei riveissään ole sellaista superkotiuttajaa kuin JymyJussien Vainionpää on. Tällöin KaMa tarvinnee ottelun voittamiseksi enemmän kolmostilanteita kuin vastustaja, ellei kotiuttajien ruuti sitten ole todella kuivaa.

KaMa-kasvatit. Ottelusta löytyy paljon taistelupareja KaMa-kasvattien muodossa. Lukkarit Henri Itävalo ja Joona Lehtinen mittelevät lautasen herruudesta, Itä-Länsi -pelaajat Toni Marjamäki ja Jouni Itävalo taasen paremmuudestaan sisäpeli- ja ulkopelitilastoissa. Samanlaisen kamppailun lyötyjen juoksujen ja tehtyjen palojen määrässä käyvät myös Miika Anttila sekä Arttu Vilander.

Ottelun ratkaisee 

Jukka-Pekka Vainionpään vire. Pelasi JymyJussit sitten ketä vastaan tahansa, kääntyvät katseet aina lyöjäkuningas Jukka-Pekka Vainionpäähän. Hän pystyy yksinään kääntämään seinäjokisille enemmän tai vähemmän tiukkoja otteluita. KaMakin joutuu varmasti "Jukkikselle" huomenna jokusen kerran antautumaan. Tärkein kysymys kuuluukin, että kuinka KaMa onnistuu jättämään Vainionpään juoksut vain tuohon muutamaan, ja ketkä nousevat joukkueen kotiutusrivistöstä vastaamaan mahdolliseen ilotulitukseen? Huomenna KaMan kotiuttajien ruudin pitää olla kuivaa, jotta Vainionpään ja JymyJussien tekemiseen pystytään vastaamaan, tai sitten ulkopelin pitää olla rautaista, jotta vierailijat jäävät vähille kolmostilanteille. Mieluusti kuitenkin KaMa ottaisi vaihtoehdoista molemmat.

Pelinjohtaja Jukka Karttusen kommentit

 – Tietysti ensimmäinen vierasvoitto Alajärveltä vahvistaa meidän uskoamme omaan tekemiseen. Siinä mielessä tuo voitto oli myös helpottava, että sitä edeltänyt IPV-kamppailu oli meille vaikea. Muutoin tuo ei vaikuta meidän tekemiseemme juuri muutoin kuin nostaen itseluottamusta, sillä meillä on omassa pelissämme ihan riittävästi tekemistä ilman vastustajien miettimistä.

 – JymyJusseilla on kohtuullisen kova kärki Koskela-Myllyniemi-Marjamäki, joka esiintyi Itä-Lännessäkin. Sitten on vielä Ville Viita jokerina ja kohtuullisen kovat kotiuttajat. Esimerkiksi lyöjäkuningas, joka ei palloja silittele, vaan antaa kunnolla kyytiä. Vastustaja tässä ottelussa on kyllä ennakkoon kovempi ja me olemme haastajia, joten meidän pitää pelata ennakkoluulotonta peliä.

 – Ulkopelissä ei saa lannistua kaverin iskemistä juoksuista, vaan räpylän pitää kestää koko ajan. Omasta pelistä taas uskon, että saamme tehtyä jälleen paljon tilannetta. Niistä tilanteista pitää vain onnistua aivan kuin Alajärvelläkin ja olla kova.

Huomenna taistelu pudotuspelipaikasta jatkuu Vatajankosken Energiakentällä! Vieraana kello 18 alkavassa ottelussa tuttu ja aina sytyttävä Seinäjoen JymyJussit. Otteluisäntänä ottelussa toimii K-citymarket Kankaanpää, jonka kestitsee tuttuun tyyliin Lumiainen Oy. Tervetuloa jälleen suurilukuisesti huutamaan ja kannustamaan KaMa tärkeään voittoon sekä makeisiin pisteisiin!

SoMessa pääset menoon mukaan hashtageilla #KAIKKIpeliin #60v #SydäntäPeliin #Pääskysasento

 -MK

JymyJussit