Uutiset

Hyvinkää parempi kotiutuskisan jälkeen

Kotiutuskisaan asti venynyt KaMan ja Hyvinkään toinen kohtaaminen tarjosi tiukkaa taistelua voitosta Pohjanlinnaan saapuneelle yleisölle. Vieraat veivät lopulta voiton kotiutuskisaan asti venyneessä ottelussa jaksoin 1-2 (2-4, 3-2 ja 3-4)

KaMan pelinjohto oli jälleen joutunut miettimään kokoonpanoa uusiksi erityisesti ulkopeliin osalta. Esimerkiksi pääosin 3-vahtina viimevuosina ulkona pelannut Jukka Lankinen pelasi tänään kakkospolttajana. C-ikäinen Teemu Utunen puolestaan pelasi aina haastavalla kolmospolttajan tontilla, selviten urakastaan mainiosti. Luukas Poutanen teki myös miehekkään sisääntulon miesten superin rinkiin kakkosvahdin tontilta. 

Ottelun alussa ei KaMan sisäpeli tahtonut käynnistyä oikein millään. Erityisesti kentällemeno oli ottelun alussa isännille haastavaa. Ulkona sitävastoin homma toimi paremmin. Ottelun avausjuoksu nähtiinkin vasta kolmannessa vuoroparissa, kun vieraiden aina vaarallinen Juha Korhonen kotiutti Lauri Vierimaan.  KaMan sisäpeli alkoi pyöriä kunnolla kolmannen tasoittavalla. Ensimmäistä kertaa kotiyleisölleen esiintynyt jokeri Petri Kulmala teki hienoimman mahdollisen sisääntulon: Viimeisenä lyöjänä mies kotiutti ensin myös uuden pelaajan Lauri Kaartokallion ja heti perään Ville-Veikko Ollin. Näin lukemat olivat 2-1. Hyvinkää ei kuitenkaan tästä alistunut vaan tuli omalla tasoittavallaan rinnalle ja ohi,  Ensin Juha Korhonen kotiutti Riku Hokkasen ja jonku ajan jälkeen vieraiden jokeri Timo Rantatorikka  löi kotiin Juha Puhtimäen. Korhonen kävi onnistumasta vielä kerran mailanvarressa ja näin lukemat olivat 2-4. KaMa ei enää omalla sisävuorollaan kiriä saanut aikaiseksi, joten jakso päättyi vieraiden voittoon.

Toisen jakson KaMa aloitti pirteästi kun Jukka Lankinen kotiutti juuri sopivan mittaisella näpillä kakkosrajaan. Juoksun toi jälleen Lauri Kaartokallio. Isännät lisäsivät johtoa toisessa vuoroparissa kun Jukka Lankinen kotiutti tällä kertaa hienolla merkkaamattomalla välilyönnillä. Juoksun toi kukapas muu kuin Lauri Kaartokallio. 

Tasoittavalla Hyvinkää kuitenkin tuli tasoihin kun Valtteri Virtanen ja Ville Harju onnistuivat mailan varressa. Kolmas vuoropari mentiinkin juoksuitta, mutta neljännen aloittavalla taas tapahtui. Mikael Sillanpää löi pallon Hyvinkään koppareista läpi ja kiersi kunnarin tyhjään kenttään. 

Tämä oli lopulta myös jakson voittojuoksu kun Hyvinkää ei omalla tasoittavalla sisävuorollaan saanut KaMan hyvän ulkopelin ansiosta mitään aikaiseksi. Näin toinen jakso meni KaMalle luvuin 3-2.

Niinpä edessä olikin kotituskisa, jonka KaMa aloitti sisällä. KaMa takoi heti omalla sisävuorollaan kolme juoksua kun parit Lankinen-Kaartokallio, Kortelainen-Sillanpää ja Kivelä-Olli onnistuivat. 

Tämä ei kuitenkaan voittoon tänään riittänyt, vaan Hyvinkää tuli komeilla lyönneillä väkisin ohi ja vei kotiutuskisan luvuin 3-4 ja sen myötä koko ottelun siis jaksoluvuin 1-2. 

Ottelu tarjosi harjoitusotteluille tyypillisesti vaihtelevia suorituksia kummaltakin joukkueelta. KaMan osalta homma näyttää kuitenkin etenevän hyvin ja nuori joukkue esitti tänään varsinkin ulkona ennakkoluulottomia otteita. Sisäpelissä joukkue osoitti, että nopeutta ryhmästä löytyy selvästi viime kautta enemmän. Tehokkaasti sisällä esiintyiden Lankisen, Kaartokallion ja Kulmalan ohella maininnan ansaitsee myös Topias Liljan ja Henri Pulkkisen hyvät suoritukset vaihtotilanteissa. Etenijäjokeri Mikael Sillanpää näytti myös, että miehestä on takuulla paljon iloa vielä joukkueelleen tällä kaudella. 

KaMan harjoitusottelut jatkuvat huomenna Seinäjoella Alajärveä vastaan.

Jarkko Huhtala