Uutiset

Ei helpotusta vierastuskaan Seinäjoelta

 

Kankaanpään Maila matkasi tiistaina tärkeään otteluun Seinäjoen JymyJussien vieraaksi. Ennen ottelua joukkueet löytyivät pisteen päässä toisistaan sarjataulukon sijoilta 12 ja 13. Ottelu ei tuonut helpotusta KaMaa tällä kaudella vaivanneeseen vieraspelituskaan, kun JymyJussit nappasi puhtaan 2-0 (3-0, 4-1) voiton ja kasvatti joukkueiden välisen eron neljään pisteeseen.

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, kun avausvuoroparissa KaMa sai kolmostilanteen aikaiseksi, seuraavat kaksi lyöntivuoroa kuljettiin kolmostilanteitta. Toisen tasoittavalla JymyJussit rakenteli palottoman ajolähdön. KaMa-kasvatti Toni Marjamäen ensimmäinen yritys ei tuottanut tulosta, mutta viimeisen lyönnin yllätysnäpyllä kuparinen lopulta rikkoutui. Perään seinäjokiset rakensivat uuden ajolähdön, josta kotiuttajajokeri Markus Hallasuon toisen ja kolmannen lyönnin painepallot lisäsivät isäntien johtoa.

Kolmannen aloittavalla KaMa rakensi kakkoskärjestään yhden palon ajolähdön, mutta tilanne kuivahti Sami Mikkolanahon lyöntivuorolla kahteen paloon. Tasoittavalla KaMa jätti isännät kuitenkin kolmostilanteitta ja lähti hakemaan helpotusta tilanteeseensa viimeiseltä sisävuorolta. Tilanteita ei kuitenkaan enää syntynyt, joten avausjakso merkattiin isännille näiden hyvän toisen sisävuoron ansiosta 3-0.

Toisen jakson aloittavalla JymyJussit siirtyi heti johtoon Hallasuon kolmosrajaleikkurilla. Tällä kertaa KaMan vastine tuli kuitenkin välittömästi, kun ykköspalkinnon napannut Arttu Vilander puhkaisi kentän kakkosrajasta ja kiersi kunniaa tyhjään kenttään. Lisäjuoksuja KaMa ei kuitenkaan enää saanut aikaiseksi. Toisessa vuoroparissa miehen kolmospesälle sai vain KaMa, mutta tilanne ei tuonut muutosta tulostaulun 1-1 lukemiin.

Kolmannen aloittavalal JymyJussit rakenteli palottoman ajolähdön jälleen Marjamäelle. Ensimmäinen yritys kuivahti Henri Itävalon kärpäseen, mutta Marjamäen tämän jälkeiset kaksi ykkösrajanäpyä tuottivat ensin kolmostilanteen ja perään johtojuoksun. Viimeistä edellisenä lyöjänä Markus Hallasuo lisäsi isäntien johtoa. Tasoittavalla KaMan sisävuoro jäi piippuun. Viimeisessä vuoroparissa KaMa onnistui pysäyttämään Marjamäen, mutta ei Hallasuota. Isku kolmosluukkuun muutti tulostaululle 4-1 lukemat. KaMa haki kirivaihdetta silmään lyöntijärjestysmuutoksilla, mutta vaaraa ei JymyJusseilla lopulta ollut, ja ottelu merkattiin ansaitusti isännille 2-0.

 – Tähän peliin koitettiin ladata paljon, mutta varsinkaan sisäpeliin ei saatu ladattua kyllä yhtään mitään. Neljällä kolmostilanteella ei pelejä voiteta. Paljon tuossa asioita peliin mietitään, mutta ei siinä paljoa pyöritettävää numerojärjestyksessä sisäpelissä ole, kun niin ohkaisella rosterilla nyt mennään. Tänäänkin loukkaantui taas yksi mies. Tänä aamuna saatiin pakka kasaan ulkopeliin, ja se oli ihan hyvää. Toki siinäkin hankaluuksia tuottaa, kun miehet joutuvat pelaamaan oudoilla pelipaikoilla, ja tilanteisiin reagoidaan välillä vähän väärin tai hitaasti. Mutta otetaan nämä tästä taas opiksi eteenpäin, jutteli pelinjohtaja Mika Kulmala lehdistötilaisuudessa KaMan tämän hetken ongelmista.

KaMan kausi jatkuu sunnuntaina vierasottelulla kovaa Sotkamon Jymyä vastaan. Seuraava kotiottelu on vuorossa puolestaan keskiviikkona ja tuolloin on mahdollisuus ottaa revanssi JymyJusseista. Ennakkoliput kello 18 alkavaan otteluun myy Tiketti. Tuohon revanssiin kaivataankin kotiyleisön täysi tuki – tervetuloa huutamaan tappioputki poikki ja kannustamaan KaMa makeaan voittoon!

Tilastot

Lehdistötilaisuus

 -MK