Uutiset
Raportti: KaMa trillerin kautta välieriin
Kankaanpään Maila lähti kotivoittonsa jälkeen mestsästämään välieräpaikkaa Kuopiosta. Avausjaksolle saapuikin tyrmäävä KaMa, joka oli marssimassa vastaansanomattomasti kohti jatkopelejä. Toiselle jaksolle isäntäjoukkue Puijon Pesis saapui kuitenkin sisuuntuneena KaMan kotiutusten takellellessa. Vaikka Miska Mäkiviidan loukkaantuminen toi isoa jobinpostia, onnistui KaMa kuitenkin vääntämään itsensä välieriin kotiutuskilpailuvoitolla 1-2 (2-6, 5-0, 0-0, 1-2).
KaMa tuli otteluun rymistellen rakentaen välittömästi kärjestään palottoman ajolähdön. Joona Anttila rikkoi kuparisen komealla kolmosjatkekumurallaan. Lisää tuli, kun Onni Kasken kopinnosto tippui kopparien eteen ja Miska Mäkiviita livisti KaMan jo 0-2 johtoon. Hurmos kiihtyi, kun seuraavana Roope Koskelainen lisäsi johtoa kakkospuolen välilyönnillään. Uudella lyöntikierroksella neljäs juoksu syntyi harhaheitolla Mäkiviidan pompun jälkeen. Ja vielä 0-5 luusta kurkkuun vastasi Kaski kakkospussarillaan.
Tasoittavalla PuPe sai lohtua Jani Hämäläisen kolmospuolen kumuran tuottamasta 1-5 kavennuksesta. KaMa kuittasi tämän kuitenkin heti seuraavassa vuorossa, kun avausjakson sankarin Onni Kasken kakkospussari teki jälleen tuhojaan. Tämän jälkeen KaMa löi luukut kiinni torjumalla yhden palon ajolähdön toisessa vuorossa ja antautuen samasta tilanteesta kolmannessa vuorossa vain Samu Vainikaisen keskisaumaiskulle. Kun viimeisessä vuoroparissa kumpikaan joukkueista ei onnistunut kotiutuspaikkojaa hyödyntämään, oli KaMa vahvan esityksen ja 2-6 jaksovoiton myötä jaksotasapelin päässä välieristä.
Toiselle jaksolle isännät saapuivat sisuuntuneina ja ottivat heti komennon Ilari Kauhasen puolittaisen läpilyönnin turvin, kun etunimikaima Penttinen toi kakkospesältä PuPen ensi kertaa ottelussa johtoon. Jani Hämäläinen lisäsi johtoa vielä lyöntikierroksen viimeisenä lyöjänä. Kun KaMa ei tasoittavallaan hyödyntänyt omaa yhden palon ajolähtöä, lisäsi Hämäläinen toisessa vuorossa tappikumurallaan isäntien johdon jo 3-0:aan. Tasoittavallaan KaMa rakenteli palottoman ajolähdön, mutta ruuti oli edelleen märkää.
Kolmas vuoroparikin noudatti toiselta jaksolta tuttua kaavaa, kun PuPen palottomasta ajolähdöstä Samu Vainikainen lisäsi johtoa keskipompullaan eikä KaMa onnistunut kuparisen rikkomisessa omasta yhden palon ajolähdöstään. Toisen jakson loppuluvut 5-0:aan naulasi Hämäläinen tappikumurallaan, kun KaMan kiri ei ottanut alkaakseen viimeiselläkään tasoittavalla. Näin edettiin pudotuspelien mukaisesti supervuoropariin, josta PuPe tarvitsi voittoa jatkaakseen vielä kauttaan KaMan koittaessa varmistella välieräpaikkaansa.
KaMa sai aloittavallaan nopeasti surkeita uutisia, kun Miska Mäkiviita joutui jättämään kentän reisivamman johdosta. Joukkue onnistui kuitenkin rakentamaan yhden palon ajolähdön, mutta kotiutushanat eivät ottaneet auetakseen. Tasoittavallaan PuPe rakensi nopeasti palottoman ajolähdön, mutta KaMa torjui tämän varmasti jokeripaidasta yhdeksikköön siirtyneen Santeri Heinimäen johdolla. Kotiutuskilpailun aloittavalla KaMan Anttila aloitti toisessa parissa juoksujen teon puhkomalla kolmosluukkua.
KaMa sai vielä toisenkin juoksun, kun viimeisen parin Heinimäki laittoi viimeisellään taidokkaan hidastetun etukenttään juoksun arvoisesti. PuPen läpi kauden jatkuneet ongelmat kotiutuskilpailuissa eivät ottaneet helpottaakseen, kun KaMa torjui varsin helposti neljä ensimmäistä paria. Näin ollen kotijoukkue tarvitsi viimeisestä parista kunnaria KaMan siirtyessä puolustamaan vain läpilyöntiä. Sellaista ei tullut ja KaMa varmisti välieräpaikkansa 1-2.
Hallitsevan mestarin mestaruuden puolustus etenee! PuPe kaatui puhtaasti voitoin 0-2 ja välierissä odottelee rakas paikallisvastustaja ja runkosarjan voittanut Koskenkorvan Urheilijat. Sarja käynnistyy tiistaina, ja noudattelee uskomattoman kovaa pelitahtia seuraavien pelien ollessa heti keskiviikkona, perjantaina ja tarvittaessa lauantaina. Nyt huudetaan ja kannustetaan KaMaa kohti finaaleita taistelun jatkuessa vaikka viimeiseen mieheen!
Ottelun lehdistötilaisuus
Voittopumppu (feat. Mikko Vainionpää & Työmies-Turo)
-MK