Uutiset

KaMa kohtaa Jyväskylän Kirin back-to-back -paikalliskierroksilla


Kankaanpään Mailan loppukauden huipputärkeiden otteluiden sarja jatkuu. Joukkue on saanut kammettua itsensä takaisin pisteiden ja voittojen tielle. Nyt vuorossa on seuraava mittari, kun KaMa kohtaa paikalliskierrosvastustajansa Jyväskylän Kirin kahdesti – sunnuntaina Pohjanlinnassa ja tiistaina Hippoksella.

Sarjatilanne: KaMa majailee 18 pelaamansa ottelun jälkeen tutuksi käyneellä 11.sijalla. Pisteitä joukkue on kerännyt näistä otteluista 17. Jyväskylän Kiri on valahtanut takaisin sarjan jumbopaikalle. 11 pistettä 17 ottelusta on kuitenkin yhtä paljon kuin kolmen pisteen voittojen ansiosta edellä majailevalla kaimaseura Kempeleen Kirillä.

Viimeisimmät 3 peliä: Kankaanpään Mailan kolme viimeisintä ottelua noudattavat nousevaa kaavaa. Sysimustan Kouvola-ottelun avausjakson jälkeen joukkue on parantanut hiljalleen. 0-2 –tappion jälkeen pistetili karttui pitkän tauon jälkeen KeKi-ottelun kotiutuslyöntikilpailutappiolla ja viimeisimmässä JymyJussit-ottelussa joukkue palasi voittojen tielle myöskin kotiutuslyöntikilpailun jälkeen.

Jyväskylän Kiri on kolmesta viimeisimmästä ottelustaan kerännyt pisteen KaMaa vähemmän. Takana on 1-0 –vierastappio Pattijoen Urheilijoille sekä 0-2 –kotitappio Joensuun Mailalle. Näiden otteluiden välissä joukkue kuitenkin voitti Seinäjoen JymyJussit 1-0 poikkeuksellisesti supervuoroparin jälkeen.

Kauden kohtaamiset: 22.6. KaMa – Kiri 0-2 (1-4, 1-2)     Tilastot     Raportti
Pre-season 16.4. KaMa – Kiri 1-0 (2-1, 1-1)
HalliSM alkusarja 28.2. KaMa – Kiri 0-2 (4-5, 2-5)

Ennakkoasetelmat: KaMa ja Kiri kohtaavat amerikkalaishenkisissä back-to-back –otteluissa. Sunnuntaina ensimmäinen ottelu pelataan Pohjanlinnassa alkaen kello 17. Uudestaan joukkueet kohtaavat tiistaina Hippoksella. Paikalliskierrosottelujen erikoisuus on, että niitä ei huomioida mahdollisessa tasapistemäärittelyssä – vain kaksinkertainen runkosarja huomioidaan tällaisissa tilanteissa. Joukkueet tulevat toisilleen kauden aikana tutuksi, sillä ne kohtaavat neljä kertaa. Paikalliskierroksilla otellaan numerot kaksi ja kolme, neljännen ottelun jäädessä pelattavaksi runkosarjan päätöskierroksella Hippoksella. Joukkueiden runkosarjan aiemmassa kohtaamisessa Kiri oli Kankaanpäässä vahvempi lukemin 0-2 KaMan suurien kotiutusvaikeuksien sekä helppojen ulkopelivirheiden jälkeen.

KaMa onnistui kääntämään kurssiaan pitkän vaikean jakson jälkeen edellisissä otteluissa. Ville-Veikko Ollin toisen jakson voittojuoksu Kempeleen Kiriä vastaan tiputti joukkueen harteilta melkoisen gorillan. Tuo ottelu ei kuitenkaan kotiutuslyöntikilpailun jälkeen vielä kääntynyt voitoksi, mutta edellisessä JymyJussit-ottelussa asia korjattiin – jälleen voittojuoksujen lyöjänä toimiessa Ville-Veikko Ollin Jukka Lankisen huimaa panosta unohtamatta. KaMan pelaamista ovat viime aikoina leimanneet helpohkot henkilökohtaiset virheet ulkopelissä sekä kotiutusongelmat. Läpi kauden kotiuttamisen kanssa tuskastelleen joukkueen ketsuppipullon toivotaan kuitenkin auenneen Seinäjoella toisella jaksolla. Myös ulkopeli oli pitkästä aikaa vahvaa suurimman osan ottelusta – musta hetki sattui tällä kertaa avausjakson toiseen vuoropariin. Huomenna ja tiistaina tilauksessa olisikin kahdeksan vuoroa mallikasta ulkopeliä.

Jos on kotiuttamisen kanssa tuskastellut Kankaanpään Maila niin sitä on todellakin tehnyt myös Jyväskylän Kiri. Kiri on onnistunut juoksujen teossa kauden aikana vaivaiset 65 kertaa. Tämä tekee 3,8 juoksua per ottelu – siis alle kaksi juoksua jaksoa kohden. Täydelliseltä mahalaskulta Kirin on pelastanut kuitenkin joukkueen ulkopeli. Kiri on päästänyt koko Superpesiksestä neljänneksi vähiten juoksuja, vaikka löytyy sarjataulukosta vasta sijalta 14. Vertailun vuoksi esimerkiksi KaMa on päästänyt juoksuja noin 50% Kiriä enemmän. Pesäpallo on kuitenkin juoksujentekopeli, joten hyvä ulkopelikään ei välttämättä Kiriä pelasta. Joukkue tarvitsee nyt kipeästi pisteitä, sillä Superpesiksen runkosarjan viimeiseksi sijoittunut joukkue tippuu ensi kaudeksi suoraan Ykköspesikseen.

Kokoonpanot: KaMa sai juhannus- ja Itä-Länsi –taukojen aikana sairastupaansa tyhjäksi. Samalla joukkue pystyi tekemään muutamia taktisia muokkauksia ulkopeliinsä. Viimeisimmissä otteluissa nämä muutokset ovat alkaneet kantaa hedelmää, joten joukkue tuskin lähtee konseptiaan muuttamaan näihin tärkeisiin Kiri-kamppailuihinkaan. Tästä linkistä klikkaamalla pääset viimeisimmän JymyJussit-ottelun kokoonpanoihin ja tilastoihin. 

Kirin koostumus on elänyt pitkin kautta. Oman turbulenssinsa soppaan toi vielä pelinjohtajan vaihdos kesken kautta. Viime otteluissa koostumus on kuitenkin alkanut vakioitua. Farmijoukkue Lievestuoreelta mukaan ovat nousseet KaMaa viime ottelussa kurittanut Olli Kiiveri sekä Teemu Rouhiainen. Samalla Jani Karppanen on matkannut toiseen suuntaan. Ellei Joensuu-ottelun selvähkö tappio aja joukkuetta muovaamaan koostumustaan – luultavimmin lukkarinpaikan osalta – niin Kirin valmennusjohto jatkanee edelleen kokoonpanon vakioimista. Suuria muutoksia tässä vaiheessa kautta tuskin enää kokoonpanoihin tehdään. Tästä linkistä klikkaamalla pääset tarkastelemaan Kirin viimeisimmän JoMa-ottelun kokoonpanoja ja tilastoja. 

Taisteluparit: Jälleen kerran; kotiuttajajokerit. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Olli Kiiveri ja Jukka Latvala pesivät KaMan Petteri Kortelaisen sekä tuossa ottelussa yhdeksikössä pelanneen Jukka Lankisen 4-1, vaikka kotiutusyritykset menivät 5-9. Latvala onkin ollut viime aikoina Kirin parhaimmistoa. Mies on palkittukin kahdessa edellisessä ottelussa. KaMan jokerien vire taasen pitäisi olla kunnossa, sillä JymyJusseja vastaan kaksikko mätti yhteensä kahdeksan juoksua. Onko tällä kertaa KaMan jokeriosaston vuoro nöyryyttää Kirin vastaavaa?

Miikka Matikka vs. Jouni Itävalo. Numerot kaksi ovat keskeisissä rooleissa joukkueidensa kotiutusmahdollisuuksien luomisessa. Molempien peli on hieman aaltoillut viime aikoina. Kumpi onnistuu back-to-back –otteluissa paremmin?

Lukkarisota. Ville-Veikko Olli on ollut viime aikoina hyvässä vireessä. Ulkona peli luistaa sekä sisällä mies on pystynyt tekemään voittavia suorituksia ja lyömään ratkaisevia pinnoja. Kiriltä lautasen herrana voi toimia joko Perttu Hautala tai Jani Karppanen. Onko Jyväskylän miehistä vastusta tulikuumalle Ollille sisällä tai ulkona? Edes yhdessä?

Ottelun ratkaisee: KaMan henkinen kantti. Mikäli katsotaan molempien joukkueiden tämän kauden maksimitasoa, on KaMa suorittanut kokonaisvaltaisesti korkeammalla tasolla. Viime aikoina joukkueen suorituksia ovat kuitenkin haitanneet mailan puristaminen kotiutuksissa sekä helpot henkilökohtaiset virheet ulkopelissä. Kempele-ottelun piste osoittautui tärkeäksi ja selvästi vapautti joukkueen peliä. Onko JymyJussit-ottelun voitolla sama – tai jopa vahvempi – vaikutus? Onko ketsuppipullo nyt auki, ja palaako KaMa takaisin niille raiteille, joilla alkukaudesta joukkue jo säkenöi?

Pääskysasento on päällä, lupasi pelinjohtaja Karttunen JymyJussit-ottelun jälkeen. Nyt sitä saa taas ihastella! Sunnuntaina siis Pohjanlinnassa jaossa jälleen huipputärkeitä pisteitä alkaen kello 17! Myös yritykset ovat ostaneet otteluun lippupaketteja, ja osa näistä jakaa niitä asiakkailleen pelipäivänä. Ota suunnaksi siis Pohjanlinna, ja tule karjumaan Kiri kumoon! Tervetuloa! Ja muistathan, tiistaina luvassa on samaa herkkua KaMa-radion välityksellä.


SoMessa pääset menoon mukaan hashtageilla #SydäntäPeliin #PaluuTulevaisuuteen #Pääskysasento


-MK

P.S. Veikkaus tarjoaa KaMan kotivoitolle komeaa 2,55 kerrointa. Tästä linkistä pelaamalla tuet KaMan junioritoimintaa, ja voit kaunistella oman tilisikin saldoa.


       Jyskäläpitkä