Uutiset

KaMa jatkosopimuksiin Jukka Lankisen ja Jussi Kivelän kanssa

Kankaanpään Maila on solminut vuoden mittaiset jatkosopimukset Jukka Lankisen ja Jussi Kivelän kanssa.

Loimaan Palloilijoiden kasvatille Jukka Lankiselle tuleva kausi on jo kahdestoista Kankaanpäässä.  Lankinen on edustanut koko superpesisuransa KaMaa lukuun ottamatta kautta 2009, jolloin hänet nähtiin Hyvinkään Tahkon riveissä. Päättyneellä kaudella Lankinen löi runkosarjassa juoksuja yhteensä 1+23 sekä keräsi näiden ohella kärkilyöntejä 95 kappaletta.   KaMalle superin paikan kaudelle 2016 varmistaneissa karsintaotteluissa Manse PP:tä vastaan joukkueensa kokeneempaan kaartiin kuuluva 31-vuotias Lankinen oli avainroolissa.  Hän löi karsintasarjan otteluissa yhteensä kymmenen juoksua.  Ulkokentällä Lankinen nähtiin päättyneellä kaudella sekä kakkospolttajan että kolmosvahdin tonteilla. 

Lamu

Jukka Lankinen jatkaa ulkokenttie puhkomista KaMan riveissä myös tulevalla kaudella

Jussi Kivelä on edustanut koko uransa kasvattajaseuraansa KaMaa lukuun ottamatta kausia 2011 ja 2012 jolloin hän pelasi suomensarjaa Ikaalisissa sekä ykköspesistä Ylivieskassa. Kahden viime kauden aikana 25-vuotias Kivelä on noussut yhdeksi KaMan ulkokentän tärkeimmistä pelaajista vaativassa etumiehen roolissaan.  Kuluneella kaudella häntä kierrätettiin loukkaantumisten vuoksi myös muilla paikoilla ulkokentällä, mutta esimerkiksi juuri superin paikan ratkaisseissa Manse PP otteluissa Kivelä oli tekemässä tärkeitä paloja pääasialliselta pelipaikaltaan. 

Jussi käy kimppuun

Jussi Kivelä edustaa kasvattajaseuraansa myös jatkossa

Kaksikon kommentteja luvassa tänään myöhemmin täällä kotisivuilla. 


Jarkko Huhtala