Uutiset

Raportti: Rautiaisen kumuravire liikaa KaMalle – Lamu rikkoi kuparisen

 

 Kankaanpään Maila – Joensuun Maila 0-2 (0-5, 1-3)

Kaimaseurat Joensuun ja Kankaanpään Maila mittelivät paremmuudestaan koleassa kevätsäässä Pohjanlinnan pesäpallostadionilla. Aleksi Rautiainen kuritti ex-seuraansa neljällä lyödyllä juoksulla. Jukka Lankinen taasen iski kankaanpääläisten kauden avausjuoksun.

Ensimmäisen jakson alussa nähtiin odotetun vahvaa ulkopeliä molemmilta joukkueilta. Ottelun avausjuoksua saatiin odotella aina kolmanteen vuoropariin asti, kunnes Aleksi Rautiaisen kumura tippui nätisti Topias Liljan eteen. Isäntien sisäpelin hakiessa vielä itseään karkasi JoMa neljännessä vuorossa neljällä kauniilla kotiutuslyönnillä 0-5 –jaksovoittoon.

 - Vähän erilainen matsi kuin viime vuonna samaan aikaan. Silloin taisi olla 24 astetta lämmintä ja tulla tappio. Sitä lähdettiin täällä nyt tänään petraamaan, kertoi vieraiden pelinjohtaja Petri Pennanen.

 - Kova haaste tuo on tilkitä JoMan kärkeä, kun kaikki kirmaavat hyvällä sykkeellä. Ihan kohtuulista ulkopeliä onnistuttiin kuitenkin pelaamaan, kun huomioidaan tuo Kleemolankin (pelikiellossa) poissaolo. Iso tila meillä tuossa kuitenkin tapin takana oli, mihin Aleksikin lyöntinsä painoi. Uusien paikkojen piikkiin tuo varmaan menee, kun ei pakkasten vuoksi olla vielä oikein kunnolla päästy niitä treenaamaan, antoi KaMan pelinjohtaja Mika Peltonen tunnustusta vierailjoille.

Toisella jaksolla isännät onnistuivat tiivistämään ulkopeliään sekä parantamaan sisäpeliään. Tuloksena olikin kauden avausjuoksu Jukka Lankisen komean kumuran ansiosta. JoMa kuitenkin tuli väkisin rinnalle ja ohi Rautiaisen kahdella ja Mikko Kemppaisen komeilla kumuroilla.

 - Alkoi loppupelistä ihan hyvin tuo välilyönti osumaan. Pidetään (Subwayn kultainen) kypärä edelleen päässä, ja koitetaan pitää vielä huomennakin (Alajärvi-ottelun jälkeen), kun siihen on nyt hyvät säädöt löytyneet, vitsaili ottelun hahmo ja jo toisessa ottelussa peräkkäin JoMan parhaaksi valittu Aleksi Rautiainen.

 - Ihan hyvää ulkopeliä pelattiin, mutta vaikea se on tällaista JoMan tasoista joukkuetta vastaan koko ajan puolustaa takatilannetta. Väkisinkin sinne väliin osuu hyviäkin lyöntejä ja juoksuja. Lähdettiin otteluun ihan hyvin, mutta vähän annettiin periksi, kun JoMa sai avausjuoksun. Pitäisi vain olla kovempi, kun ei täällä mitään anteeksipyytelemällä saa, sätti puolestaan KaMan ykköspalkittu Jukka Lankinen KaMan otteen herpaantumista.

 - Sisäpelissä meillä kuitenkin edelleen eniten tekemistä on, mutta ulkopeliin on hyvä nojata, kun se ei meillä repsahda ollenkaan. Uskotaan, että tuo sisäpelikin tuosta aukeaa, kun kelit lämpenee, jatkoi KaMan kauden avausjuoksun lyönyt Lankinen.

Isännät lähtivät vielä viimeisessä lyöntivuorossaan takaa-ajoon, mutta se jäi tällä kertaa piippuun. Osin JoMa saa tästä kiittää kuitenkin myös nuorta Konsta Kettusta, joka upealla syöksykopilla pelasti JoMan läpilyönniltä Lankisen iskiessä lähes täydellisen kakkosjatkepommin.

 - Nuoriso-osastomme Konsta Kettunen ja Matias Hänninen olivat tänään miehet paikallaan. Olen tyytyväinen siihen, että nuoret ottavat paikkansa, ja pelaavat kuin miehet, jakoi Pennanen tunnustusta JoMan vahvasti pelanneille nuorille.

 - Viime lauantain Koskenkorva-peliin verraten tämä oli ehjempi ja tasapainoisempi esitys, kun saimme kaksi sellaista jaksoa kuin halusimme. Peli oli voittavan joukkueen pesistä; muutama hetki, joissa voittoa tarjottiin, ja niihin välittömästi tarrattiin, myhäili vieraiden Pennanen.

 - Omassa sisäpelissä kärki pelasi ihan kohtuuhyvillä prosenteilla, mutta juoksuja ei kuitenkaan sitten saatu kuin tuo yksi kappale. Siinä meillä on edelleen tuota tekemistä noiden pinnojen kanssa. Treenin kautta sitä pitää pyrkiä edelleen monipuolistamaan. Enää ei kuitenkaan sössitty merkin kanssa, mikä oli eteenpäin viime kerrasta. Emme me huonosti pelanneet, ja leuka ylhäällä jatketaan eteenpäin, naulasi kotijoukkueen viuhkamies Peltonen.

KaMan kausi jatkuu tiistaina Oulussa ottelulla Lippo Pesistä vastaan. Seuraava kotiottelu on vuorossa ensi perjantaina. Silloin Pohjanlinnaan saapuu KaMa-kasvatti Henri Puputin johtama hallitseva Suomen Mestari Vimpelin Veto! Tervetuloa!


Ottelun tilastot


-MK