Uutiset

KaMa koettaa kääntää kurssiaan Kouvolan kustannuksella

 

Kankaanpään Mailan Superpesis-kausi jatkuu sunnuntaina kotiottelulla, kun Kouvolan Pallonlyöjät saapuu Kankaanpää Areenalle. Kohtaaminen on joukkueille jo kauden kolmas. Kopla on vienyt kaksi aiempaa ottelua 2-0. Kankaanpäässä jaksot menivät kesäkuun alussa 0-1, 1-6 ja Kouvolassa puolestaan kesäkuun puolivälissä 6-1, 3-0. Ottelu alkaa kello 17.

KPL löytyy sarjataulukosta neljänneltä sijalta, kun se on kerännyt 17 pelaamastaan ottelusta 38 pistettä. Vimpelin Veto on rakentanut sarjan kärjessä itselleen jo 10 pisteen kaulan, mutta perässä tilanne on tiukka. KPL on vain pisteen päässä kolmantena majailevasta Manse PP:stä sekä kahden pisteen päässä toisena olevasta Sotkamon Jymystä. Tämä siitä huolimatta, että KPL on pelannut pelin vähemmän kuin tamperelaiset ja peräti kolme vähemmän kuin sotkamolaiset. Alaspäin Joensuun Mailaan ero on puolestaan turvalliset seitsemän pistettä.

Kotijoukkueella tilanne on haastavampi. Joukkuetta riivaa paha loukkaantumisten ja poissaolojen suma, joka on syössyt KaMan jo yhdeksän ottelun pisteettömään tappioputkeen. Kauden kaikki kuusi pistettään se on kerännyt kotiareenaltaan. Noilla pisteillä joukkue majailee sarjataulukossa 13:ntena pisteen Seinäjoen JymyJusseja perässä. Suuri vaihtuvuus pelaajistossa on hankaloittanut pelin kasassa pitämistä ja KaMa onkin hiljalleen valunut vähiten juoksuja tehneeksi ja eniten päästäneeksi joukkueeksi alkukauden hyvien otteiden jälkeen.

Kouvola on saanut pelata kaudella suht vakioidulla kokoonpanolla ja tähtilukkari Janne Kivipeltokin palasi kokoonpanoon edellisessä ottelussa parin viikon tauon jälkeen. Teemu Nikkanen lieneekin ainoa pelaaja, joka ei pelinjohtajavelho Iiro Haimin käytettävissä sunnuntaisessa ottelussa ole. Iiro Nokkala oli lauantaina Kouvolan Ykköspesis-joukkueen mukana, joten tämä tarkoittanee sitä, että KPL saapuu Kankaanpäähän samankaltaisella kokoonpanolla kuin jolla se pelasi edellisen Koskenkorva-ottelunsa. Tuon ottelun kokoonpanon näet täältä.

292765435 463244195806260 3880440085201605353 n

Rasmus Paanasen piti Joensuu-ottelussa pelata polttolinjassa, mutta Henri Itävalon loukkaantumisen myötä hän aloitti ottelun lautasella vain palatakseen polttolinjalle Jouni Mäen loukkaannuttua. Kouvola-otteluun hän saa keskittyä alusta asti lukkarointiin. Kuva: Juha Levonen

KaMan kokoonpanohuolet eivät ota helpottaakseen. Aiemmista tiedoista poiketen Arttu Vilander on sunnuntaina joukkueen mukana. Poissa kuitenkin ovat varmasti Teemu Utunen, Teemu Rouhiainen, Jouni Mäki ja Henri Itävalo. Lisäksi Joe Vartiamäki on edelleen sairaana. Harmittavasti hänen lisäkseen joukkueessa on kolme uuttakin sairastunutta, joten pelipäivän kokoonpano varmistuu jälleen vasta pelipäivän aamuna. Sanomattakin lienee selvää, että valmistautuminen otteluun ei voi olla kovin optimaalinen, kun edeltävänä iltana ei pelaavaa kokoonpanoa vielä tiedetä.

 – Tänään tippui taas kolme miestä rivistä, joten yhtään ei tiedä, mitä huomenna tapahtuu. Jonkinlainen kokoonpano pitää järjestelmiin arpoa, mutta huomenaamuna se vasta nähdään, ketkä ovat pelinkuntoisia, ja että millainen kokoonpano saadaan illaksi jalkeille. Eihän tämä tilanne tietenkään mitenkään optimaalinen ole, tuskailee pelinjohtaja Mika Kulmala poissaolosuman kanssa, joka ei tahdo ottaa laantuakseen.

 – Eiköhän tässä 12 miestä saada jalkeille, jos ei yön aikana mitään kummallista tapahdu. Muutama puolikuntoinen tuossa on, jotka tarvittaessa voivat peleille tulla, mutta tietysti heillekin soisi mieluummin lepoa ja kuntoutusaikaa kuin riskeeraisi mitään, hän lisää.

Suuri vaihtuvuus kokoonpanossa onkin alkanut näkymään viime aikoina KaMan ulkopelissä, joka oli alkukaudesta varsin luotettavalla tehtaan takuun tasolla. Peleihin valmistautumistakin tämä muuttaa siten, että vastustajan skouttaamisella ei kovin suuria hyötyjä saada, kun omassakin pelissä on tekemistä.

 – Jonkinlaisilla oletuskokoonpanoilla tässä yritetään harjoitella, mutta viime aikoina nuo ovat menneet aika tehokkaasti pelipäivinä uusiksi. Ei tässä oikein auta, vaikka miten vastustajaa skouttaisi. Enemmänkin on katsottu videolta omaa pelaamista. Tänäänkin katseltiin edellistä JoMa-peliä ja klippejä, mikä siellä meni huonosti, ja miten niistä otetaan opiksi ja parannetaan tähän otteluun, kertoo "Kume" otteluun valmistautumisesta.

 – Aika perusasioita pelaamisesta käydään läpi, kun miehet ja paikat vaihtuu koko ajan. Siinä kun lyödään oudommat parit ulos vieretysten ja pelaajat eivät tunne toistensa tyylejä ja tapoja täysin, niin silloin käy herkästi pieniä lapsuksia tiukoissa palloissa ja pakka levähtää. Tässä on nyt aika paljon muuttuvia osia, mutta yritetään käydä läpi, miten missäkin tilanteessa olisi tarkoitus pelata ja mitä missäkin tilanteessa yritetään ja tulisi tehdä, hän jatkaa suuren vaihtuvuuden tuomista haasteista.

KaMa lähtee otteluun selvänä haastajana, mutta pieniä mahdollisuuksia hyvät otteet kotiotteluissa tarjoavat. Edellinen kotiottelu Koplaa vastaan jätti myös hieman jossiteltavaa tiukan avausjakson myötä, joka kirjattiin siis vieraille 0-1. Sunnuntaiseen otteluun on luvattu kylmähköä säätä ja ehkä sadetta, joten ottelu jäänee vähäjuoksuiseksi. Se tarjoaa myös KaMalle hyvän mahdollisuuden ryöstöön avausjaksolta. Ja kun yksi jakso on plakkarissa, voi toisella tapahtua mitä tahansa. Ehkä rouva Fortuna olisi tällä kaudella vihdoinkin suosiollinen myös KaMalle?

 – Oman pelin kautta lähdetään hommaa tekemään. Ihmeitä ei saada heinäkuussa aikaiseksi, kun harjoitella ei pystytä määräänsä enempää, kun otteluita on joka toinen päivä. Mutta ulkopelin kautta koitetaan palapeliä rakentaa ja sisällä pidetään homma simppelinä. Sen jälkeen ei auta kuin hakea hyvistä suorituksista energiaa, yrittää täysillä ja katsoa mihin se riittää, päättää "Kume".

Mitä vaikeammaksi asiat käyvät, sitä tärkeämpää ja arvokkaampaa on kotiyleisön tuki! Ottelu kovaa Koplaa vastaan pyöräytetään käyntiin Kankaanpää Areenalla kello 17. Ennakkoliput otteluun myy Tiketti. Tervetuloa nauttimaan huippupesäpallosta sekä kannustamaan KaMaa – kotiyleisön tuella kurssin ja tuurin on jossain vaiheessa käännyttävä!

 -MK


293610039 469272495203430 9174180027181228252 n