Uutiset

Raportti: Vaisusti kotiuttanut KaMa jäi Imatran jalkoihin

 

 Kankaanpään Maila – Imatran Pallo-Veikot 0-2 (1-2, 1-6)

Kankaanpään Maila ja Imatran Pallo-Veikot kohtasivat pudotuspelikamppailun kannalta tärkeässä ottelussa. KaMa sai ennen ottelun alkua jobinpostia, kun aamuharjoitusten ja ottelun välillä Valtteri Kleemolalle nousi kuume. Imatra oli lopulta vahvempi paremman kotiutustyöskentelynsä turvin.

 Ensimmäinen jakso oli tiukkaa taistelua. Molemmilla taisi olla saman verran tilanteita, ja me onnistuimme yhden kerran enemmän kotiuttamaan. Toisen jakson alkuun hyvä ulkovuoro ja sitten rento vapaa kupperi, ja homma oli käytännössä siinä. Meillä oli ulkopeli koko ajan hyvällä tasolla, tiivisti vieraiden pelinjohtaja Petri Tuuva ottelun sisällön hyvin pariin lauseeseen.

Ensimmäinen jakso todella oli tasainen, kuten kolmostilanteet 6-6 kertovat. Imatra onnistui heti ensimmäisessä sisävuorossa Jussi Hurskaisen keskisaumalyönnillä. Tärkeä toinen juoksu tuli lopulta puolestaan viimeisessä vuorossa, kun Lauri Rönkkö iski pallon tappimiehen yli. KaMa sai lopulta neljännen tasoittavalla kuparisensa rikki, kun Sami Joukaisen pussinpohjalyönti poltteli polttajan räpylässä ja Jouni Itävalo kiisi kotiin. Tämä osuma jäi kuitenkin lopulta laihaksi lohduksi.

 Siitä kun IP-V viimeksi kohdattiin, niin heidän ulkopelinsä oli parantunut selvästi. Ei me siitä mitenkään housut kintuissa yllätytty, mutta ei saatu juoksuja, niin silloin ei voi myöskään pärjätä. Ensimmäinen jakso oli meillä todella hyvää ulkopeliä, mutta se omien juoksujen tekeminen oli hankalaa. Jotain turhia takapaloja ynnä muita kopinnostohommia oli, mutta niitä nyt aina silloin tällöin tulee, ettei senkään taakse voi mennä, analysoi puolestaan KaMan pelinjohtaja Mika Peltonen.

KaMa rakensi ajolähdön heti avausvuorossaan, mutta ansaitusti parhaana ulkopelaajana palkittu Imatran Juhani Myyryläinen loikkasi jälleen kuin gaselli Joukaisen saumalyönnin eteen. Tasoittavallaan Imatra rakensi nopeasti palottoman ajolähdön. Purkamaan tullut Lauri Rönkkö iski jälleen pallon väliin, ja kun pallo näytti ottavan vielä kumuran lisäksi kentästä hienoisen virhepompun, oli Topias Lilja voimaton hänen räpylänsä yli ja ohi pompanneen pallon kanssa. Pallo vieri parkkipaikoille, ja Imatra siirtyi nopeasti 0-4 -johtoon.

 - Läpilyönnin jälkeen oli vapauttavaa pelata. Ensimmäinen jakso oli todella tasainen. Hyvää ulkopeliä oli koko ottelun ajan, ja siihen oli hyvä nojata. Sitten kun se neljä juoksua tuli siitä, niin oli aika luottavainen olo omiin sen jälkeen, kommentoi vieraiden ykköspalkittu, 1+4 lyötyä ja kaksi tuotua kerännyt, Lauri Rönkkö.

Tuon jälkeen ottelu olikin nopeasti taputeltu, kun KaMan sisäpeli ei onnistunut tuottamaan nopeita kavennusjuoksuja. Imatra kaunisteli vielä lukemia 0-6:een Mikko Kososen pussarilla, joka poltteli polttajan räpylässä sekä Nino Muuruvirran komealla merkatulla tappimiehen yli sijoitetulla lyönnillä. Viimeisessä vuorossa KaMa kavensi jälleen Joukaisen kakkospussilyönnillä tällä kertaa Liljan kiidettyä kotiin, mutta lopulta lyöjät loppuivat kesken. Näin tärkeän ottelun tärkeät pisteet matkasivat Imatralle.

 - Nyt ei vain saatu pinnoja millään, ja tilanteiden määrä oli sen vuoksi noin pieni, kun ei se sitten pyörähtänyt missään vaiheessa niin, että oltaisiin saatu edes vähän painostuksen tunnetta itse. IP-V oli selvästi parempi. He olivat pystyneet parantamaan peliään tässä ajassa enemmän kuin me. Tämä oli sellaista, miltä se sitten näyttää, harmitteli Peltonen KaMan vaisua kotiutustyöskentelyä ja antoi tunnustusta vastustajalle.

KaMan ykköspalkittu oli Teemu Utunen, joka nousi numerolle 5 Valtteri Kleemolan tilalle tälle noustua harmillisesti kuume aamuharjoitusten jälkeen. Utunen olikin KaMan vahvimpia esiintyjiä niin ulkona kuin sisälläkin hassuttaen muutamaan kertaan Imatran etukenttää, vaikka tilastoihin vain yksi kärkilyönti 100% tehoilla jäikin. Lisäksi ulkona mies esiintyi jälleen vakuuttavasti, vaikka näkemys omasta panoksestaan olikin hieman toisenlainen.

 - Jatkan tuota samaa rataa mitä muutkin, eli että tasainen peli, mutta kaveri sai vain tehtyä enemmän juoksuja. Heille plussat siitä. Omasta ulkopelistä sen verran, ettei niitä palloja juurikaan tullut. Ja sekin ainoa, mikä tuli, pamahti sääreen, mutta oli tärkeä pysäytys, hassutteli "Utu" lehdistötilaisuudessa.

Harmillinen tappio kirjattiin tänään Vatajankosken Energiakentällä, mutta uusi mahdollisuus pisteisiin on jälleen tiistaina, kun KaMa matkaa kaimaseura Joensuun Mailan vieraaksi. Seuraava kotiottelu puolestaan Vatajankosken Energiakentällä on torstaina, ja tuolloin vastustajaksi saapuu Oulun Lippo. Tervetuloa kannustamaan KaMa voittoon!


Ottelun tilastot

Kirjallinen live-seuranta


-MK