Uutiset

Raportti: Imatralta tuliaisina piste

 

 Imatran Pallo-Veikot – Kankaanpään Maila 2-1s (7-5, 2-5, 3-1)

Kankaanpään Maila vieraili torstaina Imatralla uusitulla Ukonniemen stadionilla. Vahvasti toiminut sisäpeli antoi mahdollisuudet voittoon, mutta yksi heikko ulkovuoro tiputti tällä kertaa pistesaaliin kolmesta yhteen.

KaMan hahmo avausjaksolla oli kotiuttajajokeri Sami Joukainen, joka onnistui kotiutuksessa jokaisessa vuoroparissa. Kaksi kertaa hän iski kotiin tällä kertaa kärkenä esiintyneen Joni Rytkösen ja kaksi kertaa numerolla kaksi esiintyneen Jouni Itävalon. Toisessa vuorossa onnistuivat myös Imatran Ville Liukku ex-KaMa Lauri Kaartokallion sekä KaMan Jukka Lankinen Itävalon kotiutuksissa.

Imatra tuli viimeiseen lyöntivuoroonsa 1-4 -tappiolla. KaMan pelin taso notkahti ikävästi, kun ykköstilanteessa Juuso Lattu pääsi iskemään kolmosluukusta Superpesis-uransa avauskunnarin. Imatra sai tästä kovan hengen päälle, ja kun samaan aikaan KaMalla ulkopelissä alkoivat pallot polttelemaan räpylöissä sekä tuli merkkausvirheitä, meni Imatra menojaan Lauri Rönkön, Miikka Matikan ja kahdella Tommi Päivisen lyödyllä. Sami Joukaisen onnistuminen viimeisen tasoittavalla jäi laihaksi lohduksi.

 - En mitään muuta sanonut ennen neljättä vuoroparia, kuin että pidetäänhän pojat se kolmosluukku kiinni. No ei pidetty, harmitteli KaMan pelinjohtaja Mika Peltonen menetettyä jaksovoittoa lehdistötilaisuudessa.

Toinen jakso oli lähes ensimmäisen toisinto. KaMa meni jälleen alussa menojaan iskiessä toisessa vuoroparissa peräti neljä juoksua. Juoksujen teossa onnistuivat Joukainen, Ville-Veikko Olli sekä Mika Ihanamäki kahdesti. Kolmannessa vuorossa Olli lisäsi KaMan johdon vielä 0-5:een. Imatra kavensi kolmannessa vuorossa Rönkön lyödyllä.

Neljännessä vuorossa meinasi jälleen käydä huonosti, kun jälleen ykköstilanteessa Lattu iski kolmosluukusta pallon läpi. Tällä kertaa mies ei itse kuitenkaan päässyt kakkospesää pidemmälle, mutta Kaartokallio kirmasi kotiin saakka. Tällä kertaa KaMa sai koottua kuitenkin itsensä, ja ottelua jatkettiin supervuoroparissa.

Imatra rakenteli aloittavallaan heti palottoman ajolähdön. Ville Liukun yrityksen KaMa onnistui torjumaan, mutta tämän jälkeen ulkokenttä joutui nöyrtymään Lauri Rönkölle kahdesti sekä Mikko Kososelle kerran. KaMa lähti vaikeasta asetelmasta tasoittavalleen, ja kun kärki ei saanut miestä kolmoselle, alkoi peli olemaan taputeltu. Kakkoskärjestä KaMa onnistui kuitenkin rakentelemaan kahden palon ajolähdön, josta jälleen onnistui ykköspalkittu Joukainen.

Enempää juoksuja ei KaMa kuitenkaan saanut aikaiseksi, ja näin kaksi sarjapistettä jäivät harmittavan avausjakson viimeisen ulkovuoron myötä Imatralle. Ykköspalkittu Joukaisen lisäksi vahva KaMa-hahmo ottelussa oli myös Jouni Itävalo, joka toi neljä juoksua lyöden kahdeksan kärkilyöntiä 100% tehoilla. Kakkospalkinnon lisäksi "Sepi" sai kentän parhaan ulkopelaajan palkinnon.

Kaksi harmittavaa ja niukkaa tappiota oli tuloksena lyhyeltä vieraspelikiertueelta. Kasvojen pesun paikka on tiistaina Vatajankosken Energiakentällä, jossa KaMa ei ole nimenmuutoksen jälkeen hävinnyt vielä kertaakaan. Kotivoittoputkelle päästään hakemaan jatkoa mukavasti Koskenkorvan Urheilijoiden kustannuksella. Nyt on siis tulevana tiistaina viime tiistain ottelusta revanssin paikka! Tervetuloa kannustamaan KaMa voittoon!


Ottelun palkitut, tilastot ja pöytäkirjan löydät tästä linkistä klikkaamalla


-MK

19047019 10154690577571915 1093202475 o (kopio)