Uutiset

Raportti: Parantuneet otteet eivät riittäneet voittoon Joensuussa

 

 Joensuun Maila – Kankaanpään Maila 2-0 (1-0, 4-1)

Kankaanpään Maila matkasi tiistaina Joensuun Mehtimäelle kaimaseuransa vieraaksi. Loukkaantumisista kärsineen KaMan ulkopeli oli tiivistynyt sitten edellisen ottelun, mutta kotiuttaminen oli edelleen hankalaa. Niukkajuoksuisessa ottelussa kantona kankaanpääläisten kaskessa oli jälleen kerran ex-KaMa Aleksi Rautiainen.

 Tässä on nyt sahailtu ranteita auki puolin jos toisin, kun on pelattu huonosti. Tänään pelasimme kuitenkin hyvin. Tämä on nyt vähän kuin lätkässä; maalipaikkoja on, mutta ei tule maalia, pelinjohtaja Mika Peltonen kuvaili kaksijakoisia tunnelmiaan ottelun jälkeen.

Avausjaksolla KaMa pääsikin yrittämään kotiutusta kuudesti viiden eri miehen voimin, mutta juoksutiliä ei vain saatu auki. Näin Joensuu nappasi todella tiukan avausjakson voiton Aleksi Rautiaisen läpilyönnillä kakkosjatkeelta toisen tasoittavalla etutilanteessa, jolla kotiin ennätti Lauri Kivinen.

 Mielestäni tämä oli meiltä ihan hyvä peli. Ulkopeli toimi kauttaaltaan läpi matsin ihan hienosti. Hyvä lyöntikeli oli, ja silti Joensuun kovat lyöjät saatiin ihan hyvin kuriin. Sisällä taas jatkui se, ettei saada oikein miestä tupaan. Yhdellä lyödyllä juoksulla ei oikein voittokahinoissa pärjätä, mutta ulkopeliin pitää olla kyllä tyytyväinen tänään, kommentoi huikeita ulkopelisuorituksia esittänyt sekä tolpat hihaansa jälleen saanut KaMan ykköspalkittu Topias Lilja omiensa otteita.

Toisella jaksolla ensimmäisiä kotiutusyrityksiä saatiin odotella toiseen vuoropariin. Tuolloin Juha Niemi avasi juoksuhanat kotiuttaen keskipompullaan Timo Kallion. Kolmannen aloittavalla Joensuu meni lopulta menojaan, kun kotijoukkueen ykköspalkittu Aleksi Rautiainen iski miehet kotiin peräkkäisillä kakkos- ja kolmossaumalyönneillään. Toinen ex-KaMa Jonne Kemppainen lisäsi johtoa vielä ykkösrajanäpyllään.

 - Meilläkin oli tilanteita ihan riittävästi voittaa tämä peli, mutta yhtään pistettä emme saaneet. Tuossa on nyt yksitoista kolmostilannetta. Muutaman juoksun kun saisi, niin tilannemäärät lisääntyisivät huomattavasti. Mutta nyt tuli taas näitä kopinnostopaloja ja joitain turhia takaetenemisiä, joista tuli palot, ja sitä kautta sitten yrityksetkin vähän vähenivät kolmostilanteissa, harmitteli pelinjohtaja Peltonen sisäpelin lukkoa ja helppoja virheitä.

KaMa sai lopulta kuparisensa rikki toisen jakson viimeisellä tasoittavalla, kun Ville-Veikko Olli kotiutti pystymailallaan Topias Liljan. KaMan onnistujiin voidaan lukea myös kapteeni Jouni Itävalo, joka esiintyi aiemmista otteluista hieman poikkeavasti numerolla neljä. Hyvää vaihtotyöskentelyä sekä loistavaa ulkopeliä esittänyt Itävalo pokkasi KaMan kakkospalkinnon.

 - Nämä kaksi ovat nyt olleet hetken aikaa meidän murheita, eli kotiuttaminen itsessään sekä turhat palot ennen kuin saadaan äijää luukulle. Ei näin kovaa porukkaa vastaan riitä millään. Jokerit pääsivät vielä kohdistamaankin alun kankeuden jälkeen sen verran, että "Allulla" rupesi käymään mailaan. Se riitti nyt sitten tänään tämän koko pelin voittoon, totesi Peltonen vielä loppuun.

KaMan kausi jatkuu heti huomenna torstaina kotiottelulla Oulun Lippoa vastaan. Ottelu on ehkä kauden tähän mennessä tärkein ottelu, josta olisi raavittava voitto, jotta pudotuspeliunelma säilyisi omissa käsissä. KaMa tarvitseekin nyt kotiyleisöltään kaiken tuen ottelussa. Ja on siellä oululaisten joukossa vanhoja tuttujakin, kun pelinjohtajana häärii Markku Hylkilä sekä pelaajistosta löytyvät esimerkiksi Matti Korhonen sekä Antti Vihtkari. Tervetuloa kannustamaan KaMa voittoon!


Ottelun tilastot ja pöytäkirja

Lehdistötilaisuus

Otteluvideo


-MK