Uutiset

Otteluennakko KaMattaret - Lapuan Virkiä 2

Kankaanpään Maila 8 ott. / 20 p. - Lapuan Virkiä 2 8 ott. / 14 p.


Kauden tilanne:

Juhannustauko on nyt vietetty, ja joukkueet palaavat sorvin ääreen myös pelien osalta. Kankaanpään osalta kuluva ja tuleva viikko ovat työtä täynnä, sillä kahdeksan päivän sisään pelataan neljä kotiottelua. 

Ennen tauolle siirtymistä Maila koki kauden ensimmäisen tappionsa, kun tällä hetkellä sarjakakkosena majaileva Seinäjoen Maila-Jussit ottivat ansaitusti kotikentällään 2-1 -voiton. Kahdeksan pelatun ottelun jälkeen saldona on kuitenkin seitsemän voittoa, 20 pistettä sekä runkosarjan piikkipaikka, ja tuleva viikko tulee antamaan paljon osviittaa loppukaudesta.

Lapuan Virkiän kakkosjoukkue on tällä hetkellä runkosarjassa jaetulla neljännellä sijalla. Kahdeksasta ottelustaan se on voittanut neljä ja hävinnyt neljä. Huomioitavaa on, että jokaisen voitetun pelinsä Virkiä 2 on voittanut puhtaasti ja kahdesta tappiosta se on napannut pisteet, joten hyvin Suomen tämän hetken parhaan naispesäpallojoukkueen kakkosjoukkue on pelannut. 

Joukkueet:

Kotijoukkue Maila:

Kankaanpään tavoitteena on nousu Superpesikseen. Ykköspesiksen voittaja nousee suoraan pääsarjatasolle ilman karsintoja, ja tämä tavoite mielessä joukkue on pelannut alkukauden. Tulevien otteluiden merkitystä ei voi tarpeeksi korostaa ja joukkueen tulisikin olla parhaimmillaan heti huomisillasta lähtien. Tappio Seinäjokea vastaan opetti paljon ja odotettavissa onkin parempaa heittopeliä sekä monipuolisempia otteita mailan varressa esittävä Kankaanpää. 

Joukkue pelaa kahdella kovalla kärjellä, johon ei juhannustauko suuria muutoksia tuottane. Anniina Kiviharju, Niina Jokinen, Anu Kiviharju, Elisa Salonen ja Taiju Haanpää sekä Laura Jokinen, Ella Kaasinen, Maija Mäkeläinen ja Jenni Kemppainen muodostavat yhdeksikön. Jokeripaidoissa omia roolejaan hoitavat Sanna Koivuniemi, Essi Ahonen sekä Anni Isoniemi. 

Vierasjoukkue Virkiä 2:

Lapuan nuori, mutta nälkäinen kakkosjoukkue on hyvä kehittymisen paikka tuleville superpesispelaajille. Muutamia pelaajia onkin nähty myös pääsarjatasojoukkueen riveissä, ja Lapua onkin yksi Kankaanpään päävastustajista. Aikaisempina vuosina vääntöä on joukkueiden välillä saatu hyvin aikaiseksi, ja kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Lapualla oli kotijoukkue useasti niskan päällä. Taistelun kautta voitto ja siihen samaan kotijoukkue pyrkii jälleen huomenna. 

Joukkueen kokoonpano on vaihdellut kesän aikana, sillä sekä jalkoja että lyöntivoimaa löytyy tasaisesti. Viime ottelussa Lapuan kokoonpano oli seuraava:

1. Saara Tiitu 1V
2. Riina Kerola 2P
3. Elli Kattelus L
4. Oona Huhtamäki 3P
5. Emma Kiviniemi 2V
6. Reetta Isoluoma 3V
7. Irene Pelander S
8. Pauliina Toppari 3K
9. Riikka Heikonen 2K
10. Kati Pelander
11. Sara Kosola
12. Pauliina Peltola

Seuraa häntä:

Joukkueen ykköskärki Anniina Kiviharju on pelannut loistavasti molemmat roolinsa sekä sisällä että ulkona. Hyvin kentälle menevä "Anspi" on röyhkeä ja silti rauhallisen varma otteissaan - turhaa hosumista tältä tytöltä ei kovin paljoa näe. Takakentällä toiselle puolelle vaihtanut Kiviharju luottaa jalkoihinsa sekä pituuteensa, ja on ehdottomasti huomion arvoinen pelaaja. Treeni treeniltä ja peli peliltä tämä Jämijärven lupaus kehittyy edelleen koko ajan!