Uutiset

KaMalla edessään kauden tähän mennessä tärkein ottelu

 

Kankaanpään Maila saa tiistaina vieraita Raahesta, kun Pattijoen Urheilijat saapuu Kankaanpää Areenalle mittelemään kauden tähän mennessä isoimmista pisteistä. KaMa tarvitseekin kello 18 alkavassa ottelussa kotiyleisönsä täyden tuen, jotta kauden kolmas kotivoitto kävisi toteen. Ottelu merkitsee KaMalle myös välietappia, jossa kolmannes kaudesta on jo takana.

KaMa löytyy yhdeksän pelatun ottelun jälkeen sarjataulukon sijalta 12 neljällä pisteellään, jotka se on kerännyt kotivoitoillaan IPV:stä ja KiPasta. PattU on puolestaan pelannut ottelun enemmän, ja sillä pisteitä on kasassa jo seitsemän. Tällä saaliillaan se sijoittuu sijan KaMaa korkeammalle putoamiskarsintaviivan paremmalle puolelle. Myös PattU on saalistanut kaksi voittoa, mutta yksittäisiä pisteitä se on onnistunut keräämään KaMaa useammin.

 – Alkukausi on sujunut odotuksiin nähden hieman alakanttiin. Pari hyvää voittoa on saatu, mutta nekin vain kahden pisteen arvoisesti, sekä irtojaksoja ei ole onnistuttu saamaan ainuttakaan. Se on huono asia, sillä niitä pitäisi pystyä raapimaan tasaiseen tahtiin. Vaikea alkukauden ohjelma oli toki tiedossa, mutta odotuksissa oli, että pisteitä olisi nyt muutama enemmän juuri näiden irtojaksojen ansiosta, joista voisi sitten vääntää välillä vielä sen toisenkin pisteen, summasi Mika Kulmala KaMan pelinjohdon aatoksia alkukaudesta.

 – Meidän peli on ollut vielä aika ailahtelevaa ja taso on heitellyt paljon pelien välillä ja niiden sisälläkin. Se on leimannut meidän hommaa, että ulkopeli on toiminut pääsääntöisesti ihan ok, mutta sisällä on ollut tukkoista, kun joko tilanteiden tekeminen tai juoksujen lyöminen on ollut hankalaa. Tämä on myös sitten osaltaan hankaloittanut ja aiheuttanut haasteita noiden tiukkojen jaksojen kääntämisessä meille, hän jatkoi.

PattU on ollut viime kierroksilla hyvässä vireessä. Edellisessä ottelussaan Sotkamossa se kiusasi vahvaa isäntää loppuun asti taipuen niukasti 1-0 (1-1, 1-0). Tätä edeltävässä ottelussa kotonaan se yllätti sarjakärki Vimpelin Vedon supervuoroparin jälkeen. Tappio oli vimpeliläisille vasta kauden ensimmäinen. Kauden ensimmäisen voittonsa se saalisti sarjajumbo Seinäjoen JymyJusseista, ja yksittäisiä pisteitä se on kerännyt supervuoroparitappioiden myötä Hyvinkäältä ja Koskenkorvalta kotonaan sekä Imatralta vieraissa.

Kauden avauskolmanneksella KaMan ulkopeli on toiminut PattUa paremmin. Ero sarjataulukossa PattUn hyväksi selittyy kuitenkin sisäpelin tehokkuudella, sillä tiistainen vierailija on lyönyt juoksuja lähes kaksinkertaisen määrän KaMaan verrattuna. Raahelaisten riveistä onkin löytynyt ilahduttavan paljon onnistujia, sillä viime kaudella pudotuspeleihin selviytyneelle joukkueelle ei annettu paljoa mahdollisuuksia kausiennakoissa. Olihan heidän riveistään lähtenyt kauden päätteeksi sellaisia nimiä kuin Topi Kosonen, Sami Haapakoski, Jari Törmänen, Miikka Matikka ja Severi Piispanen.

 – Pattijoella on urheilullinen joukkue, jossa on paljon nuoria tai nuorehkoja pelaajia keulassa sekä jokerina. Erityisesti Keski-Koukkari on ollut todella kovassa iskussa ja lyönyt jumalattoman määrän juoksuja, joilla hän on ratkonut paljon pisteitä PattUlle. Erityisesti hänen kanssaan meidän on oltava tiistaina ulkona tarkkana, kuvaili "Kume" tiistain vierailijaa.

286403790 439470918183588 8788626496196933765 n

Severi Piispanen kohtaa tiistaina viime kauden seuransa. Tällä kaudella ykköskärjessä esiintynyt, viisi juoksua sekä 33 kärkilyöntiä kerännyt Piispanen on pelannut suurta tonttia polttolinjassa. Kuva: Juha Levonen

PattUn kärki on toiminut alkukaudella ilahduttavan hyvin, kun päävaihtajina toimivat nuori Tuukka Sarkkinen ja kokenut Paavo Pelto löytyvät molemmat kärkilyöntitilaston 15:n parhaan joukosta. Pelto oli kuitenkin sivussa PattUn edellisestä ottelusta. Huippuvireessä ovat olleet myös 2003 syntyneet nuorukaiset, kun etenijä Mikael Mäkelä on etenijätilaston 9:s sekä kauden puoliksi lukkareina pelanneet Lauri Vuollo ja Topi Still ovat täyttäneet Kososen suuret saappaat lautasen äärellä hienosti. Kauden suuronnistuja on myös lyöjätilaston viidenneltä sijalta tehoin 2+23 löytyvä ja lähes puolet PattUn juoksuista lyönyt jokeri Juuso Keski-Koukkari.

 – Mäkelä on lyönyt tällä kaudella isosti läpi. Hän on mennyt kovilla tehoilla kentälle ja kulkee pesienväleillä lujaa. Toki hän on ollut jo hetken mukana, mutta nyt on tullut selvä steppi etenijäeliittiin, kun roolia on tullut enemmän. Lisäksi PattUlta löytyy laatupelaajia, jotka ovat olleet mukana jo tovin, mutta pelaavat nyt isommassa roolissa oikein hyvin, kuten Sarkkinen, Antti Karjaluoto, Pelto ja Simo Rahunen, luetteli "Kume" PattUn kauden läpilyöjiä. Ja lisäsi vielä:

 – Siellä on hyvä ulkopelijoukkue vastassa nyt, kun he ovat löytäneet nuoren lupaavan lukkarin lautaselle. Still on uusi tuttavuus, joka varmasti tulee nousemaan lukkarieliittiin. Sen näköistä hänen pelinsä oli Sotkamoa vastaan, kun melkein yksin kaatoi Jymyn. Uusi lukkari on aina uusi lukkari, ja näiltä uusiltakin tuttavuuksilta pitää opetella ne vahvuudet sekä heikkoudet, jotta voidaan peliä siltä osin itsellemme kääntää.

Esimerkkinä mainittakoon, että KaMan paras Antti Kortteenperä löytyy kärkilyöntitilaston sijalta 47 ja etenijätilaston sijalta 58. Hänen kanssaan KaMan tuotujen juoksujen piikkipaikkaa viidellä tuodulla jakavat myös Juuso Vuorenmäki ja Severi Piispanen. Paras kotiuttaja puolestaan on koppari Vuorenmäki, joka löytyy lyöjätilaston sijalta 34 tehoin 1+6. Yhtä paljon lyötyjä on jokeri Sami Mikkolanaholla, 0+7. Prosenttien valossa tehokkain sisäpelaaja on ollut erinäisten vaivojen vuoksi kaksi peliä väliin jättänyt ja jokerina esiintynyt Teemu Rouhiainen.

 – Nyt on vedetty lähinnä vain valmistavia harjoituksia, kun kunnon treenejä ei ole oikein kovan pelitahdin vuoksi päässyt tekemään. Sisäpeliä tehdään se minkä pystytään, ulkopeliä tietenkään unohtamatta, jotta sinne saataisiin nyt tehoja. Treeneissä homma onkin jo alkanut toimimaan, mutta se pitäisi vielä saada siirrettyä peleihin, kertoi Kulmala tämän hetken harjoituspainotuksista.

Vieraiden joukkueen mielenkiintoisimmat kysymykset löytyvät lautasen ääreltä sekä Pellon pelikunnosta. Kauden aluksi Vuollo toimi PattUn aloittavana lukkarina, mutta viime kierroksilla tilanne vaikuttaa kääntyneen päälaelleen. Oletettavasti PattU saapuukin Kankaanpäähän Stillin kanssa, ja ottelun ratkaisu nähtäneen todennäköisesti kotipesässä KaMan sisävuoroilla. Mikäli Still saa pidettyä KaMan sisäpelin kurissa – kuten SoJyn Sotkamossa – ovat vieraat vahvoilla. Mutta mikäli KaMa puolestaan saa pidettyä Stillin – tai Vuollon – aisoissa sekä sisäpelinsä pyörimään, pitäisi KaMan olla vahvemmilla muutoin pitävämmän ulkopelinsä turvin.

 – Sisäpelissä meidän pitää edellisistä peleistä petrata. Manseakin vastaan pelasimme kuusi hyvää ulkovuoroa, vaikka startti peliin oli heti ensimmäisen läpilyönnin myötä pirun huono. Sen jälkeen kuitenkin edettiin pitkään 1-2 annetulla juoksulla, kunnes tehtiin muutama virhe ja kaveri sai heti useamman juoksun kerralla. Ulkopelillisesti on kuitenkin oltu suurimmilta osin hyvällä tasolla, siinäkin pelissä vaikka numerot repsahtivatkin, sekä Kiteetä vastaan viimeksi kotona, näki "Kume" tämän hetken plussat ja miinukset.

Parannettavat asiat, joissa tiistaina tarvitsee myös onnistua, jotta pisteitä Kankaanpää Areenalle jäisi, ovat pelinjohdolle hyvinkin selvät.

 – Tiistaina meidän pitää tehdä toistakymmentä kolmostilannetta sekä saada niille jatkumoa, jotta voidaan olla sisällä tehokkaita ja taistella voitosta. Kitee-pelissä hyvää oli se, että pystyimme pelaamaan pitkiä sisävuoroja ja kimmerrettiin peräpäästäkin tilanteita, vaikkei niistä juoksuja saatukaan. Nämä ovat kuitenkin tärkeitä asioita, että saadaan yrityksiä kotiin, koska sitä kautta tulee sitten myös onnistumisia. Sitä pitää tuosta ottelusta parantaa, että tilanteita tulisi jo aikaisemmassa vaiheessa vähemmillä paloilla, jotta saataisiin paine jatkumaan yksittäisten kotiutusyritysten sijaan.

Tiistaina Kankaanpää Areenalla nähdään siis iso, niin kutsuttu kuuden pisteen ottelu, kun Pattijoen Urheilijat Raahesta saapuu mittamaan KaMan vireen. KaMa tarvitseekin otteluun kotiyleisönsä täyden tuen, jotta kolme pistettä jäisi kotiareenalle ja se onnistuisi sysäämään PattUn putoamiskarsintaviivan alapuolelle. Ennakkoliput trilleriin myy Tiketti. Tervetuloa kannustamaan KaMa isoon ja tärkeään voittoon!

 -MK


Pattu22