Uutiset

KaMa hakee paluuta voittokantaan kaimaseuran kustannuksella

 

Kankaanpään Mailan kausi jatkuu kotiottelulla Joensuun Mailaa vastaan. Kaimaseurojen kohtaamisessa Kankaanpää Areenalla nähdään myös KaMa-kasvattien kohtaaminen lautasen äärellä, kun Henri Itävalo mittelee paremmuudesta JoMan Ville Väliahon kanssa. Viime kierroksilla harmittavan pienillä marginaaleilla pisteitä menettänyt KaMa lähtee otteluun hakemaan vapauttavaa voittoa.

Vieraaksi saapuva Joensuun Maila löytyy sarjataulukosta hieman viime kausia totuttua alempaa, kun joukkue majailee kuudennella sijalla. Neljän kärkijoukkueen kyydistä tippunut JoMa joutuu taistelemaan vielä tosissaan pudotuspelipaikasta loppukaudella, sillä takana hengittävät joukkueet eivät ole kovin kaukana, ja näistä PattU jo paineli joensuulaisten ohi viidenneksi.

JoMa elää tällä hetkellä hienoista jälleenrakennusvaihetta. Suurimpana syynä tähän on ehkä Manse PP, joka kaappasi syksyn siirtomarkkinoilla Joensuusta Juha Puhtimäen, Lauri Kivisen sekä Simo Vainikaisen. Menetyksiä paikkaamaan JoMa hankki KaMa-kasvatti Ville Väliahon sekä Markus Tuikan, joka kuitenkin päätti uransa kesken talvikauden. Kun menetyksiin pelaajamarkkinoilla yhdistetään vielä tähtipelaaja Antti Hartikaisen loukkaantuminen, on JoMan kokoonpanossa nähty tällä kaudella paljon junioripelaajia.

 – Idän joukkueita tulee vähemmän seurattua ja ovat vastustajina vähän oudompia, kun heitä vastaan ei juuri harjoituspelejä pelailla. Siinä missä lännen joukkueet ovat ihan läpikotaisin tuttuja, niin idän puolella saattaa olla pelaajia, joita ei ole vielä ikinä nähnyt livenä pelaavan, joten sikäli uusia tuttavuuksia on tulossa vastaan, mikä tekee pelistä entistäkin mielenkiintoisemman, jutteli KaMan pelinjohtaja Mika Kulmala JoMa-ottelun alla vastustajasta.

Joukkueen kärki on silti edelleen kovaa kaliiberia. Konsta Piironen taistelee kärkilyöntitilaston voitosta ja Henri Litmanen valittiin urallaan ensimmäitä kertaa Itä-Länteen. Kärjen täydentävät vielä upeaa läpimurtokauttaan pelaava Samuel Tirkkonen sekä hyvillä tilastoilla esiintyvät Topi Hurskainen ja Konsta Kettunen. Kotiutusvastuu on jäänyt pitkälti jokeriosaston harteille, mutta se on sitten sitäkin kovempi, kun Patrik Wahlsten ja KaMastakin tuttu Aleksi Rautiainen ovat lyöneet kahteen pekkaan 87 juoksua, mikä on reilusti yli puolet vieraiden kauden saldosta.

 – JoMa on tällä kaudella ajanut nuoria sisään hienosti, muttei kuitenkaan menestymisen kustannuksella. Heillä on tällä kaudella potentiaalia pelata vaikka kultamitalista asti. Koosteesta löytyy monta nuorta lupaavaa kaveria, kuten Kettunen ja Tirkkonen, joka varsinkin on kohtuullisen valmis pelimies jo nyt ja pelaa hyvää kautta. Nämä ovat arvokkaita kokemuksia ja sisäänajoja seuran jatkoa ajatellen, kehaisi "Kume" vastustajan onnistunutta sukupolvenvaihdosta.

 – Jokerikaksikko heillä on äärimmäisen vaarallinen, ja kun Hartikainen vielä jossain vaiheessa tulee takaisin pelille, niin heillä on todella pelottavan hyvä jokerikolmikko.

IMG 3783

KaMan pelaavaan miehistöön ei ole luvassa muutosta Tahko-ottelusta. Pientä hienosäätöä saatetaan kuitenkin nähdä pelaavan miehistön sisällä sisä- ja ulkopelipaikkojen suhteen. Kuva: Juha Levonen

Vaikeasta kaudestaan huolimatta Länsi-Suomen kiertueella Kankaanpään jälkeen Koskenkorvalle matkaava JoMa on silti erittäin potentiaalinen ja vaarallinen vastustaja. Suuret muutokset pelaajistossa pakottavat ottamaan aikansa pelin kehitystyöhön, mutta syksyn peleissä tuskin kukaan kärkinelikosta haluaa JoMaa vastaansa. Vaarallisen kotiutusosaston lisäksi myös ulkopeli on tiivistymään päin ehkä Suomen parhaan etumiehen, Iiro Kuosan, johdolla.

 – Tasaisuutta meiltä vaaditaan, vastustaja on kova ja vastustajan tekeminen tuo näihin peleihin aina oman mausteensa, kun sekin osaltaan vaikuttaa peliin. Heillä on siellä muutamia Suomen parhaita ulkopelaajia, kun Kuosa ja Mikko Kemppainen sekä tietysti kankaanpääläisille hyvin tuttu lukkari, mikä tarkoittaa sitä, että heidänkin tekemisiään ja liikkumista on seurattava. Erittäin mielenkiintoinen kokonaisuus ja peli tiedossa, makusteli KaMan viuhkamies tulevaa koitosta.

KaMa on torstaina kotikentällään tiukan haasteen edessä. Silti isäntien suurimmat haasteet lienevät oman pelin ja tasaisuuden kanssa. KaMan yllätysvalmis joukkue on tällä kaudella osoittanut pystyvänsä haastamaan kenet vain, kuten kotiottelu Sotkamoa vastaan osoitti. Ja parhaimmillaan peli on ollut murskaavan hyvää, kuten esimerkiksi kotiotteluissa Siilinjärveä ja Koskenkorvaa vastaan ensimmäisellä jaksolla.

Pisteitä KaMalle ovat kuitenkin maksaneet yksittäiset kalliit virheet ulkopelissä sekä sisäpelin ajoittainen tukahtuminen. Parhaimmillaan ulkopeli on ollut kilpailukykyistä verrattuna mihin joukkueeseen tahansa, mutta Tahko-ottelun toisen jakson kaltaiset virheet ovat käyneet kalliiksi varsinkin kun sisäpeliä ei olla saatu vielä suorittamaan tasaisen laadukkaasti. Sielläkin helpot virheet ja peräkkäisten onnistumisten puute ovat aiheuttaneet sen, että iloista ja juoksurikasta sisäpeliä on nähty vain ajoittain.

 – Meillä on tupannut vähän tällä kaudella olemaan niin, että kun homma toimii, niin se toimii sisällä ja ulkona, ja kun se yskii, niin se yskii molemmissa. Vähän sellainen ketjureaktio, että parhaimmillaan kaikki sujuu todella hyvin, mutta auta armias, jos moottoriin tulee jotain käyntihäiriöitä, niin kummallisuuksien ja virheiden määrä tuppaa kumuloitumaan, "Kume" myöntää.

Torstaiksi Kankaanpäässä lienee luvassa sadetta, mikä vaikeuttaa erityisesti joukkueiden sisäpeliä, kun vettä keräävä pallo ei kulje aivan niin lujaa kuin kuumimmilla helteillä. Odotettavissa lienee siis vähäjuoksuinen ottelu, joka sataa isäntien laariin. Juoksukilpailussa KaMa olisi luultavasti ongelmissa JoMan vahvan jokeriosaston kanssa, mutta jaksojen vähäjuoksuisuus antaa KaMalle mahdollisuuden kilvoitella täysin tasavahvasti jaksovoitoista, vaikka sisäpelissä muutamia heikompia sisävuoroja nähtäisiinkin.

 – Kosteus sinällään ei vaikuta, kun nykyisillä tekonurmilla pallo kulkee ja pomppii normaaliin tapaan, mutta jos vettä kaatamalla tulee ja mailat pääsevät kastumaan, niin sitten se voi näkyä sisäpelissä ja peli vähän muuttuu. En tiedä sitten, onko siitä mitään etua tai haittaa kummallekaan joukkueelle, näki puolestaan Kulmala.

Miten sitten kaivatut pisteet jäisivät Kankaanpää Areenalle torstain pesäpallotrillerin jälkeen?

 – Meidän pitää onnistua kokonaisuutena hyvin eikä se oikein kärsi millään osa-alueella huonoa peliä, ei sisällä eikä ulkona eikä myöskään pelin muilla pienemmillä osa-alueilla. Meidän pitää pystyä pelaamaan tasapainoinen peli, jotta voisimme taistella voitosta ja pisteitä olisi otettavissa.

Näillä askelmerkeillä siis kohti kaimaseurojen kohtaamista! KaMa vastaan JoMa Kankaanpää Areenalla torstaina kello 18. Liput otteluun myy Tiketti. Tervetuloa kannnustamaan KaMa makeaan voittoon ja tärkeisiin pisteisiin!

 -MK


225172309 223648093099206 6246740639102468818 n