Uutiset

Raportti: Ruuskan veljesten avauskohtaaminen päättyi Pertun voittoon

 

 Vimpelin Veto – Kankaanpään Maila 2-0 (4-3, 10-2)

Kankaanpään Maila matkasi Superpesiksen mitalisuosikeihin lukeutuvan Vimpelin Vedon vieraaksi. Bussijaloista ei ollut tietoakaan, kun KaMa avasi ottelun räväkästi. Aivan loppuun asti pelin jänne ei kuitenkaan kestänyt, ja ottelun voitto kirjattiin lopulta Vimpelin Vedolle.

KaMa avasi ottelun erittäin vahvasti, ja siirtyi heti ensimmäisen aloittavallaan 0-3 -johtoon, kun entiselle kotikentälleen palanneen Arttu Ruuskan järjestelemästä ajolähdöstä onnistui ensin Jouni Itävalo, ja tämän jälkeen kenttää kahden juoksun arvoisesti kakkospuolelta puhkonut Miikka Riikonen. Jakson edetessä Vimpelin onnistui kuitenkin hyydyttää KaMan sisäpeli niin, että enempää juoksuja vieraat eivät saaneet aikaiseksi.

 – Hyvä startti ottelulle. Sen jälkeen sisäpeli kääntyi aikalailla päälaelleen eikä saatu ehjiä sisäpelivuoroja. Vähän samaa ongelmaa kuin mitä meillä on ollut tässä jo kahdessa aiemmassakin ottelussa. Ei oikein saada sisäpelissä peräkkäisiä onnistumisia ja se leviää käsiin. Noin hyvä startti kun saadaan otteluun, niin se pitäisi kyllä pystyä käyttämään paremmin hyväksi, harmitteli KaMan ykköspalkinnon napannut kapteeni Itävalo avausjakson hyytymistä. 

KaMan ulkopeli oli rautaista jättäen ViVen ensimmäisessä vuorossa kolmostilanteitta ja toisessakin vuorossa juoksuitta kahdesta kolmostilanteesta huolimatta. Kolmannessa vuorossa kuitenkin lävähti harmillisesti, kun Janne Mäkelä iski pallon ajolähtötilanteessa maisemiin kakkosjatkeelta. Nuo neljä juoksua jäivät Vedon saldoksi avausjaksolta, ja näin KaMa menetti jaksovoiton harmillisesti Mäkelän valtavaan pommiin.

 – Lähtökohtaisesti jo ajattelimme, että meillä on ollut Saarikentällä aiemminkin hyviä startteja, ja tuo alku siinä korostuu meille. Saimmekin heti varmaan kauden ensimmäisen palottoman ajolähdön ja siitä pari pinnaa. Alku oli sellaista peliä, mitä muut – ja ainakin me itse itseltämme odotamme, jutteli KaMan pelinjohtaja Jukka Karttunen ottelun positiivisista puolista.

 – Olimme valmiita pelaamaan Heimosen tempopeliä vastaan, ja olimmekin siinä alussa hyviä, mutta jaksojen edetessä hiljalleen hiivuttiin. Sitten tuli Mäkelä lyömään 0-3 -tilanteessa ja löi täydellisen kakkosjatkelyönnin ja tilanne oli tuon jälkeen 4-3. Siihen se sitten loppui, harmitteli Karttunen avausjakson ratkaisua.

ViVe karkaa toisellakin jaksolla

Toisella jaksolla oli isäntien vuoro aloittaa terävästi aloittavalla vuorolla. Mikko Kanala puhkoi ykköstilanteessa KaMan ulkokenttää kunnarin arvoisesti. Kärkietenijä Olli Heikkala onnistuttiin kuitenkin polttamaan kotipesään, mutta seuraavana lyömään tullut Sami Haapakoski onnistui kotiuttamaan Kanalan tuplajuoksun arvoisesti.

 – Tällä hetkellä meillä ei oikein riitä puhti sisäpelissä – onko sitten taktisesti vai henkilökohtaisesti, mutta ainakin tiedämme, mistä se johtuu se, että missä tällä hetkellä kynnetään. 11 kolmostilanteella maksimissaan yhden jakson voi voittaa tällaista joukkuetta vastaan. Ensimmäistä jaksoa kyllä tarjottiin, mutta ei meistä ollut sen ottajaksi, analysoi Itävalo.

KaMalla oli tasoittavallaan suuria vaikeuksia purkaa 0-tilannetta, mutta peli parani toiseen vuoropariin. Ensin Veto jätettiin juoksuitta, ja tämän jälkeen KaMa pääsi myllyttämään pitkän sisävuoron, jossa tutut onnistujat Itävalo ja Riikonen tasoittivat pelin 2-2:een. Perttu Ruuska siirsi kuitenkin isännät jälleen johtoon kolmannen aloittavalla.

 – Paikoittain sisäpelissä on hyviä juttuja, mutta palotonta peliä pitäisi pystyä pelaamaan paremmin. Takatilannetta pitäisi päästä vähän pelaamaankin eikä aina niin, että ne tulevat yhdellä-kahdella palolla. Se on meille vielä vähän haastavaa tällä hetkellä, tiesi kapteeni kertoa jo parannuskohteet tuleviin otteluihin.

Ottelun ratkaisu saatiin Vedon viimeisessä sisävuorossa, jossa ketsuppipullo aukesi ja isännät mättivät peräti seitsemän juoksua nuoriso-osastoon kuuluvien Perttu Ruuskan ja kunnarin iskeneen Elmeri Anttilan johdolla. Tästä KaMa ei enää tokeentunut, ja Vimpeli piti kolme pistettä kotikentällään.

 – Toinen jakso sitten repsahti. Varmasti joku jokeen menneistä palloista olisi pitänyt saada kiinnikin, mutta kyllä se vaikeaksi tällaista joukkuetta vastaan menee, kun yhden antaa. Silloin alkaa onnistujia löytymään peräjälkeen, päätti Itävalo.

KaMan kausi jatkuu lauantaina Porin perinteisessä Superlauantaissa Koskenkorvan Urheilijoita vastaan. Ennen miesten ottelua pelataan naisten Superpesiksen ottelu Porin Pesäkarhujen ja Manse PP:n välillä. Tapahtumaan myydään päivälippuja, joilla näet molemmat ottelut. Vapaaliput eivät käy tapahtumaan, mutta KaMan tai Pesäkarhujen kausikortilla pääset näkemään molemmat ottelut.





 -MK


Pesakarhut Superlauantai SK 254x180 2019