Uutiset

Pesisviikolla 21 tapahtuu

Eilen kirjoitettiin taas uusi ja hieno luku KaMan historiaan, kun sekä miehet, että naiset nappasivat kolmen pisteen voitot melkein samalla kellon lyömällä.

Tästä on hyvä jatkaa uudelle pesisviikolle, jonka tapahtumat alkavatkin heti huomenna tiistaina. Pääosin C-ikäisistä koostuva joukkueemme B-poikien SM-sarjassa matkustaa tuolloin Pöytyän vieraaksi. 

Naisilla on puolestaan kahden voitokkaan kotiottelun jälkeen edessään kaksi vierasottelua. Heti ensimmäisessä päästäänkin kunnolla matkustamisen makuun, kun joukkueen matka vie keskiviikkona Viinijärven vieraaksi. 

KEM

Lappeenranta ottelusta kolme pistettä kunnarillaan KaMalle ratkaissut Jenni Kemppainen reissaa tällä viikolla joukkueensa kanssa Viinijärvelle ja Seinäjoelle

Torstaina on miehillä vastassa kello 18.00 alkavassa ottelussaan Superin pirteillä otteilla aloittanut ja viime kaudesta vahvistunut Jyväskylä.   Näiden kahden joukkueen kohtaamisista ei yleensä ole tunnetta puuttunut ja tuskin niin tulee käymään nytkään. Kelienkin pitäisi torstaihin mennessä parantua taas vähäsen, joten nyt viimeistään hyvä hetki tulla käynnistämään oma pesiskausi jos sitä ei ole vielä tehnyt. 

Karttunen

Pelinjohtaja Jukka Karttunen saa puolestaan kylään vanhan seuransa Jyväskylän Kirin 
torstaina

Perjantaina pelataan taas poikien Superpesistä Pohjanlinnassa. Vieraaksi kello 18.00 otteluun saadaan Koskenkorva.

Sunnuntaina on mahdollisuus nähdä sekä miesten että naisten Superin joukkueet samana päivänä samalla kentällä. Molemmat joukkueistamme nimittäin menevät toiselle tuplasuperpesis paikkakunnalle eli Seinäjoelle.  Naiset kohtaavat Ilkka areenalla sarjanousijoiden taistelussa SMJ:n kello 13.00 ja miehet taasen JymyJussit kello 17.00. 

Viikonloppuna pelataan toki Pohjanlinnassakin, sillä sekä miesten että naisten suomensarjajoukkueet aloittavat omat sarjansa kotiotteluilla. Miehet pelaavat lauantaina kello 15.00 Vimpeliä vastaan ja naiset sunnuntaina kello 13.00 Raumaa vastaan. 

Molemmissa sarjoissa isketään nuorilla joukkueilla, joten takuulla mielenkiintoisia otteluita on luvassa. 

Maanantaita lukuun ottamatta tapahtuu taas jokapäivä jollakin joukkueistamme!