Uutiset

PSUP: Hyvinkää vakuuttava Pomarkun illassa

Poikien Superpesiksen ottelu Pomarkun hienolla stadionilla sujui lähes kauttaaltaan vierasjoukkue Hyvinkään hallinnassa. Vahvasti niin ulkona kuin sisälläkin pelanneet vieraat saivat mukaansa kolme pistettä jaksoin 0-2 (2-4 ja 4-9).

Hyvinkää siirtyi heti ensimmäisen aloittavalla 0-1 johtoon lopulta kentän kingiksi nousseen Jera Harjuvaarann ykkösrajanäpillä. Toisessa vuorossa vieraat lisäsivät johtoaan, kun Miko Leppänivan kolmospuolen pussinpohjalyönti poltti KaMan ulkokentällä.  Jakson ratkaiseva suoritus nähtiin kolmannen tasoittavalla, kun Jere Harjuvaara löi hienosti kolmosluukusta läpi kahden juoksun arvoisesti.

KaMan sisäpelissä ei tapahtunut oikeastaan yhtään mitään ennen jakson neljännen tasoittavaa, jossa sitten juoksutili saatiin auki.  Ensin Ville-Veikko Ollin kakkospuolen pussarilla kotiin tuli Topias Lilja ja pian tämän jälkeen Luukas Poutasen kakkosrajanäppi poltti vieraiden ulkokentällä. Juoksun toi Teemu Utunen.  Tähän isäntien kiri kuitenkin tyssäsi, eikä enempää juoksuja nähty.

Toisella jaksolle Hyvinkää tuli ryminällä. Ensin isännät nollattiin aloittavalla sisävuorolla ja sitten tasoittavalla vieraat takoivat neljä juoksua omalla tasoittavallaan yksittäisillä lyönneillä.

KaMa sai pelistä kiinni jakson toisen tasoittavalla, kun joukkue pelasi sieppari Santeri Särkisen johdolla vahvan ulkovuoron. Kolmannen aloittavalla jokeripaidassa pelannut Joni Levä löin kakkospesän päältä pystärillä pallon hukkaan ja juoksi kunnarin tyhjään kenttään.  Tämän jälkeen aiemmin ulkona loistaneen Särkisen painuva lyönti sirvahti Hyvinkään kakkoskopparin räpylästä ja Levä karkasi sillä kotiin. Näin lukemat kaventuivat  2-4.

 Hyvinkää ratkaisi kuitenkin jakson lopullisesti kolmannen tasoittavalla. Ensin jokeri Samu Saarisen hienolla välilyönnillä lukemat muuttuivat 2-5. Tämän jälkeen Jere Harjuvaaran lyönti lipsahti kakkospuolelta maisemaan 1+2 arvoisesti. Mikko Leppäniva vielä kaunisteli lukemia kotiuttamalla tuplajuoksun tuoneen Harjuvaaran.

KaMa sai vielä neljännen aloittavalla pientä kiriä aikaiseksi kun Luukas Poutasen kovalla kolmosrajasivalluksella kotiin juoksi Teemu Utunen. Santeri Stenroos kotiutti tämän jälkeen Arttu Vilanderin.  Pidemmälle ei kiri kantanut ja näin Hyvinkää vei siis toisen jakson myös ansaitusti lukemin 4-9.

Hyvinkään ykkönen oli siis tehoilla 1+5/2 pelannut sekä peräti 11 kärkilyöntiä kerännyt Jere Harjuvaara.  Kotijoukkueen ykkönen oli kunnarin iskenyt sekä kaksi juoksua tuonut Joni Levä.

KaMan taistelu pääsystä lohkossa neljän parhaan joukkoon jatkuu kotiottelulla Seinäjokea vastaan 3.7 Vatajankosken Energiakentällä.