Uutiset

Voitto ja tappio saldona Imatran viikonlopusta

 KaMan superpesisjoukkueen viikonloppu sujui Imatralla, jossa kohdattiin Halli-SM alkulohkon otteluissa isäntäjoukkueen lisäksi Kouvola.  Saldona kahdesta ottelusta oli voitto ja tappio.  Alkulohkosta Kuopion lopputurnaukseen selvisi ilman tappioitta selvinnyt Hyvinkää.

Eilinen Kouvolan kohtaaminen ei paljoa ilonhetkiä tarjonnut varsinkaan isäpelin osalta. Ulkopelissä ote parani toisella jaksolla, mutta sisäpelissä ei vastaavaa tasonnostoa saatu aikaan. Ottelu kirjattiin siis Kouvolalle jaksoin 2-0 (5-1 ja 2-1).

 

Tämän päiväinen Imatra ottelu alkoi myös mollivoittoisissa merkeissä ja isäntäjoukkue siirtyikin heti 2-0 johtoon ottelun avausvuorossa. Sami Partasen ja Konsta Kurikan kotiutuksilla.  Jere Dahlström lisäsi johtoa vielä neljännen aloittavalla 3-0 KaMa sai jakson ainokaisen juoksunsa neljännen tasoittavalla vapaataipaleella, mutta sen kovempaa kiriä ei saatu enää aikaiseksi.

Toisella jaksolla KaMa paransi ulkopelin saralla otettaan hyvin lukkaroineen Joona Lehtisen johdolla ja Imatra pidettiinkin nollilla koko jakson ajan.  KaMan voittojuoksu nähtiin jakson neljännessä vuoroparissa: ensin Kari Kellokoski järjesteli ajolähdön viimeisellä lyönnillään taidokkaalla kakkosrajaleikkurilla.  Ajolähtöä purkamaan tuli Petteri Kortelainen, jolla ratkaisu jäi myös viimeiseen lyöntiin. Kortelaisen hermopallo poltti Imatran linjassa ja Niko J. Korhosen tuli kotiin.

Kotiutuslyönnissä KaMa aloitti sisällä ja siirtyi toisen jakson voiton takuumiesten Kortelaisen ja Kellokosken välilyönneillä 2-0 johtoon. Imatra ei omien pariensa aikana ollut oikeastaan lähelläkään juoksun aikaan saamista ja näin KaMan voitto oli selviö.

Lehtinen

Joona Lehtinen oli tänään Imatran kaatamisen takuumiehiä.


KaMan ottelun hahmo lukkari Joona Lehtinen summasi viikonloppua seuraavasti:

Olihan tämä kaiken kaikkiaan pitkä viikonloppu, mutta päällimmäiseksi ajatukseksi jäi, että oli mukava päästä pelaamaan kahteen otteeseen ja sen myötä taas saada uusia kokemuksia joukkueen kanssa. 

Lauantain Kouvola ottelu oli koko joukkueelta ja varsinkin itseltä pääasiassa huonoa tekemistä molemmissa niin sisä- kuin ulkopelissäkin. Sunnuntain pelissä oli taas merkkejä paremmasta. Tänäänkin sisäpeli oli pitkälti nihkeää, mutta sekin parani ottelun edetessä. Ulkona puolestaan pelasimme ihan hyvin Imatraa vastaan ja se mahdollistikin lopulta pelin voiton.

JH