Uutiset

Raportti: KaMa erittäin tärkeään voittoon Kempeleestä

 

 Kankaanpään Maila – Kempeleen Kiri 1-0 (2-2, 5-2)

Haastaviin asetelmiin alemmassa loppusarjassa ajautunut Kankaanpään Maila otti kotikentällään Kempeleen Kiristä erittäin helpottavan voiton. KaMa nousi nyt tasapisteisiin Alajärven Ankkureiden kanssa sekä on vain kahden pisteen päässä ottelun enemmän pelanneesta KeKistä. KaMa hallitsi Vatajankosken Energiakentällä pelattua ottelua, mutta vasta toiselle jaksolle löytyivät kotiutustehot.

Avausjakso alkoi KaMalta vahvasti. Parista kotiutusyrityksestä ei tullut juoksuja, mutta KeKi onnistuttiin nollaamaan tasoittavalla. Juoksuhanat aukesivat toisessa vuorossa, kun Jouni Itävalon pompun jälkeen polttoheitto kolmoselle karkasi pesästä ohi ja aidan ali. Topias Lilja sai tuoda rauhassa ottelun avausjuoksun. Tämän jatkoksi KaMa rakensi vielä palottoman ajolähdön, mutta tuloksena oli lopulta kolme paloa kotipesään.

Vierailija Kirikin sai tasoittavallaan rakennettua kotiutustilanteet. Jarmo Viittasen loistava keskipomppu riitti ottelun tasoitukseen. Kun juoksuhanat olivat nyt auki, jatkoi KaMa kolmannen aloittavalla. Ville-Veikko Olli iski viimeisenä lyöjänä viimeisellä lyönnillään loistavan kakkosilmasaumalyönnin Jani Moilasen eteen, ja Valtteri Kleemola sai tuoda johtojuoksun. KeKi tasoitti kuitenkin jälleen tasoittavallaan Viittasen toimesta. Tällä kertaa painava kumura pomppasi koppari Topias Liljan yli. Virkaveli Arttu Vilander ehti kuitenkin hakemaan lyönnin, ja tilanteesta seurasi myös lopulta kolmas palo.

Molemmat joukkueet lähtivät viimeiseen vuoroon hakemaan raivoisasti voittojuoksua. KaMa rakensi aloittavallaan jälleen palottoman ajolähdön. Tuloksena kuitenkin tälläkin kertaa kolme paloa, eikä jakson voittoa onnistuttu ratkaisemaan. KeKikin rakensi tasoittavallaan kotiutustilanteen. Ossi Meriläisen tuhovuoro ratkaisi kuitenkin jakson tasaamisen, kun linjaan lyödystä luovutuslyönnistä Teemu Utunen otti kotipesästä selvän palon ja viimeinen kopinnosto kantoi takalaittomaksi.

 - Kyllä tässä on ollut toisenmoinenkin olo monta kertaa tällä penkillä. Ei me olla varmaan kyllä vielä kertaakaan katsottu niin tarkkaan, että mihin me yritämme lyöntejä sijoitella ja miten me lähdemme peliin kotiutuksen osalta. Mutta siltikään se ei vain natsannut siinä alussa. Pelin kannalta varmaan tärkein asia oli se, että me saimme sen viimeisen ulkovuoron pidettyä Kempeleen nollilla, ja pääsimme tasurissa tauolle, harmitteli KaMan pelinjohtaja Mika Peltonen sitä, ettei avausjakson kotiutuspaikkoja pystytty hyödyntämään jaksovoiton arvoisesti.

Vieraiden puolella penkkiä oltiin vielä tätäkin synkempinä.

 - Kolmostilanteet 23-11 vastustajalle, niin kyllähän se kertoo, että kumpi on ollut tässä ottelussa selkeästi parempi. Ensimmäinen jakso oli tasainen, ja se tietenkin harmittaa isosti, että emme pystyneet ottamaan siitä meille pistettä. Siinä oli se meidän etsikkoaika. Sitten kun tultiin tauolta, niin kaveri ottikin kuskin paikan. Tulos ei valehtele ja parempi voitti, totesi ensimmäistä otteluaan johtanut Juha-Matti Ranta KeKin vaihdettua edellisen tappio-ottelun jälkeen pelinjohtajiaan.

KaMa ottaa heti homman haltuun toisella jaksolla

Tauolta tosiaan palasi vahva KaMa. KeKi jätettiin aloittavallaan kolmostilanteitta. KaMa aloitti juoksutehtailun Jouni Itävalon keskipompulla takatilanteessa. Kakkospalkittu Arttu Vilander rakensi näpillään palottoman ajolähdön, ja Ville-Veikko Olli lisäsi johtoa täydellisen mittaisella koukkunäpillään. Tämäkään ei vielä riittänyt, vaan Sami Joukainen iski avausjuoksun lyöneen Itävalon keskisaumasta kotipesän suojiin. KaMa saikin jatkuvan tilanteen päälle, mutta kolme seuraavaa kotiutusyritystä päättyivät paloon kotipesään.

 - Ensimmäinen jakso oltiin jollakin tavalla voittotaistelussa mukana, mutta sitten kyllä toisella jaksolla olimme selkeästi huonompia. Kaveri pelasi hyvin sisäpeliä, ja koko ajan oli palotonta ajolähtöä. Ei voitu kyllä sitten mitään tänään, tunnusti KeKin ykköspalkinnon napannut Viittanen KaMan paremmaksi.

Tämän jälkeen ottelu olikin aivan yhtä päätyä. KaMa nollasi KeKin toisen aloittavallakin, ja tasoittavalla jälleen KaMan kaikki palot tulivat kotipesään. Siinä välissä kuitenkin Arttu Vilander löysi kolmossaumasta tilaa 4-0 -juoksun arvoisesti. Kolmannen aloittavalla KeKi sai vasta jakson ensimmäisen kotiutuspaikkansa – se oli kuitenkin tulokseton. KaMa lisäsi johtoaan jälleen tasoittavalla KeKin tiputeltua kakkoskärjestä tilanteen päälle. Henri Pulkkinen kumarsi ja rakensi ajolähdön, josta Sami Joukainen kiitti iskien pallon väliin ja taululle 5-0.

 - Kyllä tuo Imatra-voitto oli aika helpottava, ja siellä pelattiin niin, ettei tehty mitään yhtä virhettä jaksoon. Siihen me olemme yleensä ottelut hävinneet. Kyllähän tuo on jollain tavalla muuttunut tuo meidän ulkopeli, kun tulin lautaselle. Ei mitään V-V:ltä pois, me olemme vain hyvin paljon erilaisia siinä, ja se on nyt ollut tähän paikkaan ihan hyvä piristys, näki jälleen kerran loistavan sisä- ja ulkopelin myötä KaMan ykköspalkinnon napannut Joni Rytkönen syy-seurassuhteet parantuneiden otteiden ja ulkopelin taustalla.

Neljännen aloittavalla KeKi sai aikaiseksi kirin. KaMan ote hieman herpaantui kyseenalaisen syöttötuomion jälkeen, jota Rytkönen rajusti kritisoi. Tilanteen jälkimainingeissa Viittanen iski hienolla linjalyönnillä kärki Aki Hanhelan kotiin, ja heti perään Ossi Meriläinen iski pallon vastustamattomasti väliin. KaMa havahtui kuitenkin pelaamaan, kun Meriläisen kopinnosto painui jälleen palon arvoisesti takalaittomaksi. Seuraavaksi lyömään tullut Jyri Kyllönen iski painavan lyönnin suoraan Mika Ihanamäkeä kohti, ja jostain syystä maila tippui – tuloksena haava ja selvä palo kotiin. Lopulta Rytkönen nappasi helpottavan kolmannen palon kakkoselta, ja KaMa nappasi tärkeän voiton ja vieläkin tärkeämmät kaksi pistettä.

 - Tauon jälkeen sitten alkoikin jo vähän käymään mailaan ja oli hyvää kotiuttamistakin. Tilannemäärä on iso ja siihen täytyy olla tyytyväinen, että tilannetta saatiin hienosti. Kyllähän tuosta varmaan olisi voinut jonkun pinnan lyödä enemmänkin vielä, mutta näinhän tämä on, että aina löytyy jotain parannettavaa. Erittäin tyytyväinen olen tietenkin tästä voitosta, myhäili "Pelli" lopulta tärkeän voiton myötä.

Kankaanpään Mailan kausi alemmassa jatkosarjassa jatkuu seuraavaksi vierasottelulla Pattijoen Urheilijoita vastaan Raahessa. Perjantaisen vierasottelun jälkeen KaMa pelaa kotikentällään tämän kauden ehdottomasti tärkeimmän ottelunsa, kun Alajärven Ankkurit saapuu Vatajankosken Energiakentälle. Ottelu alkaa kello 17 – Tervetuloa kannustamaan KaMa huipputärkeän ottelun voittoon sekä maukkaisiin pisteisiin!


Ottelun tilastot & palkitut

Otteluselostus


 -MK