Uutiset

Raportti: KaMa joutui toteamaan hallitsevan mestarin vahvemmakseen

 

 Kankaanpään Maila – Vimpelin Veto 0-2 (1-10, 2-8)

Kankaanpään Maila sai Vatajankosken Energiakentälle odotetun vierailijan, kun hallitseva Suomen mestari kera KaMa-kasvatti Henri Puputin saapui Kankaanpäähän. KaMa haastoi ja onnistui luomaan hyvin tilannetta Vimpelin vahvasta ulkokentästä, mutta Vedon hurja kotiutusvire oli tänään liikaa isännille. Yleisöä otteluun oli saapunut varsin komeat 1304 henkeä.

Jouni Itävalo nappasi kahden KaMa-kasvatin hutunkeittokohtaamisessa Henri Puputin päänahan. Tämä ei kuitenkaan siivittänyt KaMaa tänään voittoon. ViVe aloitti ottelun sisältä ja rakenteli välittömästi palottoman ajolähdön. KaMan ulkopeli kuitenkin puolusti paineen hyvin, ja ainoastaan hurjavireinen Perttu Ruuska onnistui juoksujen teossa.

KaMakin aloitti ottelun sisältä mallikkaasti rakentaen myös palottoman ajolähdön. Nämä yritykset Vimpelin kova ulkokenttä onnistui kuitenkin nollaamaan. Tästä vierailijat saivatkin uutta pontta sisäpeliinsä ja iskivät seuraavassa sisävuorossaan mallikkailla lyönneillä kolme juoksua lisää. KaMa onnistui toisessa peräkkäisessä vuorossa jälleen palottoman ajolähdön luomisessa, mutta tälläkään kertaa kotiutuksissa ei ollut riittävästi laatua ViVen ulkokentän yllättämiseksi.

 – Kyllähän me melko heikosti kotiutimme, kun vertaa kaverin prosentteihin; 25 yrityksestä 18 onnistumista ja meillä 14 yritykestä kolme onnistumista. Ensimmäinen jakso kääntyi aika selvästikin kaverille heidän valtavan loistavan sisäpelinsä ansiosta, totesi KaMan pelinjohtaja Jukka Karttunen lehdistötilaisuudessa.

Kolmannessa vuoroparissa Vimpeli lisäsi johtoaan jo 0-5:een, kun KaMa ei tässäkään vuorossa onnistunut juoksujen teossa Petteri Kortelaisen yrityksestä huolimatta. Viimeisessä sisävuorossa hallitsevan Suomen mestarin ketsuppipullo purskahti auki, ja ViVe hakkasi peräti viisi juoksua lisää taululle loistavilla ja ottamattomilla välilyönneillä. KaMalle lohtua viimeisen tasoittavalla toi kuparisen rikkoutuminen, kun jälleen yhdestä palottomasta ajolähdöstä Jouni Itävalon kakkospuolen kotiutuslyönti painui räpylän kautta väliin ja Teemu Rouhiainen sai tuoda rauhassa KaMan ottelun ensimmäisen juoksun.

 – Kyllähän me tämä ottelu laadussa hävittiin niin sisäpelin kuin ulkopelinkin puolella. Jos tästä nyt positiivisia asioita kaivetaan, niin taisimme saada 15 kolmostilannetta, mikä on noin hyvää ulkopelijoukkuetta vastaan ihan kohtuu hyvä suoritus. Jatkossa pitää miettiä, että millä saadaan miestä sisään, ja sitä kautta tilannetta vähän jatkumaan ja pyörimään paremmin. Kaveri oli tänään kyllä paljon parempi, myönsi jälleen kerran KaMan ykköspalkinnon napannut Itävalo rehellisesti.

 KaMa kiusaa toisella jaksolla

Toinen jakso alkoi KaMan osalta loistavasti, kun heti ensimmäisen aloittavalla Miikka Riikosen kolmospuolen hidastettu valui aina koppari Puputille asti. KaMa siirtyi näin ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon Rouhiaisen tuomana. Vahvat otteet jatkuivat ulkovuorossa, kun Vimpeliä ei sisävuorossaan päästetty kakkospesää pidemmälle.

 – Toisella jaksolla heikko ensimmäinen sisävuoro ja sen jälkeen nollatilannekunnari 2-0:aan. Siinä oli tietynlainen kulminaatiopiste, kun KaMa pääsi yrittämään 3-0:aan. Puolustimme takatilanteen siinä kuitenkin hyvin niin kuin läpi koko ottelun ajan. Se kertoo kyllä joukkueen potentiaalista ja kokemuksesta, että rauhallisesti tilanne kerrallaan lähdimme kirimään ja tiesimme kyllä, että pystymme sieltä tulemaan, kertasi vieraiden pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäki toisen jakson alkua.

Lisää kylmää vettä vieraiden niskaan toisessa vuorossa iski kakkospalkittu Topias Lilja, kun hän iski pallon kakkospesästä maisemiin kunnarin arvoisesti. Vimpeli vihelsi kuitenkin tasoittavallaan KaMan etsikkovaiheen poikki. Kiri alkoi Jere Saukon kunnarilla tyhjään kenttään, kun hän puhkaisi KaMan ulkokentän kakkosjatkeelta. Tämän jälkeen Vedon sisäpeli ryöpsähti jälleen auki, ja mallikkailla kotiutuslyönneillä vierailijat käänsivät pelin kahden juoksun johtoasemakseen.

 – 2-0 -tilanteessa pallo kakkosjatkeelle väliin eikä sillä tulla kotiin, niin pienten marginaalien pelissä se olisi voinut kääntää ottelua toiseen suuntaan. Turha kuitenkaan nyt jossitella. Ei tällä pelillä ja 45 prosentin sisäpelitehoilla Vimpelin tasoista joukkuetta vastaan pärjää kovin pitkälle, vaikka sitä vähän horjuttaa voikin, mietiskeli Karttunen KaMan toisen jakson etsikkoaikaa ja Kari Kellokosken komeaa kakkosjatkekumuraa takatilanteessa.

Kolmas vuoropari olikin KaMalta heikko, kun sisävuorossa ei nähty kakkospesää, ja ulkovuorossa ViVe iski neljä juoksua lisää. Kapellimestarina hääräsi kolmosluukun puhkaisulla jälleen Perttu Ruuska, joka nappasi vieraiden ykköspalkinnon viiden lyödyn siivittämänä. Viimeisessäkään sisävuorossa KaMa ei päässyt kotiutusta yrittämään, ja näin joukkue joutui toteamaan hallitsevan Suomen mestarin tänään vahvemmakseen.

 – Nyt tästä on mukava lähteä torstaille, kun saadaan pelata tällainen back-to-back -peli vähän pudotuspelihengessä, niin päästään tästä hakemaan jatkumoa torstaille, käänsi vieraiden pelinjohtaja katseen jo joukkueiden tulevaan torstaiseen kohtaamiseen.

KaMan kausi jatkuu siis torstaina vierasottelulla Vimpelissä. Tämän jälkeen Superpesis-karavaani siirtyy Joensuuhun, jossa pelataan viikonloppuna Itä-Länsi -arvo-ottelut. KaMan seuraava kotiottelu on puolestaan vuorossa viikon päästä tiistaina. Tuolloin Vatajankosken Energiakentälle saapuu Imatran Pallo-Veikot, ja tuossa ottelussa on jaossa jälleen todella isot ja tärkeät pisteet ajatellen pudotuspelikamppailua. Silloin KaMa tarvitsee jälleen täyden kotiyleisönsä tuen, joten oikein lämpimästi tervetuloa tuolloin huutamaan ja kannustamaan KaMa voittoon!

Ottelun tilastot

Ottelun lehdistötilaisuus

Ottelun Twitter-liveselostus

 -MK