Uutiset

Pesäpallostadion muutti ilmettä kesällä - infraparannushanke vihdoin valmis

Kankaanpään Maila ry:n ”Infra kuntoon pesäpallomatseissa” -hanke on saatu menestyksekkäästi päätökseen. Tämä hanke oli yleishyödyllinen investointi, jonka päätavoitteena oli parantaa pesäpallokentän yleisöinfraa sekä kunnostaa ja kalustaa kolmospesän puoleinen myyntikioski. Hankkeen toteuttaminen tekee otteluissa ja tapahtumissa käymisestä entistä viihtyisämpää ja sen avulla pystytään tarjoamaan palveluja osallistujille enemmän. Infran päivittäminen on myös elintärkeää tulevaisuutta ajatellen.

Hanketta oli mukana mahdollistamassa Leader Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry ja hanke toteuttaa paikallisen Leaderin strategian, "Rajattomien mahdollisuuksien maaseutu," painopistettä, jonka tarkoituksena on lisätä maaseudun pito- ja vetovoimaisuutta.

Mitä saimme aikaan?

Hankkeen myötä kentän rakenteet ja palvelut paranivat merkittävästi:
• VIP-katsomot kokivat rakenteellisia muutostöitä ja katselumukavuutta lisättiin hankkimalla kolmospesän puolelle VIP-aitoon sohvaryhmiä.
• Kakkospesän puoleinen terassi katettiin.
• Kolmoskioski kunnostettiin sekä hankittiin uusia koneita, laitteita ja kalustoa.
• Turvallisuutta parannettiin videovalvonnan avulla.

Kiitos rahoittajille ja yhteisölle

Haluamme lausua lämpimät kiitokset kaikille talkoolaisille sekä muille tahoille, joiden tuki teki tämän tärkeän kehitysinvestoinnin mahdolliseksi.

Hanke on Euroopan unionin osarahoittama, ja se on saanut tukea Euroopan maaseuturahastosta 2023–2027. Kiitämme tukipäätöksestä Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta (ELY-keskus). Erityiskiitos kuuluu Leader Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry -toimintaryhmälle, jonka hallitus puolti hankkeen rahoittamista Leader-ohjelmasta. Leader-tuki koostui EU:n ja valtion osuuksista sekä kuntarahasta.

Kiitos kuuluu myös pesäpalloyleisölle ja yhteisölle. Hankkeen yksityinen rahoitusosuus sisälsi merkittävän määrän vastikkeetonta työtä. Yhteinen panos ja talkootyö eivät ainoastaan pienentäneet kustannusarviota, vaan ovat voineet myös tiivistää kylän yhteishenkeä.

Tervetuloa nauttimaan uusituista ja entistä paremmin palvelevista pesäpallopuitteista!

Odotamme innolla, että nämä parannukset hyödyttävät alueen asukkaita ja muita toimijoita.

Hankkeen nimi: Infra kuntoon pesäpallomatseissa
Rahasto: Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Toimenpide: Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit
Toimenpiteen tarkenne: Yleishyödylliset maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit
Leader-ryhmä: Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry

Leader