Uutiset

KaMan vahva kauden alku jatkuu - tällä kertaa jalkoihin jäi Tahko!


Kankaanpään Maila - Hyvinkään Tahko 2-1k (2-0, 1-8, 0-0, 1-0)

Kankaanpään Maila otti kauden alusta jo kolmannen voittonsa kolmannesta ottelusta. Tällaista kauden alusta lähtenyttä voittoputkea ei kankaanpääläisessä pääsarjapesäpalloilussa olla nähty aikoihin - sitten kauden 1974.

Molemmat joukkueet rakensivat avausvuoropareissa ajolähdöt, näistä kuitenkaan onnistumatta ennen KaMan toisen vuoroparin tasoittavaa. Toisessa vuoroparissa KaMa järjesteli palottoman ajolähdön kärjestä, jota purkamaan asteli Petteri Kortelainen. Kortelainen laittoi toisella lyönnillään pallon vastustamattomasti puolipystärillään Tahkon 3-koppari Teemu Nikkasen eteen, ja avausjuoksun toi Lauri Kaartokallio. Kortelaisen viimeisellä lyönnillä Tahko otti kakkospesältä välipalon Henri Pulkkisesta, jonka jälkeen 1-3 -tilanteeseen lyöntipaikalle asteli Ville-Veikko Olli. Olli tiputti oppikirjamaisen kauniin kumuransa puolestaan Tahkon 2-koppari Ville Harjun eteen ja kotiin kirmasi tällä kertaa Jouni Itävalo. KaMan ulkopeli on tämän jälkeen täyttä rautaa, ja Tahko ei saa rakennettua kahdella viimeisellä lyöntivuorollaan edes 3-tilannetta - näin ensimmäinen jakso päättyi kotijoukkueen juhliin.

Tahko revittelee toisella jaksolla

Toisella jaksolla ei kumpikaan joukkue saanut vaarallisia tilanteita aikaiseksi avausvuoroparissa. KaMan toisella vuorolla Valtteri Kleemola iski pallon maisemiin, mutta Tahkon ulkokenttä sai pelastettua tilanteen vain 2-tilanteeksi. KaMa rakensi vielä ajolähdön, mutta ei saanut kuparistaan rikki.

Hyvinkään tasoittavalla vuorolla alkoi tapahtua, kun Nikkaselle rakennettiin paloton ajolähtö. Tämän 2-rajaleikkuri vihellettiin ensin laittomaksi syöttötuomarin toimesta, mutta muutettiin myöhemmin turpakäräjien jälkeen avausjuoksuksi. Tahkon pelinjohtaja oli sekaannuksen jälkeen hereillä ja otti heti seuraavallakin lyönnillä miehen kotiin komean saumalyönnin saattelemana. Hyvinkään Riku Hokkanen järjesteli tämän jälkeen uuden ajolähdön, josta Juha Korhonen iski painavalla lyönnillä kopparien välistä kunnarin, ja jakso alkoi olla taputeltu 0-6 -tilanteessa.

Tahko lisäsi vielä johtoaan Juha Katajiston ja Hokkasen kotiutuksilla. Näin ollen Kortelaisen lyömä 1-8 -kavennus jäi lähinnä kosmeettiseksi neljännen aloittavalla. Lehdistössä kuitenkin pelinjohtaja Karttunen ja KaMan ykköspalkittu Kaartokallio nostivat tämän vuoroparin onnistumiset tärkeäksi kasvojen pesuksi ja uskon palauttamiseksi supervuoroparia varten

Kleemola ratkaisee

Supervuoroparissa KaMa aloitti pirteällä ulkopelillä ja otti nopeasti kaksi paloa 3-pesältä. Juha Korhosen välilyönnillä Tahko sai kuitenkin ajolähdön, mutta Mika Ihanamäen komea tappikumuran katkaisu Ville Keron lyönnistä tuotti kolmannen palon kotipesään.

KaMa rakensi omalla vuorollaan ajolähdön, muttei onnistunut kuitenkaan kotiutuksessa. Myöskään myöhemmin rakennettua kolmostilannetta ei saatu hyödynnettyä, ja kotiutuslyöntikilpailu kutsui. Kotiutuslyöntikilpailussa KaMan ulkopeli oli kakkospalkitun lukkari Ville-Veikko Ollin johdolla kuitenkin täyttä rautaa, ja Tahko jäi viiden parin yrityksistä huolimatta nollille.

KaMa lähti hakemaan aggressiivisesti tuota yhtä voittoon tarvittavaa juoksua, mutta kolme ensimmäistä paria eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta. Neljännen parin astellessa alttarille, Valtteri Kleemola iski ensimmäisellä lyönnillään upean kumuran kakkoskoppari Harjun eteen, ja Topias Lilja sai painella kotipesän turviin taaten KaMalle kauden kolmannen voiton!

- Täytyy kyllä olla äärimmäisen ylpeä jokaisesta kaverista joka joukkueessa on - on se sitten huoltaja, lukkari, kärki tai valmentaja. Neljännen aloittavalle saadaan nollattua käytännössä koko homma, ja tultua supervuoropariin samalla ilmeellä kuin ensimmäiselle jaksolle. Siitä täytyy olla äärimmäisen tyytyväinen. Tietysti myös kaksi pistettä mestareiden kaatajilta lämmittää suuresti, totesi silminnähden iloinen pelinjohtaja Jukka Karttunen joukkueen noususta voittoon vaikean toisen jakson jälkeen.


Ottelun tilastot

Lehdistötilaisuus


-MK


Edit: Tarkennettu edellinen KaMan kolmella voitolla avaama kausi kaudeksi 1974. Kausina -77 ja -79 KaMa avasi kauden kahdella voitolla ja yhdellä tasapelillä, kun säännöt eivät vielä tunteneet jaksopeliä tai supervuoroparia.