Uutiset

KaMa joutui lopulta taipumaan ulkopelien taistossa

 

Kankaanpään Maila kohtasi sunnuntaina kotonaan kauden ehkä suurimman mestarisuosikin Kouvolan Pallonlyöjät. Ottelu käytiin kauniissa ja lämpimässä alkukesän säässä. KaMa haastoi ennakkosuosikkia upeasti avausjaksolla, mutta lopulta KPL paineli ohi ja lisäsi kaasua toisella jaksolla. Ottelun loppulukemat kirjattiin vieraille 0-2 (0-1, 1-6).

Ensimmäinen jakso sisälsi tiukkaa taistoa sekä tiivistä ja hyvää ulkopeliä molemmilta joukkueilta. Ulkopelien loistavuudesta sekä ehkä hienoisesta sisäpelin nihkeydestä kertovat myös jakson kolmostilanteet, jotka menivät 3-3. Kaikki kulminoituikin viimeiseen vuoropariin, jossa aloittavalla KaMa rakenteli yhden palon ajolähdön viimeiselle lyöjälleen MIikka RiikoselleEnsimmäinen yritys oli kuitenkin etulaiton, toinen koppi ja kolmannen lyönnin pussarista KPL tehtaili varmasti palon kotiin.

  Ensimmäinen jakso oli meiltä kohtuullisen tyylikästä ulkopeliä ja sisäpelissäkin saimme jotain asioita vielä tehtyä. Siinä oli myös mahdollisuus lyödä ensimmäinen pinna neljännessä vuorossa, mutta ei ollut siinä ottajaksi. Sen jälkeen olisi ehkä voitu vielä nipistää vähän enemmänkin pisteitä. Siinä oli oikeastaan se meidän hetki tässä pelissä. Toinen jakso sitten alkoi huonosti ja vihollinen vei, harmitteli KaMan pelinjohtaja Mika Kulmala menetettyä ottelun etsikkoaikaa.

Tasoittava lähti KaMan osalta hyvin käyntiin, kun kärki Patrik Vartama poltettiin ykköselle. Tämän jälkeen pallo kuitenkin poltteli, ja KPL rakenteli takatilanteen kolmella lyönnillä, jotka kaikki ottivat enemmän tai vähemmän osumaa KaMalaisten räpylöihin. Loukkaantuneen Matti Latvalan tilalle toisessa vuoroparissa vaihdettu Juho Hacklin ratkaisi lopulta ottelun, kun onnistuneen näppivaihdon jälkeen toisella lyönnillä merkki oli päällä, ja todella korkeasta keskipompusta ei KaMa saanut polttoheittoa aikaiseksi.

  Se on ollut vähän tämän alkukauden pelin kuva, että ensimmäinen jakso on ollut tiukempaa vääntöä, joka on ollut mahdollista ottaa, ja toinen jakso on meiltä monesti ollut sitten huonompi emmekä ole oikein saaneet ehjää kokonaisuutta aikaiseksi. Kaveri pelasi kyllä hyvää ulkopeliä ja aika iso vaade olisi tänään ollut sisäpelissä, mutta ei meinannut käydä tänään oikein millään keppiin. Oli aika tuhnun oloista ja kolmostilanteet sen kertovatkin, ettei noilla määrillä kyllä voitosta taistella, myönsi upeasti lautasen äärellä esiintynyt ja KaMan ykköspalkinnon vienyt varakapteeni Henri Itävalo.

283714267 429424002521613 588911272274571903 n

Arttu Vilanderin heittokäsi oli tänään tulikuuma ja upea ulkopeli oikeutti KaMan kakkospalkintoon. Ykköspalkinnon vei ehkä kauden parhaimman ja terävimmän ottelunsa lautasen ääressä pelannut Henri Itävalo. Kuva: Juha Levonen

Toiselle jaksolle saapui koneensa käyntiin saanut ärsytetty mestarisuosikki, joka laittoi kaasun pohjaan heti alkuvihellyksestä alkaen. Siinä missä KaMa takelteli sisäpelinsä kanssa KPL loi tilannetta hyvällä prosentilla. KaMalta esiin astui kuitenkin huippuvireinen 3-koppari Arttu Vilander, joka poltti vieraiden etenijöitä kotipesään yksi toisensa jälkeen hyvistä tappikumuroista huolimatta. Vieraat joutuivatkin hakemaan avaavan juoksunsa kakkosjatkeelta Janne Kivipellon toimesta.

  Jakson alussa tuli sitten heti läpilyönti, tilanne päälle ja kumura ui väliin. Tämän jälkeen pari heiteltiin pitkin Kankaanpäätä ja kyllähän sen sitten huomasi, että alkoi peli aukeamaan vastustajalla, kun tuon tasoiselle antaa vähän eteen ja pystyivät alkamaan puolustamaan ulkopelissä. Tämän jälkeen meillä meni peli hankalaksi ja sisäpeli laaduttomaksi. Tuli huonoja osumia ja mitä vain koitettiin, niin ei saatu siitä oikein kiinni enää. Meni ehkä vähän usko voittamiseen ja yritettiin vähän liian vaikeitakin asioita. Heikompia olimme tänään, myönsi myös "Kume".

Jakson kolmostilanteet kirjattiin vieraille 13-1 ja lopulta vasta viimeisessä vuoroparissa ottelun neljännellä yrityksellä KPL onnistui kumurakotiutuksessa Ossi Meriläisen toimesta. KaMa puolestaan sai jakson ensimmäisen kolmostilanteensa aikaiseksi viimeisen tasoittavalla Antti Kortteenperän komealla vempautuksella ja ottelun avausjuoksunsa heti seuraavalla lyönnillä, kun yllätysmerkki oli päällä ja Severi Piispanen toi kavennuksen kolmossauman puhkaisulla. Tämä jäi kuitenkin KaMan ainokaiseksi, ja näin jakso merkattiin vieraille 1-6 ja koko ottelu 0-2.

 – Ulkopeliä pystymme parhaimmillamme ihan hyvin pelaamaan myös kärkijoukkueita vastaan, mutta tällä hetkellä ei tuo kokonaispeli meillä vielä riitä. Vähän se vaatii vielä huolellisuutta ja tarkkuutta varsinkin sisäpeliin. Tuntuu, että kotona olemme olleet ihan hyviä ulkona, mutta vieraissa ehkä hakee sekin vielä vähän itseään. Onneksi on alkukausi ja paljon aikaa parantaa, mutta kyllähän tässä täytyy pikkuhiljaa alkaa tapahtumaan, näki Itävalo KaMan pelin hyvät ja parannettavat asiat tässä vaiheessa kautta.

KaMan kausi jatkuu seuraavalla kotiottelulla jo keskiviikkona, kun Kankaanpää Areenalle vieraaksi saapuu yksi tämän kauden päävastustajista, Kiteen Pallo. Luvassa on siis jälleen varmasti tiukka, jännittävä ja kova mittelö tärkeistä pisteistä. Ennakkoliput kello 18 alkavaan otteluun myy Tiketti. Tervetuloa kannustamaan KaMa voittoon!

Tilastot

Lehdistötilaisuus

 -MK