Uutiset

KaMa valmis ulkokauden avaukseen – Mukana uusi pelaaja

 

Pitkän hallikauden jälkeen KaMa pääsee vihdoin avaamaan ulkokautensa perjantaina Koskenkorvan Urheilijoita vastaan Pohjanlinnan pesäpallostadionilla. Lauantaina piti olla myös toinen harjoitusottelu Jokioisilla Seinäjoen JymyJusseja vastaan, mutta tuo jouduttiin perumaan sääennusteen vuoksi.

KaMa leireili myös pääsiäisviikonloppuna, mutta lauantain ottelun perumisen lisäksi säiden haltija hankaloitti myös pääsiäisen leiritystä takatalvella ja pakkasilla.

 - Tarkoituksena oli vetää leiri ulkona, mutta pakkasten vuoksi jouduimme muuttamaan suunnitelmiamme. Pääsimme kuitenkin sisällä vetämään niihin tiloihin sopivamman leirityksen. Lisäksi palaveerasimme vähän pelillisistä asioista ja joukkuetaktiikoista, kertoili pelinjohtaja Mika Peltonen menneen viikonlopun muuttuneesta leirityksestä.

Kaarireeni

Muuttuneeseen leiriohjelmaan sisätiloissa kuului mm. kaaripelin harjoittelua.


Vaikka harjoitusottelu Jokioisilla lauantaina jouduttiin perumaan sääennusteen vuoksi, pääsee KaMa kuitenkin avaamaan ulkokautensa perjantaina kotikentällään Tomi Niskasen Koskenkorvan Urheilijoita vastaan.

Ulkoharjoituksia on takana vasta muutama kappale, joten pääfokus perjantain ottelussa tulee olemaan erityisesti ulkopelin toimivuudessa. Pitkän perussuorituksia sisältäneen hallikauden jälkeen on aina oma työnsä saada sovitut asiat toimimaan ulkona saumattomasti sekä laadukkaasti. Tuo työ alkaakin nyt.

 - Ulkopelin kautta lähdetään ehdottomasti perjantaina pelaamaan. Ottelu tulee olemaan meille erittäin hyvä ja tärkeä harjoitus, kun pääsemme näkemään, missä tällä hetkellä mennään, ja mihin erityisesti tarvitsee keskittyä, kertoi Peltonen perjantain teemasta.

 - Sisäpelissä pääteemamme on sen normaalissa pyörimisessä. Oikeissa paikoissa pitää oppia tekemään oikeanlaisia ratkaisuja, jotta sisäpeli pyörisi hyvin, eikä jäisi huonoihin kohtiin. Sisäpelin oikeanlainen pelaaminen ja pyöriminen onkin koko kevään teemamme, jotta se olisi kunnossa kauden alkuun mennessä, jatkoi "Pelli".

Paltsu

Pääsiäisen leirillä ehdittiin myös palaveeraamaan.


Talvella huolia ja murheita aiheuttanut loukkaantumistilanne on helpottamaan päin. Ainoastaan Mika Ihanamäki on Halli-SM:ssä tulleen loukkaantumisensa vuoksi sivussa kevään peleistä. Pitkäaikaispotilaat Ville-Veikko Olli sekä Mikael Sillanpää ovat pelikunnossa, ja hakevat huippukuntoaan. Teemu Utunen puuttuu perjantain ottelusta opiskelukiireiden vuoksi, mutta on pelikunnossa ja myöhemmissä otteluissa mukana.

 - Ihanamäkeä lukuunottamatta porukka on pelikunnossa. Perjantain ottelussa joiltain osin rosteri antaa osviittaa siitä, millä kauteen lähdetään, ja osin vielä kokeillaan ja katsastetaan pelaajia, totesi Peltonen.

Eräs pelaaja, joka on kokeilussa, ja joka kankaanpääläisyleisön kannattaa perjantain ottelussa laittaa seurantaan, on Severi Piispanen. Viime syksynä kahden vuoden sopimuksen Seinäjoen JymyJusseihin tehnyt Piispanen on KaMassa kevään testissä.

Mika Ihanamäen toipuminen loukkaantumisestaan on arvioitu menevän touko-kesäkuun vaihteeseen. Kaiken mennessä hyvin ulkona linjapelaajana sekä sisällä etenijä-vaihtajana tunnettu Piispanen on KaMassa vuokralla Ihanamäen toipumiseen saakka.

Severi

Severi Piispanen.   Kuva: Erkki Hautaviita


Kankaanpääläisyleisö saattaa muistaa Piispasen parin kauden takaa, kun mies iski kaudella 2014 Superpesiksen debyyttiottelussaan KaMaa vastaan Pohjanlinnan kentällä tehot 1+3 lyötyä sekä 2 tuotua ja pokasi vierailijoiden ykköspalkinnon.

Piispanen on muutenkin viihtynyt Pohjanlinnan kentällä erinomaisesti, sillä kaikissa Pohjanlinnan kentällä pelatuissa miesten Superpesis-otteluissa on hän lyönyt ja tuonut juoksuja. Kun katsantaa laajennetaan myös junioriotteluihin, on hän poistunut Pohjanlinnasta ainoastaan kerran ilman lyötyä tai tuotua juoksua. Mikäli sama meno jatkuu läpi kevään, on Severistä vielä paljon iloa KaMalle.


Pe 21.4. klo 17 KaMa – KoU, Pohjanlinnan pesäpallostadion

Liput: 5€ aikuiset; 4€ opiskelijat, eläkeläiset ja varusmiehet; alle 16v. lapset ilmainen sisäänpääsy
KaMan kausikortilla, VIP-kortilla sekä jäsenkortilla (KaMa-kortti) ilmainen sisäänpääsy.

Tervetuloa!






-MK