Uutiset

Superpesiksen sarjajärjestelmä julki – KaMan miehistö mahdollisti osallistumisen


Kuten tiistaina julkistettiin, miesten Superpesis käynnistyy torstaina 2. heinäkuuta kaikkien 14 joukkueen voimin. Koronaviruksen tuomien valtavien haasteiden myötä koko kauden aloittaminenkin oli uhattuna. Kankaanpään Mailan osallistumisen mahdollisti koko Superpesis-joukkueen henkilöstön jousto sekä ymmärrys hankalaa tilannetta kohtaan.

KaMa neuvotteli koko henkilöstönsä kanssa kaikki kauden pelaaja- ja valmentajasopimukset uusiksi, jotta seura selviäisi haastavasta tilanteesta. Vaikka Superpesis-kausi pelataankin, oli näille neuvotteluille ja palkanpudotuksille kova tarve, jotta seura selviäisi taloudellisessa mielessä kaudesta kuivin jaloin, sillä koronaviruksen leviämisen estämiseksi luodut kokoontumisrajoitteet rajaavat Superpesis-otteluihin pääsevän yleisön määrän tällä hetkellä 500 henkilöön.

 – Pelaajat ja valmennus mahdollistivat osallistumisemme Superpesis-kauteen. Suuri kiitos heille. Jokaisen kanssa on käyty neuvottelut erikseen. Kollektiiviseen palkanpudotukseen meillä ei ollut halua, koska kaikkien sopimukset ovat kooltaan ja sisällöltään erilaisia. Nyt säästöä saatiin riittävästi, KaMan puheenjohtaja Jani Mäntylä kertoo.

Vaikka kaikki miesten Superpesis-joukkueet osallistuvat sarjaan, kaikkia pelaajia ei välttämättä nähdä mukana, sillä koronatilanne luo paineita myös pelaajien yksityiselämään työn, perheen ja läheisten osalta. KaMassakaan ei vielä kaikkien pelaajien mukana oleminen ole täysin varmaa, mutta pääosin joukkueen runko säilyy tuttuna.

 – Pari-kolme pelaajaa ei ole vielä päätöstään pelaamisesta tehnyt. Tarvetta joukkueen täydentämiseksi ei kuitenkaan ole, sillä meillä on edelleen käytettävissämme laaja ja laadukas pelaajarinki haastajaryhmää myöden. Eikä tässä tilanteessa olisi kyllä rahaakaan, vaikka tarvetta olisi. Onneksi olemme kuitenkin tältäkin osin onnellisessa tilanteessa, iloitsi Mäntylä.

Merkittävistä säästöistä huolimatta kaudesta on tulossa taloudellisesti erittäin haastava. KaMan kannalta merkittävintä on kuitenkin, että se on ylipäätään alkamassa. Lisäksi edelleen riskinä on, että taudin leviämisen myötä kausi jouduttaisiinkin aloittamisesta huolimatta keskeyttämään.

 – Sitä ei toivottavasti tapahdu, tai muuten olemme jälleen haastavassa tilanteessa. Edessä on tarkan markan vuosi, jonka ainoa tavoite on selvitä kuivin jaloin.

Tämän hetken tietojen valossa kausi tullaan viemään läpi 500 hengen yleisörajoituksilla. Pohjanlinnan pesäpallostadionille mahtuisi suositusten mukaiset turvavälit huomioiden silti enemmänkin yleisöä. KaMa odottaakin vielä Aluehallintovirastolta tarkempia kenttäkohtaisia ohjeistuksia, jotka voisivat mahdollistaa isommankin yleisömäärän tiettyjen toimenpiteiden myötä.

 – Jokaiseen katsomonosaan tulee omat sisäänkäynnit, omat kioskit ja vessat. Tarkoitus on, että eri katsomonosien välillä ei kuljeta. Lipunmyyntipolitiikan kanssa tulemme julki myöhemmin, kun nämä asiat selviävät ja tiedämme, kuinka paljon Pohjanlinnaan saa ottaa yleisöä, valaisee Mäntylä ottelutapahtumaan liittyviä muutoksia tiedonjanoisille.

 – Toivottavasti näihin määräyksiin on tulossa vielä tarkennuksia ja kohtuullistamista, sillä onhan se ihmeellistä, jos esimerkiksi kahden hehtaarin kokoiselle 17 000 katsojan Ratinan stadionille saisi ottaa jalkapallopeliin vain noin 400 katsojaa.

Sarjajärjestelmässä isoja muutoksia

Normaalia myöhemmin käynnistyvä pesäpallokausi tuo muutoksia Superpesiksen ja Ykköspesiksen sarjajärjestelmiin. Kaikki Superpesis-joukkueet eivät välttämättä kohtaa toisiaan alkavalla kaudella. Sarjoista ei putoa yksikään joukkue, mutta Ykköspesiksen voittajat nousevat Superpesikseen kaudelle 2021.

Sekä miesten että naisten superpesisjoukkueet on jaettu maantieteellisesti neljään lohkoon runkosarjassa. Lohkon sisällä pelataan nelinkertainen sarja ja kahden muun lohkon joukkueet kohdataan kahdesti. KaMa pelaa miesten Superpesiksen Etelä-lohkossa yhdessä Hyvinkään Tahkon, Kouvolan Pallonlyöjien sekä tamperelaisen sarjanousija Manse PP:n kanssa.

 – Sarjajärjestelmäpäätöksiä ohjanneita periaatteita olivat vastuullisuus, pelaajien terveys ja seurojen talous. Vähennämme matkustuskilometrejä ja aloitamme sarjan paikallislohkojen peleillä pyrkimyksenä pienentää uusien kontaktien määrää varsinkin sarjan alkuvaiheessa, Pesäpalloliiton kilpailupäällikkö Timo Lamminen kertoo.

KaMa pelaa siis omassa lohkossaan nelinkertaisen sarjan (12 ottelua). Kaksinkertaisen sarjan KaMa pelaa Länsi- ja Itä-lohkoja vastaan. Länsi-lohkossa pelaavat Koskenkorvan Urheilijat, Seinäjoen JymyJussit sekä Vimpelin Veto. Itä-lohkossa puolestaan mittelevät Imatran Pallo-Veikot, Joensuun Maila sekä Kiteen Pallo-90. Tämä tarkoittaa sitä, että KaMa ei kohtaa runkosarjassa kertaakaan Pohjois-lohkon Sotkamon Jymyä, Kempeleen Kiriä, Siilinjärven Pesistä tai Pattijoen Urheilijoita Raahesta.

 – Samalla taloudelliseen kurimukseen joutuneet seurat saavat pientä helpotusta kulupuolelle. Lyhyemmät matkat auttavat myös pelaajia, sillä normaalia kovemmalla tahdilla pelaaminen vaatii myös palautumiselta enemmän, Lamminen lisää.

Runkosarjan kolme parasta saavat valita puolivälierävastustajansa 5.-8. sijoittuneista joukkueista. Ainoastaan naisten välierät ja loppuottelu pelataan paras viidestä -järjestelmällä, muut pudotuspelisarjat vie nimiinsä kahdella voitolla. Tämä tarkoittaa siis, että kaikki miesten pudotuspelisarjat finaaleja myöten katkeavat kahdella voitolla. Välieristä alkaen otteluparit muodostetaan normaalin käytännön mukaisesti runkosarjan sijoitusten perusteella.

 – Sarjajärjestelmät vaihtelevat tulevalla kaudella normaalia enemmän eri sarjoissa joukkuemäärän, tavoitellun pelimäärän sekä sarjaan käytettävissä olevan ajan vuoksi. Superpesikseen tuotiin mukaan puolivälierävastustajan valitseminen, koska kaikki joukkueet eivät kohtaa toisiaan runkosarjassa, Lamminen selventää.

Superpesiksestä ei alkavalla kaudella putoa yhtään joukkuetta, mutta Ykköspesiksen voittaja nousee Superpersikseen kaudelle 2021. Miesten Ykköspesiksessä on mukana yhdeksän joukkuetta alkavalla kaudella. Vähänkyrön Viesti, Laukaan Urheilijat sekä naapuriseura Ulvilan Pesä-Veikot ovat ilmoittaneet jättävänsä kauden väliin. Ykköspesiksestäkään ei kuitenkaan putoa joukkueita, ja kaikki mainitut seurat nähdään mukana jälleen Ykköspesis-kaudella 2021.

Superpesis-kauden otteluohjelmat julkaistaan ensi viikolla. KaMa tiedottaa lisää kauden läpiviennistä ja ottelutapahtumasta, kun Aluehallintovirastolta saadaan tarkennuksia nykyisiin ohjeistuksiin. Pysytään terveinä - kauden alkuun on enää 41 päivää!


Pesäpalloliiton tiedote

Miesten Superpesiksen sarjajärjestelmä