Uutiset

Pelinjohtajat Järvenpää ja Takalahti odottavat tiukkaa puolivälieräsarjaa

Tänään käynnistyvään naisten puolivälieräsarjaan Rauma ja Kankaanpää lähtevät hyvin erilaisten tarinoiden kautta. Nousijajoukkue KaMan kausi on mennyt jo tässä kohtaa yli odotusten ja joukkue on pystynytkin rauhassa kauden aikana kehittämään peliään. Yhtenä mitalisuosikista kauteen lähteneen ja vahvan materiaalin omaavan vastustaja Rauman kausi tai oikeastaan koko vuosi on ollut täynnä draamaa ja yllättäviä juonenkäänteitä. Onhan joukkuetta loppukauden ajan luotsaava Mika Takalahti jo kolmas pelinjohtaja tämän vuoden aikana raumalaisilla

Runkosarjan loppuhetkillä pelinjohtovastuun ottanut ja Ferassa jo useamman vuoden valmennuspäällikkönä työskennellyt Mika Takalahti kertoo, että pääasiallisena painopisteenä pelinjohdossa on ollut sen miettiminen miten sisäpeliä peluutetaan. Jäihän sen testaamiseen todella vähän aikaa. Hänen mukaansa nyt on jo kuitenkin jonkinlainen ajatus olemassa peluutuksesta ja peli kulkikin loppukaudesta hyvin.

Tiivis pudotuspelisarja asettaa aina omanlaisia vaatimuksiaan joukkueen pelaamiselle. Takalahden mukaan heidän vahvuutensa kauden tärkeimällä hetkellä löytyy nimenomaan ulkopelistä:

-Siellä meillä on joka paikalle osaavat palaset, kuvaa Takalahti joukkueensa pelin selkärankaa.

Raumalla on useampana vuotena  tehty laadukasta juniorityötä ja saatu menestystä eri ikäluokissa. Myös edustusjoukkue on pelannut hyviä kausia Superissa ja ollut aivan menestymisen porteilla, mutta sitä viimeistä askelta esimerkiksi mitaleille ei ole kanaalikaupungissa vielä pystytty ottamaan. Mikä sitten tekee tämän kauden joukkueesta sellaisen, että  tavoitteena oleva mitali pystytään ottamaan?

 - Tänä vuonna löytyy ainakin uskoa omaan tekemiseen ja siihen, että pystytään menemään jatkoon. Nyt meillä on myös joukkueessa tarvittavaa nopeutta, jolla voidaan saada paremmin tilannetta ja juoksuja. Pienistä asioistahan se voittava joukkue kuitenkin koostuu, summaa Takalahti tämänhetkisen joukkueen menestymisen edellytyksiä.

P8120491

Mika Takalahti otti pelinjohtovastuun Raumalla edellisen pelinjohtajan Jarmo Anian jouduttua väistymään

Puolivälierävastustajansa KaMan Mika Takalahti näkee olevan hyvä joukkue nimenomaan kokonaisuuteena:

- KaMalla on rohkeaa ulkopelaamista ja myös joka pelipaikalle löytyy osaavia pelaajia. Sisäpelissä KaMan ykköskärki pitää saada kuriin, jotta jokerikotiuttajille ei tule niin paljon tilannetta.

Mihin sitten Takalahden mielestä ottelusarja tulee ratkeamaan?

- Ratkaisu löytyy siitä kumpi pystyy ottelusarjan aikana kehittämään omaa peliään enemmän ja pääsemään pelillisesti niskan päälle. Tiukka sarja on todennäköisesti luvassa. Nyt alkaa ne kunnon pelit, jota varten ollaan koko kausi harjoiteltu ja pelattu. Itse nautin näistä peleistä, joissa on tunnetta ja sähköä!

Runkosarja sujui KaMalta siis kokonaisuudessaan hyvin. Kuitenkin ennen kahta viimeistä kierrosta joukkue kärsi neljä tappiota putkeen. Pelinjohtaja Mikko Järvenpään mukaan avain kurssinmuutokseen löytyi levon ja ja fysiikkaharjoittelun kautta:

- Pelasimme vaisumman vaiheen aikana kovia joukkueita vastaan. Ensin Poria vastaan pelasimme hyvin ja olisimme jopa ansainneet voiton. Se olisikin tullut ilman tuomarivirhettä. Lukkoa, Lapuaa ja Kirittäriä vastaan sisäpelimme oli tukossa ja niissä pelissä myös annoimme räpylästä juoksuja. Joukkue oli myös juuri tuossa vaiheessa väsynyt niin fyysisesti kuin henkisestikin. Pienen levon ja fysiikkaharjoittelun kautta saimme vireystilan taas nousuun sekä paransimme pelaamistamme kaikin puolin. Tätä kautta kurssi sitten kääntyi oikeaan suuntaan. 

Joukkueensa vahvuuden pudotuspelejä silmällä pitäen Järvenpää löytää kollega Takalahden tavoin ulkopelistä.

Olemme parhaimmillamme hyvä ulkopelijoukkue. Sisäpelissä vahvuutenamme on kahden kärjen pelaaminen. Nyt vain on tärkeää, että pystymme pelaamaan vahvuuksillamme ja olemaan kärsivällisiä ja huolellisia pelin sisällä. 

Pelejä pelataan tästä eteenpäin käytännössä joka toinen päivä. Se tarkoittaa myös, sitä, että pelinjohtajankin arki on Järvenpään mukaan hyvin pesäpallon täyteistä:

- Videoita tulee katsottua paljon ja mietittyä muutenkin oman joukkueen pelaamista varsinkin taktiselta puolelta. Tämän lisäksi tietysti pohditaan mihin kohtiin vastustajaa tulemme iskemään seuraavassa ottelussa. Ottelutahdin ollessa näin kiivas,  mennään pelit edellä ja kaikki harjoittelu on palauttavaa sekä seuraavaan peliin valmistavaa. Toki itse tulee pelien välitkin videoita katseltua.

Järvenpää ja joukkue

Mikko Järvenpää joukkoineen on valmis marssimaan jatkoon puolivälieristä

Vaikka vastustaja Rauma on Mikko Järvenpään mukaan kovan materiaalin joukkue, uskoo hän täysin oman joukkueensa mahdollisuuksiin viedä ottelusarja:

- Raumalla on useita huippuetenijöitä sekä lyöntivoimaa. He olivat vähän aikaa hukassa pelinjohtajasekoilujen takia, mutta uskon tilanteen sielläkin selkeytyneen. Rauma on meille hyvä ja tuttu vastustaja joten hirveän yllättäviä asioita ei varmasti pääse tapahtumaan puolin eikä toisin. Rauma lähtee sarjaan ennakolta suosikkina mutta uskon täysin meidän mahdollisuuksiin viedä ottelusarja.

Millaisiina asioihin Järvenpää taasen näkee ottelusarjan ratkeavan?

- Kyllä se kliseisesti varmasti ratkeaa siihen kumman ulkopeli pitää paremmin. Jos me saamme sisäpelin rullaamaan, kuten se on parhaimmillaan kauden aikana rullannut laajalla materiaalilla, niin siinä näen sarjan suurimman ratkaisun paikan. Lisäksi meidän on otettava tarkasti vastustajan lukkari Jenni Kammi-Rahnasto käsittelyyn. Joka tapauksessa me tulemme etenemään tästä otteluparista välieriin, paaluttaa Järvenpää lopuksi. 

Jarkko Huhtala