Uutiset

Raportti/Ennakko: Koskenkorvalta tappio – Katseet jo Imatran kaadossa

 

 Koskenkorvan Urheilijat – Kankaanpään Maila 1-0 (1-1, 7-2)

Koskenkorvan Sähkökoje Areenalla vieraillut Kankaanpään Maila ei onnistunut muuntamaan ensimmäisen jakson hallintaansa pisteiksi, vaan Ilmajoelta tuliaisina oli harmittava tappio. Aikaa harmittelulle ei kuitenkaan jää, kun vieraspelikiertue jatkuu jo torstaina Imatralla. Tuolla vastaan tulee erittäin mielenkiintoinen sarjanousija Imatran Pallo-Veikot uusitulla Ukonniemen kotistadionillaan.

 - Jälleen, olikohan jo kolmannen vai neljännen kerran tällä kaudella, meille oli tarjolla tiukka jakso, muttei onnistuttu lyömään sitä yhtä enempää kuin kaveri, harmitteli pelinjohtaja Mika Peltonen heti alkuun ensimmäisen jakson tasapeliä KaMan kolmostilanteiden 5-7 -voitosta huolimatta.

KaMa hallitsikin ottelun alkua, kun ensimmäiseen kahteen vuoroon isännät päästettiin vain kerran kolmospesälle, ja toisen aloittavalla Sami Joukainen iski vieraiden ykköspalkittu Jouni Itävalon kotiin. Kolmannen aloittavan jälkeen KaMa oli saanut yrittää kotiutusta jo seitsemästi KoUn yhtä yritystä vastaan. Tasoittavalla vuorolla Koskenkorva tuli kuitenkin tasoihin Juho Toivolan iskulla. Se jäikin jakson viimeiseksi juoksuksi.

 - Varmaan olimme ensimmäisellä jaksolla hieman niskanpäällä, mutta jälleen kotiutukset vähän tökkivät. Teimme huonoja ratkaisuja noihin tilanteisiin sekä paikoin vastustajalta tuli todella hyviä ulkopelisuorituksia. Näitä kaikkia sattui vähän tuohon ensimmäiseen jaksoon, eikä sitten pystytty sitä ottamaan, jatkoi Peltonen harmittelua.

Toinen jakso alkoi hieman heikommin, kun ykköstilanteessa Antti Kuusisto iski takaa läpi kunnarin arvoisesti. Tasoittavalla KaMa kuitenkin kavensi Jukka Lankisen kotiuttaessa kolmospuolen välilyönnillä KaMan kakkospalkittu Joni Rytkösen. Toinen vuoro mentiin juoksuitta, kunnes kolmannessa Jere Dahlström kuritti KaMan ulkokenttää kahdella lyödyllä. Neljännessä vuorossa vielä Tuomas Tuohisaaren korkea pomppu karkasi Antin monttuun, ja Mikko Kytömäen kahden lyödyn jälkeen Lankisen toinen kavennus oli enää kosmetiikkaa.

 - Toisella jaksolla Kossu pääsi niskanpäälle ekan vuoron läpärillä. Leuka pysyi kuitenkin ylhäällä ja kirittiin pinnan päähän, mutta sitten Dahlströmin kahteen lyötyyn loppui pelaajilla vähän usko. Pelaajat aistivat, kun oli ollut tahmeaa alkupelistä, niin siinä pääsi sitten kaveri vähän helpolla kaunistelemaan lukemia, summasi "Pelli" toisen jakson kulun.

 - Koutsina harmittaa se, että kun joissain asioissa päästään sille tietylle määrätylle tasolle, ja pitäisi päästä kehittämään peliä, niin sitten tulee näitä tasonnotkahduksia, kuten tässäkin ottelussa nyt sisäpelin puolella, hän päätti, mutta käänsi katseet jo Imatran kohtaamiseen.

Koskenkorva-ottelun tilastot

Torstaina vastassa mielenkiintoinen sarjanousija

Torstaina KaMa matkaa Imatran Pallo-Veikkojen vieraaksi uusitulle Ukonniemen pesäpallostadionille. Ottelun vastustaja on erittäin mielenkiintoinen, sillä vuosien tauon jälkeen Imatra nousi kuluvalle kaudelle takaisin Superpesikseen. Lisämielenkiintoa otteluun luo vielä se fakta, että joukkueet majailevat sarjataulukossa tällä hetkellä tasapisteissä sijoilla 8 ja 9, KaMa edellä.

 - Huomista varten on jälleen mietitty uudet jutut, eikä eilistä enää mietitä, totesi pelinjohtaja Peltonen painokkaasti.

Vastassa on myös nimilistaltaan mielenkiintoinen joukkue, kun kärjessä kirmaa KaMaa edelliset kaudet edustanut Lauri Kaartokallio sekä etukentällä toissa kaudella KaMan Suomensarja-joukkueessa esiintynyt Juhani Myyryläinen.

Kärki Imatralla on rautainen, sillä Kaartokallio johtaa useamman otteluiden pelanneiden kärkilyöntiprosenttitilastoa. Tätä eteenpäin vievät hyvin Superpesis-tasolle kotiutunut Juuso Lattu sekä Itä-Länsi -ottelussakin esiintynyt Superpesis-konkari Miikka Matikka.

Viime kauden Ykköspesiksen viime kauden lyöjäkuningas – Sotkamon sopimuspelaaja, mutta Imatralla koko kauden vuokralla oleva – Lauri Rönkkö on avannut kautensa vahvasti myös Superpesiksessä, sillä yhdeksän ottelun jälkeen hänellä on tilillä jo 26 (1+25) lyötyä juoksua, jolla lohkeaa lyöjätilastossa komeasti neljä sija.

 - Imatra pelaa puhtaasti yhdellä kärjellä, mutta se heillä on todella terävä. Lisäksi löytyy pari hyvää kotiuttajaa, erityisesti kotiuttajajokeri Rönkkö on ollut vireessä, jutteli Peltonen.

Puhtaasti yhdellä kärjellä pelaamista alleviivaa muun muassa se, että edellisessä voitokkaassa Hyvinkää-ottelussa Imatran 38:sta kärkilyönnistä 35 olivat Kaartokalliolla, Latulla, Matikalla, lukkari Ville Liukulla sekä Rönköllä. Kaksi löytyi vielä numerolta viisi, eli Joensuusta saapuneelta Tommi Päiviseltä. Numeroiden 6-9 kärkilyönnit ottelussa olivat 0/16, kun sen ainoan puuttuvankin kärkilyönnin otti konkarijokeri Jari Komulainen. Imatran peli on kuitenkin KaMan puolelta tarkkaan scoutattu.

 - Imatralta tulee painavaa iskua. He pelaavat sellaista rallipesistä; ulkopelissä pitävät nopeaa tempoa ja sisäpelissä pelaavat vaihtoja kovien kautta. Heillä on myös melko avara kenttä – varsinkin kolmospuolelta ja takaa – jota he yrittävät hyödyntää lyömällä paljon rajoille. Kärjeltä, ja varsinkin Rönköltä, tulee aika monipuolisesti kovia yrityksiä ympäri kenttää. Imatra pelaa aika räväkkää peliä – sellaista mikä on jopa hieman silmiinpistävää, analysoi Peltonen huomista vastustajaa.

KaMa lähtee aukaisemaan Koskenkorva-ottelussa hieman yskällehdyttä sisäpeliään hienoisilla kokoonpanomuutoksilla. Varsinkin kotiutuspuolelle halutaan nyt laajuutta, ja hakea päivän kuumaa pelaajaa. Pisteiden tärkeyttä ei tässäkään ottelussa voi liikaa korostaa, sillä niin tasainen sarjataulukon keskikasti nyt on. Viimeisistä pudotuspelipaikoista tulee kauden loppupuolella vielä tiukka kilpailu, ja jokainen piste on ratkaiseva, kuten KaMa viime kaudella joutui oppimaan.

 - Pieniä lyöntijärjestysmuutoksia tulee. Otetaan lisää miehiä mukaan koitutustalkoisiin. Vähän hakemista tämä alkukausi on nyt kokoonpanon kanssa ollut, mutta tällaista tämä joskus on, päätti KaMan viuhkamies.

KaMan kausi jatkuu siis huipputärkeällä vierasottelulla Imatran Ukonniemessä! Kahden ottelun vierasputken jälkeen KaMa palaa jälleen kotikentälleen ensi tiistaina. Tuolloin kello 18 alkavassa ottelussa Vatajankosken Energiakentällä KaMa pääsee hakemaan revanssia Koskenkorvan Urheilijoista! Tervetuloa kannustamaan KaMa voittoon!



-MK