Uutiset

Superpesis jatkaa ennätysmäärällä otteluita: ”töitä on oltava valmis tekemään”

Miesten Superpesiksessä jatketaan ensi vuonna ennätyksellisellä ottelumäärällä. Kaksinkertaisen sarjan lisäksi erillinen välisarja tuo jokaiselle joukkueelle 30 ottelua runkosarjaan. Naisten puolella Vuokatin Veto luopui sarjapaikastaan, joka jätettiin täyttämättä. Välisarjan myötä jokainen 11 joukkueesta pelaa 24 ottelua.

Päättyneellä kaudella Superpesis jäi katsojatavoitteestaan. Toimitusjohtaja Jussi Pyysalo ei kuitenkaan usko, että tarjontaa olisi ollut liikaa.

– Viime kesä oli kieltämättä haasteellinen, kun alkukaudesta vaivasivat kylmät kelit ja loppukaudesta palloilun upea suomalaismenestys antoi valinnanvaraa.

Tarjonta lisääntyy entisestään kaudelle 2016, kun miesten Superpesiksen joukkuemäärä kasvaa 14:een.

– Superpesis tulee lähemmäs yhä useampaa potentiaalista katsojaa, mikä on erittäin positiivinen asia. Töitä on kuitenkin oltava valmis tekemään, sillä itsestään ei yleisö ottelupaikkakunnille liiku. Seuroille lanseerataan syksyllä uusi Ajolähtö-koulutus, jonka yksi tärkeistä tavoitteista on ottelutapahtumien uudistaminen ja mielenkiinnon lisääminen, Pyysalo kertoo.

Naisten Superpesiksessä yllettiin vuosi sitten 2000-luvun ennätyslukemiin, yhteensä yli 100 000 katsojaan. Tänä vuonna lukema putosi hieman.

– Superpesis on yhä ylivoimaisesti naisten suosituin palloilusarja. Kauden huippuhetkenä Lapuan Virkiän ja Jyväskylän Kirittärien loppuottelusarja jätti tuskin ketään kylmäksi, Pyysalo iloitsee.

Naisten loppuotteluita seurasi keskimäärin 1388 silmäparia.

Välisarjoissa kiinnostavat lisäottelut

Miesten Superpesiksen välisarjassa jokaisella joukkueella on neljä koti- ja neljä vierasottelua. Otteluparit on määritelty kilpailullisuuden, maantieteellisyyden ja kiinnostavuuden perusteella. Päättyneen kauden mitalikolmikko, Sotkamon Jymy, Vimpelin Veto ja Joensuun Maila, kohtaa toisensa neljästi runkosarjan aikana.

Naisten Superpesiksessä on käytetty vastaavaa periaatetta. Lohkoissa A ja B pelataan kaksinkertainen sarja. Mansen Räpsä, Pesä Ysit Lappeenrannasta, Vihdin Pallo sekä sarjanousijat Kankaanpään Maila ja Seinäjoen Maila-Jussit kohtaavat toisensa välisarjassa kertaalleen.

Ykköspesiksestä uusia joukkueita

Sekä miesten että naisten Superpesiksen joukkuemäärä kasvaa kaudelle 2016. Miesten puolella mukaan tulee varmasti kaksi uutta joukkuetta. Lisäksi tulevan kauden Superpesiksen jumbo kohtaa Ykköspesiksen kolmanneksi sijoittuneen superpesiskarsinnassa.

Naisten puolella on tavoitteena palauttaa joukkuemäärä 12:ksi. Ykköspesiksen voittaja nousee Superpesikseen ja kakkonen kohtaa karsinnassa Superpesiksessä viimeiseksi jääneen joukkueen.

Sekä naisten että miesten Superpesiksessä pelataan tulevalla kaudella normaaliin tapaan kahdeksan parhaan pudotuspelit. Ottelusarjoista etenee jatkoon kolmella voitolla. Poikkeuksena on pronssiottelu, joka ratkeaa kahdesta voitosta.

Liitteet: Superpesiksen sarjajärjestelmät ja kauden 2014 yleisömäärät
Lisätietoa: Jussi Pyysalo, 040 078 9328