Uutiset

Tuplaraportti: Tiukoista otteluista KaMalle voitto ja tappio

 

 Imatran Pallo-Veikot – Kankaanpään Maila 1-2s (9-4, 2-3, 1-4)     Tilastot
 Seinäjoen JymyJussit – Kankaanpään Maila 1-0 (4-4, 2-1)     Tilastot

Kankaanpään Mailan kausi jatkui kahdella vierasottelulla. Sunnuntaina joukkue matkasi itärajalle Imatran Pallo-Veikkojen vieraaksi ja torstaina vuorossa oli paikallisvastus Seinäjoen JymyJussit, joka kaatui Kankaanpäässä lauantaina.

Sunnuntaina Imatralla KaMa sai shokkihoitoa heti ottelun alussa IPV:n mätettyä peräti kahdeksan juoksua avaussisävuorossaan. Jakson edetessä KaMa kuitenkin sai hiljalleen pelistä kiinni ja avasi juoksuhanansa. IPV puolusti kuitenkin tiukasti johtoasemaansa eikä päästänyt Mailaa missään vaiheessa iskuetäisyydelle ja vei jakson vakuuttavin luvuin 9-4.

Isännät siirtyivät toisellakin jaksolla johtoon onnistuttuaan heti avaavalla sisävuorolla ja lisäsivät johtoaan toisella juoksulla toisessa sisävuorossaan. Toisen tasoittavallaan KaMa kuitenkin tasoitti nopeasti Niko J. Korhosen lyötyä läpi kakkosjatkeelta kahden juoksun arvoisesti. Toisella lyöntikierroksellaan KaMa rakenteli vielä kolmostilanteen, josta Miikka Riikonen siirsi vierailijat ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon kakkossaumasivalluksellaan. Jakson loppupuolikkaan tiivis ulkopeli varmisti KaMalle 2-3 -jaksovoiton ja edettiin supervuoropariin.

Supervuoroparissa Tuomas Jussila aiheutti KaMa-faneille sydämentykytyksiä iskiessään pallon läpi kolmosjatkeelta tyhjään kenttään lyödessään. Mies ei kuitenkaan päässyt kakkospesää pidemmälle, mutta toi myöhemmin isäntien ainokaisen Mikko Kososen kolmospuolen välilyönnillä. Tasoittavallaan KaMa rakenteli kärjestään palottoman ajolähdön. Kari Kellokoski ei vielä onnistunut, mutta seuraavana vuoroon tullut Arttu Ruuska ratkaisi ottelun iskemällä pallon läpi kolmosluukusta kunnarin arvoisesti. Näin vaikean alun jälkeen KaMalle kuitenkin lopulta itärajalta makea voitto.

JymyJussit terävämpi Seinäjoella

Seinäjoella JymyJussit siirtyi heti aloittavallaan johtoon, kun seinäjokisten KaMa-kasvateista Henri Puputti löi ja Toni Marjamäki toi. KaMa ei antanut tämän kuitenkaan häiritä vaan meni tasoittavallaan johtoon Kari Kellokosken onnistuttua toisella kotiutusyrityksellään Topias Liljan livistettyä kotiin, kun pallo poltteli JymyJussien linjassa. Arttu Ruuska lisäsi johtoa tyylikkäällä kolmosjatkekumuralla. Toisen tasoittavalla KaMa iski lisää, kun Miikka Riikonen onnistui tyylipuhtaalla keskikumuralla ja kokoonpanoon palanneen Petteri Kortelaisen isku painui etumiehen räpylän kautta aina koppareille saakka.

Isännät eivät kuitenkaan vaipuneet epätoivon alhoon kolmen juoksun tappioasemansa johdosta. Kolmannen aloittavalla Jukka-Pekka Vainionpää kavensi tilannetta kolmosluukkuiskullaan. Lisää tuli neljännen aloittavalla Vainionpään onnistuttua hienolla keskisaumaiskulla. Isännät väänsivät jakson vielä tasoihin, kun Elmeri Lieto kotiutti Vainionpään kolmossaumalyönnillään. Tasoittavalla KaMa onnistui rakentelemaan kahden palon ajolähdön, mutta Riikosen tappikumura leikattiin linjassa kiinni palon arvoisesti ja jakso tasattiin.

Toisella jaksolla KaMan sisäpelin hyydytti nihkeä vesisade sekä peräti seitsemän ykköspaloa. Vaikeaa oli JymyJusseillakin, mutta isännät onnistuivat kolmannen tasoittavalla iskemään kaksi juoksua Vainionpään ja Puputin välilyönneillä. KaMan kiri viimeisessä sisävuorossa jäi yhteen juoksuun Riikosen onnistuttua kotiuttamaan Topias Liljan. Kaksi ykköspaloa kuitenkin vei parhaimman terän KaMan sisäpelistä ja näin lauantaina Kankaanpäässä kaatunut JymyJussit pääsi juhlimaan voittoa revanssiottelusta.

Kausi jatkuu seuraavaksi kahdella kotiottelulla Kankaanpää-Areenalla. Lauantaina kello 15 alkavassa revanssiottelussa on vastassa Imatran Pallo-Veikot. Tiistaina kello 18 alkavassa ottelussa puolestaan kohdataan ensimmäistä kertaa tällä kaudella paikallisvastustaja Koskenkorvan Urheilijat. Liput otteluihin myy Tiketti.fi – Tervetuloa Suomen kuumimmalle pesäpallostadionille kannustamaan KaMa makeisiin voittoihin!