Uutiset

Infoa huomisesta KaMa – Sotkamon Jymy -leiriottelusta

 

Kankaanpään Maila ja Sotkamon Jymy kohtaavat huomenna Leppäkoski Areenalla Kankaanpäässä ja Pomarkussa järjestettävän Naperoleirin virallisessa leiriottelussa. Huomisessa ottelussa siis hätyyteltäneen 3000 katsojan rajaa, ehkä jopa KaMan kaikkien aikojen yleisöennätystä. Otteluun kannattaa siis saapua hyvissä ajoin, jotta pääset alueelle varmasti ennen ottelun alkua sekä pääset mieluisalle istumapaikalle.

Otteluun on tehty kakkospuolelle uusi sisäänkäynti, josta otteluun sisään pääsevät vain ja ainoastaan leiriläiset. Kannatusjoukot sekä muut otteluun saapuvat pääsevät alueelle normaaleista sisäänkäynneistä kenttäalueen päädystä (palloiluhallin sisäänkäynti) sekä kolmospuolelta (Kuninkaanlähteenkadun sisäänkäynti). Leiriläisten toivotaan saapuvan paikalle kello 17:30 mennessä ja heidät ohjataan kakkospuolen katsomoon sekä osiin kotipesäkatsomoa.

Tapahtumassa on ohjelmaa leiriläisille ennen ottelua, ja ottelun jaksotauolla puolestaan on leirin avajaisseremoniat. Tähän kuuluu mm. Naperoleirin ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan tervehdykset, leirivalat, leirimailan luovutus seuraavalle leirille sekä leirin suojelijoiden esittely. Kakkospuolelle on Kakkoskiskan läheisyyteen lisätty kioskiteltta. Lisäksi Kuninkaanlähteenkadun sisääntulon vieressä on makkara- ja juomateltta sekä myyntipiste makean nälkään. Yleisömassoihin on varauduttu myös lisäkatsomoin sekä bajamajoin.

Otteluun kannattaa saapua hyvissä ajoin, jotta pääset istumaan mieluisille paikoille. Nopeiten kenttäalueelle pääset myös ostamalla liput ennakkoon Tiketistä. Ne pääset ostamaan täältä. Kenttäalueen kartan sekä palvelut ja muuta infoa löydät alla olevista kuvista. Tervetuloa nauttimaan mahtavasta pesäpalloviihteestä sekä tunnelmasta Leppäkoski Areenalle! Nyt kannustetaan KaMa kohti pudotuspelejä!

Infoa leiriottelusta

Kenttäalue