Uutiset

Tiedote 29.3.2020

Yhteisten toimintojen keskeyttämistä jatketaan KaMassa koronavirustilanteen vuoksi

Suomen hallituksen linjaamien toimenpiteiden myötä julkisia kokoontumisia on rajoitettu tällä hetkellä 13.4 saakka. Lisäksi kaikki Kankaanpään kaupungin liikuntatilat ja kentät ovat suljettu 31.5 saakka. 

Näiden linjausten myötä Kankaanpään Mailan johtokunta on päättänyt jatkaa keskeyttämistä seuran toimintojen osalta eli kaikki pelit, harjoitukset ja muut tapahtumat on peruttu toistaiseksi. Tilanteen kehittymistä seurataan koko ajan ja uusia päätöksiä aikataulujen suhteen tehdään sen pohjalta. 

Juniorijoukkueet voivat edelleen ohjeistaa pelaajia omatoimiseen harjoitteluun oman harkintansa mukaan.

Pidetään toisistamme huolta!

Kankaanpään Mailan johtokunta