Uutiset

Halli-SM: Hyvinkää- KaMa 16.2 Hipposhallissa Jyväskylässä

Halli-SM turnaus käynnistyy KaMan osalta huomenna lauantaina, kun Jyväskylän Hipposhallissa kello 17.30 käynnistyvässä ottelussa vastaan asettuu Hyvinkään Tahko.  Muut alkulohkon joukkueet eli Imatra ja Kouvola kohdataan ensiviikonloppuna. Lohkon voittaja selviää maaliskuun puolivälissä Kuopiossa pelattavaan lopputurnaukseen.   Jos et pääse paikan päälle Jyväskylään, niin ottelua voi seurata myös Ruutu + fanikamera lähetyksen kautta.

Niko J.

Täksi kaudeksi Kankaanpäähän siirtynyt Niko J. Korhonen on muun joukkueen tavoin  intoa piukassa avausottelun aattona: 

Harjoituskausi on sujunut tähän asti oikein mallikkaasti ja olemme saaneet joukkueenakin peliäkin kehitettyä oikeille urille näin keskellä kylmintä talvea.

Alkulohkosta lähdetään Korhosen mukaan tietysti hakemaan lopputurnaus paikkaa: 

Halli-SM viikonloput on aina mahtava tilaisuus mittauttaa oman ja muiden joukkueiden tasoa talvikaudella.  Odotuksena tietysti on, että homma toimii joukkueena ja meidät nähdään Kuopion lopputurnauksessa.

Eiköhän Hyvinkäänkin peli vielä hae vähän omaa sapluunaansa ja siten vastustajaan ei voi liikaa keskittyä. Se on kuitenkin selvää, että tiukka vääntö on tulossa kun kaksi ennakkoon samantasoista joukkuetta laitetaan vastakkain, summaa mies tulevan lauantain ottelun asetelmia. 

KaMan Halli SM-ohjelma: 

Lauantai 16.2 klo 17.30    Hyvinkää-KaMa, Hipposhalli  (Rautpohjankatu 6, Jyväskylä)
Lauantai 23.2 klo 19.30    Kouvola-KaMa, Aviasport Areena (Ottelunkatu 9, Imatra)
Sunnuntai 24.2 klo 14.30  Imatra-KaMa, Aviasport Areena (Ottelunkatu 9, Imatra)

JH