Uutiset

KaMan ja Kiteen Pallon kohtaamisessa jaossa isoja pisteitä

 

Kiteen Pallon Länsi-Suomen kiertue pysähtyy torstaina Kankaanpää Areenalla. Ottelussa on jaossa isoja pisteitä, sillä joukkueet ovat muodostumassa toistensa päävastustajiksi. KiPa-90 löytyy sarjataulukosta sijalta 12 KaMan ollessa jaettu 13:s. Luvassa on jälleen suurta pesäpallojuhlaa ja erittäin jännittävä kamppailu tärkeistä pisteistä.

Vieraaksi saapuvalla Kiteen Pallolla on ollut vaikea alkukausi. Kauden alla joukkuetta veikkailtiin selväksi pudotuspelijoukkueeksi ja kärkijoukkueiden ehkäpä kovimmaksi haastajaksi. Nyt joukkue on kuitenkin valunut lähemmäs karsijan paikkaa kuin pudotuspelisijoituksia. Samaten kolmen pisteen voitot ovat kiertäneet joukkueen kaukaa alkukaudella.

 – Viime vuosi oli Kiteeltä todella kova ja täksi kaudeksi saivat vielä vahvistuksia, mutta kaudet harvoin ovat veljeksiä keskenään. Se juuri tekee urheilusta mielenkiintoista, että kehitys ei mene koko ajan suoraan eteenpäin, vaan välillä tulee heikkoja hetkiä ja vaikeita aikoja, filosofoi KaMan pelinjohtaja Mika Kulmala kysyttäessä Kiteen vaikeasta alkukaudesta.

Vaikean sarjaohjelman taakse kiteeläiset eivät voi mennä. Superpesiksessä on tällä hetkellä viisi joukkuetta, jotka ovat keränneet selvästi enemmän pisteitä kuin muut. Esimerkiksi KaMa on pelannut noita viittä joukkuetta vastaan jo peräti viisi kertaa, vaikka otteluita on muuten takana vasta yhdeksän kappaletta. KiPa-90 sen sijaan on pelannut jo 11 ottelua, mutta kohdannut kärkijoukkueita vain kolmesti. Siinä missä KaMan pistetahdin voi olettaa kiihtyvän loppukautta kohden, on Kiteen loppukausi huomattavasti hankalampi.

 – Kiteen alkukausi on ehkä saattanut olla odotuksia heikompi, muttei tällainen lyhyt otanta isossa kuvassa kerro vielä yhtään mitään. Heillä on kova joukkue ja he tulevat sieltä varmasti, mutteivat toivottavasti kuitenkaan vielä huomenna. Yritetään lyödä heille kapuloita rattaisiin ja ottaa voitto, kehaisi "Kume" vastustajaa.

Kiteeläisten ongelmat kulminoituvat ulkopeliin, sillä päästettyjä juoksuja joukkueella on jo peräti 122 kappaletta – 22 enemmän kuin toiseksi heikoimmalla joukkueella Siilinjärven Pesiksellä. Esimerkiksi keskiviikon ottelussa Koskenkorvalla isännät iskivät kiteeläisten kentästä peräti neljä kunnaria. Viime kierroksilla  KiPan kokoonpanosta on puuttunut etukenttäpelaaja Hannes Pekkinen, mutta muuten joukkue on päässyt pelaamaan ykkösmiehistöllään, kun kokenut Sami Partanen ja kärkietenijä Elmeri Purmonen ovat toipuneet vaivoistaan.

IMG 8170

Pelinjohtaja Mika Kulmalan mukaan Pomarkussa pelattu SiiPe-ottelu on ollut KaMan alkukauden paras. Juhliiko KaMa jälleen torstaina kasvattaen pisteputkensa jo neljän ottelun mittaiseksi? Kuva: Juha Levonen

Jos on Kiteellä ollut ongelmia ulkopelin kanssa, on KaMa puolestaan lyönyt vähiten juoksuja Superpesiksessä. Pisteitä joukkue on kuitenkin napsinut ihan mukavasti ottaen huomioon todella vaikean alkukauden otteluohjelman. Alkukauden vaikeuksien jälkeen joukkue on myös parantanut menoaan, erityisesti ulkopeliään, kuin se kuuluisa sika juoksuaan. Esimerkiksi edellisessä ottelussaan Kouvolassa KaMa onnistui voittamaan sarjataulukon toisella sijalla majailevilta isänniltä pisteen yhdellä tehdyllä juoksulla.

 – Meidän kausi on ollut vähän kaksijakoinen. Välillä on ollut vaikeampaa, mutta nyt on kuitenkin tullut kolmesta pelistä putkeen pisteitä. Se on positiivista. Juoksulyöntikisassa meidän on vaikea pärjätä, mutta ulkopeli on ollut riittävän hyvää. Sen pitää meillä toimia joka pelissä, jos halutaan voittaa. Alkukausi on sujunut kohtalaisesti, ei hyvin, muttei ihan huonostikaan, arvioi Kulmala joukkueensa onnistumista alkukaudella.

 – Isoja ei pystytty ihan hirveästi kiusaamaan, vaikka Vimpeliä ja Kouvolaa vähän välillä nipisteltiinkin. Irtopisteitä on kuitenkin saatu. SiiPe-peli oli hyvä ottelu päävastustajaa vastaan. Ehkä paras peli tähän mennessä. JymyJussi-voitto vieraissa oli myös hyvä ja Kouvolassa saatiin yhdellä juoksulla piste, vaikkei juoksumäärään voi tyytyväinen ollakaan, niin piste lämmittää, hän jatkoi.

Hiljalleen helpottuva otteluohjelma toivottavasti availee myös KaMan sisäpeliä, ja joukkue tekeekin koko ajan töitä asian parantamiseksi. KaMan miehistö tuskin muuttuu viime kierroksilla nähdystä, mutta numerojärjestykseen voi olla luvassa muutoksia. Kiteen ulkopelin ongelmakohdat tietäen sekä Kankaanpää Areenalle luvatun helteisen lyöntikelin huomioiden on KaMalla jälleen torstaina hieno tilaisuus räjäyttää ketsuppipullot auki myös sisäpelin puolella.

 – Ulkopelipaketti on saatu nyt kohtuullisen hyvin kasaan, ja ensimmäinen asia on, että ulkopelissä on huomennakin onnistuttava. Sitten on pelattava tehokkaasti, ja toivotaan, että saadaan tilannemäärä korkeaksi sekä sitä kautta kotiuttajille suurempaa lyöntimäärää takatilanteessa, jotta päästäisiin lyömään myös vapaata ja paineistamaan ulkokenttää, luetteli Kulmala KaMan voiton avaimia.

 – Tuota on vaikea toteuttaa, jos ei saada tilannetta tai tilanteet tulevat isoilla palomäärillä.  Meidän pitää olla kärsivällisiä tilanteenrakentelussa, jotta saataisiin vähillä paloilla tilannetta, ja lyöjämiehet pääsisivät paineistamaan ja iskemään painavaa kumuraa sekä kovia siivuja reunoille. Silloin myös kotiutustaktiikkojen toteuttaminen on helpompaa, kun taas isoilla palomäärillä se menee aina haastavammaksi, hän lisäsi.

Mielenkiintoiset ja jännittävät lähtökohdat otteluun lupailevat myös katsojille todellista trilleriä ja pesäpalloiloittelua, jossa molemmat joukkueet janoavat itselleen erittäin tärkeitä pisteitä tiukassa sarjatilanteessa ja taistelussa pudotuspelipaikasta.

 – Se olisi hyvä, jos saisimme pisteitä tasaiseen tahtiin. Sillä tavalla pysyttäisiin kärryillä koko kauden ajan. Kitee on niitä keskikastin joukkueita, joilta pitäisi pisteitä saada. Eivät he viiden kovan joukossa ole, mutta taistelevat kyllä pudotuspelipaikasta. Meille ottelut näitä joukkueita vastaan ovat pisteiden saamisen kannalta tärkeitä pelejä, löi "Kume" panokset huomiseen otteluun sekä askelmerkit loppukauteen.

Luvassa on huippujännittävä ottelu, jossa on jaossa erittäin tärkeitä pisteitä molemmille joukkueille. Tätä ottelua ei kannata siis jättää välistä! Ja kun otteluisäntä OP Länsi-Suomi vielä tarjoaa omistaja-asiakkailleen neljän euron alennuksen pääsylipuista, niin ei muuta kuin kohti Kankaanpää Areenaa kannustamaan KaMa voittoon! Tervetuloa!

 -MK


213229742 208200344643981 819655919007126769 n