Uutiset

Raportti: KaMa riisti jälleen pisteen liitolle – PattU niukasti vahvempi

 

 Pattijoen Urheilijat – Kankaanpään Maila 1-0 (3-3, 6-2)

Kankaanpään Mailan raju lähes 1500 kilometriä kattanut ja halki Suomen kulkenut vieraskiertue päättyi niukkaan tappioon Raahessa. KaMa kamppaili tosissaan avausjakson voitosta sekä pistetilin kartuttamisesta, mutta joutui lopulta taipumaan kuluvalle kaudelle vahvistuneelle PattUlle. Kausi jatkuu sunnuntaina tärkeällä kotiottelulla Alajärven Ankkureita vastaan.

Pattijoen Urheilijat aloitti ottelun isännän elkein. Heti ensimmäisessä sisävuorossa joukkue karkasi johtoon Ossi Meriläisen saumaiskulla sekä Jari Törmäsen komealla välilyönnillä. Lähes 900 kilometrin matkan Haminasta Raaheen kulkenut KaMa sai koneitaan käyntiin toisen vuoroparin tasoittavalla, kun Kari Kellokoski löysi juoksun mentävän tilan PattUn etukentältä ja Petteri Kortelainen polttolinjan ja koppareiden välistä.

 – Oma peli oli kaukana hyvästä. Ei välttämättä ollut kaverillakaan lähtö kauhean hyvä, mutta kyllähän me avitimme ja annoimme vauhtia heidän sisäpeliinsä. Heiteltiin ohi tai ei saatu palloja kiinni.  Se on nyt ollut vähän meidän trendimme, että teemme helppoja virheitä, joilla kaveri saa otteen pelistä, harmitteli KaMan ykköspalkinnon jälleen napannut Jouni Itävalo.

Tasatilanteessa edettiin viimeiseen vuoropariin, jonka aloittavalla PattU siirtyi johtoon Teemu Juntusen tyhjään kenttään lyömällä kunnarilla. Tasoittavallaan KaMa rakensi välittömästi palottoman ajolähdön. Jouni Itävalo ja Kari Kellokoski eivät kuitenkaan pystyneet hassuttamaan PattUn etumies Timo Kalliota. Petteri Kortelaisen kakkosrajanäpy sen sijaan riitti, mutta enempää juoksuja KaMa ei vuorossa saanut tehtyä, ja näin piste avausjaksolta meni liitolle.

 – Kotiuttamiseen pitää keskittyä seuraavaksi, että saisimme siihen lisää vaarallisuutta. Kyllähän meillä tänäänkin paikat oli siinä vaiheessa, kun piti pinnaa lyödä ja jaksoa ratkaista. Ei osuttu nyt Kososen tolppaan tai puolikkaaseen sen vertaa, että olisimme pisteitä saaneet, mietiskeli pelinjohtaja Jukka Karttunen lehdistötilaisuudessa.

KaMan toinen jakso alkoi maukkaasti, kun kolme juoksua iskeneen Kellokosken lyönti poltteli PattUn linjassa ja kaksi juoksua tuonut Topias Lilja kiisi kotiin. PattU tuli kuitenkin tasoittavallaan halvalla peliin mukaan, kun kaksi ensimmäistä juoksua syntyivät kahdesta eri harhaheitosta kakkospesältä. Jari Törmänen lisäsi vielä isäntien johtoa kakkosrajanäpyllään.

 – En ole tyytyväinen joukkueen suoritukseen, ja ottelu ratkesi siihen, että teimme aivan liikaa virheitä. Ajatus katoaa tekemisestä aina välillä niin sisällä kuin ulkonakin. Ne ovat nyt ottelun tai jakson voiton kannalta suuria asioita, totesi Karttunen.

Seuraavissa sisävuoroissaan PattU meni menojaan, kun jokerit Törmänen ja Meriläinen onnistuivat juoksujen teossa, ja näistäkin jälkimmäinen kahteen kertaan. Kari Kellokosken kavennus neljännessä vuoroparissa jäi siis laihaksi lohduksi. KaMan sisäpelin tehopisteet jakautuivat harvalukuiselle miehistölle, kun Kari Kellokoski löi kolme ja Petteri Kortelainen kaksi juoksua. Tuotuja taasen saivat tililleen Mikko Pauna kolme kappaletta sekä kakkospalkittu Topias Lilja kaksi.

 – Positiivisena asiana pitää kuitenkin nähdä se, että kun tämä oli nyt kolmas peli meidän keulallamme tässä muodossa, niin alkoi olemaan jo vähän tekemisen meininkiä. Positiivista oli myös, että kolmostilanteita tuli 17 kappaletta, mikä on meille aika kova määrä. Nuo määrät alkavat olla jo sellaisia, että niillä kamppaillaan otteluiden voitoista. Totta kai on surkea fiilis, kun ei pisteitä tarttunut mukaan, mutta pieniä valonpilkahduksia siellä alkaa olemaan kuitenkin jo näkyvissä, kaivoi kapteeni Itävalo myös valoisia puolia otteista tulevia otteluita varten.

KaMan kausi jatkuu sunnuntaina huipputärkeällä kotiottelulla Ville Väliahon sekä Valtteri Kleemolan edustamaa Alajärven Ankkureita vastaan! Kello 17 alkavassa ottelussa otteluisäntänä toimii S-Market Kankaanpää, ja tämän kunniaksi S-etukortilla saa jopa neljän euron (4€) alennuksen S-Market Kankaanpäästä ostetuista ennakkolipuista. Hae siis "Ässästä" halpa lippu, ota kaverisikin mukaan, ja tule kannustamaan KaMa takaisin voittokantaan tärkeässä kotiottelussa Vatajankosken Energiakentällä!

Ottelun tilastot & pöytäkirja

Ottelun lehdistötilaisuus

 -MK


Ottelukaruselli KaMa - Alajärvi