Uutiset

Tappioputki katkeaa sunnuntaina

Kankaanpään Mailan naiset saavat sunnuntaina vieraita Vihdistä, kun Vihdin Pallon naiset saapuvat Pohjanlinnan kentälle taistelemaan sarjapisteistä. Varmaa alkuillan ottelussa on se, että yksi tappioputki tulee päätökseensä. Kotijoukkue KaMattaret on ennen kamppailua hävinnyt neljä viimeisintä otteluaan, kun puolestaan vierasjoukkue Vihti on hävinnyt kauden kaikki yhdeksän otteluaan.

KaMan alkukausi sujui hienosti ja joukkue napsi voittoja hyvään tahtiin. Sarjajärjestelmän heittäessä peräkkäin naisten superin kestomenestyjät Jyväskylän, Porin ja Lapuan koki joukkue kuitenkin tappiot. Vihdin Pallon alkukausi on ollut pisteiden valossa heikko. Pisteitä on kertynyt pyöreät nolla ja pelinjohtajaakin on kauden aikana ehditty vaihtaa.

Vihti on kuitenkin viime otteluissa näyttänyt, että taistelematta ei joukkue lannistu, vaan tappiot ovat tulleet tiukkojenkin jaksojen kautta. Esimerkiksi Poria vastaan Vihti piti toisen jakson voitosta kiinni pitkään, kunnes Pesäkarhut meni lopussa ohi.

Kankaanpään Mailan naisten ulkopeli on ollut koko kauden hyvällä mallilla ja helpolla Vihti ei tule huomenna 19 tehdyn juoksun saldoaan kasvattamaan. Sisäpelissä kotijoukkueella sen sijaan on ollut välillä käynnistymisvaikeuksia. Sunnuntain pelissä onkin tärkeää saada rakennettua tilannetta kotiuttajille, jotta juoksutiliä saadaan kasvatettua ja sitä kautta myös pistetili karttumaan.

Tervetuloa kannustamaan KaMattaret voittoon Pohjanlinnan kentälle sunnuntaina kello 17.00 alkaen.