Uutiset

"Tänään ei peruutella"

Pohjanlinnassa on tarjolla tänään ainutlaatuista play-off jännitystä kun KaMan poikien Superpesijoukkue saa ratkaisevaan puolivälieräotteluun vastaansa Joensuun. Voitot joukkueiden välillä ovat siis tällä hetkellä 1-1 ja tämän illan ottelun voittaja selvittää tiensä välieriin, jotka alkavat ensiviikolla.

Aiemmat kaksi ottelua ovat olleet luonteeltaan hyvin erilaisia. Ensimmäinen Kankaanpäässä pelattu ja  KaMan voittoon päättynyt ottelu oli  vahvan ulkopelin sävyttämä taisto. Viikko sitten pelattu Joensuun voittama matsi oli taasen sisäpelin osalta melkoista ilotulitusta.Ottelu venyi lopulta supervuoroon saakka, jossa Pohjois-Karjalan pojat pistivät ranttaliksi iskemällä siinä peräti yhdeksän juoksua.

KaMan joukkue lähtee ratkaisuotteluun pelinjohtaja Pasi Vanhatalon mukaan teemalla:" Tänään ei peruutella”.

Poikien Superpesiksen runkosarjan lyöjätilaston kakkosen ja kahdessa puolivälierä ottelussa jo seitsemän juoksua iskeneen Petteri Kortelaisen mukaan Joensuu on joukkue, joka  pelaa hyvää peruspeliä pitkälti ykköskärkensä kautta.  Heidän materiaalinsa  ei ole kuitenkaan  hirveän laaja.

Joensuun tehokkain sisäpelaaja on aiemmissa puolivälierätaistoissa ollut 1+5 lyönyt Tommi Piirainen.  Edellisessä ottelussa neljä juoksua tuonut ja peräti 10 kärkilyöntiä kerännyt Teemu Juntunen on hänkin mies, jonka kanssa täytyy olla tarkkana. Eikä unohtaa pidä myöskään laadukassa lukkapeliä esittävää Samu-Kalle Varosta.

Mutta miten sitten sitten tänään voitto ja välieräpaikka napataan:

- Tärkein tekijä on kliseisesti meidän oma peli eli kun pelisysteemissä pysytään eikä päästetä vastustajaa lyömään läpi ollaan vahvoilla, summaa ”Kotteri” voiton avaimet


Korresta uusin

Petteri Kortelainen on jatkanut poikien Superin puolivälierissä siitä, mihin hän runkosarjassa jäi.

Kortelaisen ohella vahvoja otteita KaMan joukkueesta ovat puolivälieräsarjassa esittäneet Ville-Veikko Olli sekä Mikael Sillanpää ja Roope Reinikka. Olli on esimerkiksi kovatasoisen lukkaripelin ohella ollut mailan varressa vahvassa vireessä niin kotiutus kuin vaihtotilanteissakin.

Kortelainen on yksi niistä pelaajista, jotka ovat pelanneet ja tulevat pelaamaan myös tulevalla viikolla sekä poikien Superin että miesten Superin riveissä. Hyvän pelivireen säilyttäminen ottelusta toiseen edellyttää Kortelaisen mukaan huolellista valmistautumista ja  oikeanlaisen henkisen latauksen löytymistä:

- Eilinen hieno Alajärvi voitto antaa varmasti lisää energiaa tämän päivän  JoMa matsiin. Kentällä nähdään tänään varmasti yhtenäinen sekä voitontahtoinen joukkue.

Poikien Superpesiksen ratkaiseva puolivälierä  KaMa-Joensuu  tänään Pohjanlinnassa kello 17.30 alkaen.

Jarkko Huhtala