Uutiset

Raportti: KaMan ottelut jatkuvat värikkäinä – Piste mukaan Haminasta

 

 Haminan Palloilijat – Kankaanpään Maila 2-1k (6-4, 6-8, 0-0, 5-2)

Kankaanpään Maila pelasi 60-vuotisjuhlakautensa toisen vierasottelun Haminan Palloilijoiden vieraana. Ottelusta ei tapahtumia puuttunut, ja oman mausteensa otteluun toi vielä ikävästi ulkopelaajien silmiin paistellut laskeva ilta-aurinko. HP onnistui lopulta käyttämään hyväksi kotikenttänsä vaikeat olosuhteet KaMaa paremmin.

Hamina aloitti kotiottelunsa vahvasti iskemällä johtojuoksun heti avaussisävuorossa. KaMa kuitenkin vastasi välittömästi tasoittavallaan, kun Teemu Rouhiainen iski heti avauslyönnillään kunnarin tyhjään kenttään Haminan ulkokentän suosiollisella avustuksella. Miikka Riikonen iski vielä vuorossa tuplajuoksun tuoneen Rouhiaisen kotiin.

 – Ensimmäinen jakso oli kolme vuoroa käytännössä täysin meidän hallinnassamme, vaikka Leppälän komea lyönti kotijoukkueen johtoon veikin, kertoi pelinjohtaja Jukka Karttunen lehdistötilaisuudessa.

Avausjakso sujui tämän jälkeen vahvasti KaMan hallinnassa. Kotijoukkueen lukkari Matias Hangasmaa lisäsi vielä KaMan johtoa heittämällä ajolähtötilanteessa taktisen väärän kentän ulkopuolelle, ja Joonas Peltomäki sai käveleskellä 3-1 -johtojuoksun kotiin. Avausjakso näytti menevän jo KaMalle, kun vierailijat saivat Haminan ajolähdöstä toisen palon taululle.

 – Mielestäni hallitsimme ensimmäistä jaksoa neljännen aloittavalle asti, kunnes meidän selkeästä ulkopelivirheestä Leppälä pääsi lyömään läpi. Juuri aikalisällä kävimme läpi, kuinka tilanne pelataan, mutta se ei tällä kertaa pysynyt muistissa muutamaa minuuttia pitemmälle. Siitä sitten 1+3 emmekä tuosta oikein enää toipuneet, totesi Karttunen.

Isännät alkoivat kiriä tappioasemasta, kun ensin Otso Mäkelä kavensi tilannetta komealla kumurallaan. HP rakenteli vielä ajolähdön Janne Leppälälle, jolla kaikki jäi viimeisen varaan. Mies iski tällä laakapallon kolmoskoppari Topias Liljan yli, ja tilanne kääntyi äkisti päälaelleen. KaMa viritteli vielä kiriä, mutta ei kuitenkaan päässyt Miikka Riikosen iskemää 6-4 -kavennusta lähemmäksi, ja jaksovoitto lipsahti käsistä.

Toinen jakso ensimmäisen peilikuva

Toinen jakso alkoi ensimmäiseltä jaksolta tutusti Teemu Rouhiaisen kunnarilla. Tällä kertaa mies iski pallon läpi kolmosjatkeelta, ja tuplajuoksun löi Teemu Utunen kumurallaan. Hamina pääsi kuitenkin halvalla peliin mukaan, kun Simo Vanhalan kotiutuskumuran jälkeen kakkoselle viskaistulle polttoheitolle ei ollut vastaanottajaa, ja tilanne tasoittui nopeasti 2-2:een.

 – Toinen jakso alkoi samalla tavalla kuin ensimmäinenkin Rouhiaisen tyhjän kentän kunnarilla. Siitä saimme hurmosta päälle, mutta sen jälkeen alkoikin aurinko kimmeltämään siihen malliin, että täytyi olla kädet ristissä, jottei kukaan satuttaisi itseänsä, huokaisi KaMan pelinjohtaja.

Kotijoukkueen ote vahvistui kolmannessa sisävuorossa, kun Juha Toikan näppi ja Vanhalan kumura veivät HP:n johtoon. Neljännen aloittavalla nähtiin kuitenkin tuttu kuvio ensimmäiseltä jaksolta – nyt vain päinvastoin. KaMalla ajolähtö, kaksi paloa taululla ja Miikka Riikonen lyömään. Korkea pallo kolmoskulmaan, ja kun kotijoukkueen kolmoskoppari Valtteri Hämäläinen kadottaa pallon aurinkoon, kiertää kenttä kunnarin arvoisesti vieden KaMan yhtä yllättäen johtoon kuin HP:n avausjaksolla.

 – Mielestäni täysin asiaton keli pelata pesäpalloa tähän aikaan illasta tässä auringonpaisteessa. Tämä ei ollut kenenkään pelaajan tai kummankaan joukkueen vika kuitenkaan. Minun mielestäni otteluiden pitäisi alkaa puoli tuntia aikaisemmin, ettei vain sattuisi mitään, koska on vain ajan kysymys, milloin jotain sattuu, kuten tänään meinasi käydä Itävalolle tai muille pelaajille aiemmissa otteluissa. Jotain osuu vielä lyönti pahasti, kun palloa ei näe ollenkaan, kritisoi Karttunen ottelun alkamisaikaa, kestoa sekä peliolosuhteita.. 

 – Olemme hävinneet täällä auringon takia pelejä, mutta en ole halunnut siitä juuri mainita. Nyt riitti voittoon viisi juoksua kotiutuslyöntikisassa. Viimeksi auringon kanssa iskimme neljä, ja se ei riittänyt lähellekään, komppasi myös kotijoukkueen pelinjohtaja Petri Pulliainen Karttusen näkemystä.

Kahdella palolla KaMan ketsuppipullo lopulta aukesi, ja lukemat muuttuivat 4-8:aan Petteri Kortelaisen keskisaumaiskulla sekä Mikko Paunan kumuralla. Kuten KaMa avausjaksolla, myös HP rakenteli hienoista kiriä tasoittavallaan. Leppälän kumuraa ja Vanhalan välilyöntiä lähemmäs isännät eivät kuitenkaan päässeet, ja näin oli KaMan vuoro varastaa piste toiselta jaksolta.

 – Oma peli sujui ihan hyvin, mutta olihan se tuolla kopparin paikalla aivan sama, että pelasiko silmät kiinni vai auki. Aika erilaista peliä oli kuin yleensä. En ole Vallikentällä aiemmin pelannut noin pahassa auringonpaisteessa, vertaili myös Ykköspesiksessä Jyväskylän Kirin kanssa Vallikentällä vieraillut KaMan ykköspalkittu ja kaksi kunnaria iskenyt Teemu Rouhiainen.

Supervuoropari on molemmilta joukkueilta sisäpelillisesti heikko, ja ratkaisua haettiin kotiutuslyöntikilpailusta. Ottelu oli tähän mennessä kestänyt reippaasti yli kolme tuntia, ja laskeva ilta-aurinko alkoi paistoi ikävästi suoraan ulkopelaajien kasvoille. Hamina onnistui käyttämään tämän KaMaa paremmin hyväksi iskien yhtä vaille joka parissa juoksun sekä viimeisessä vielä kunnarin, kun KaMan linjapelaajat ja kopparit eivät nähneet palloa ennen sen kohdalle tuloa.

 – En voi sanoa, että tappio harmittaa, koska tiedän, että tällä ei ollut mitään tekemistä pesäpallon kanssa, totesi Karttunen loppuun.

Viiden juoksun kaula antoi Haminan puolustaa rauhassa johtoaan ja varmistella useamman pelaajan voimin KaMan iskemiä aurinkopalloja. Näin lisäpiste jäi kotikenttänsä metkut paremmin tunteneelle sarjanousija Haminalle. KaMan matka jatkuu suoraan Raaheen, jossa torstaina vastaan asettuu Pattijoen Urheilijat. Seuraava kotiottelu on vuorossa sunnuntaina Ville Väliahon sekä Valtteri Kleemolan vahvistamaa Alajärven Ankkureita vastaan.

Sunnuntain ottelu Vatajankosken Energiakentällä alkaa kello 17 – Tervetuloa tuolloin jälleen sankoin joukoin kannustamaan KaMa voittoon!



 -MK