Uutiset

Raportti: KaMa komeaan voittoon 60v-juhlaottelussa!

KaMa juhlisti tämänpäiväisessä ottelussaan 60-vuotista taivaltaan kohtaamalla Raahen. Vieraana ottelussa ollut seuran historian ensimmäinen SM-sarjajoukkue vuodelta 1968 näki juhlaottelussa melkoisen ilotulituksen kun Raahe kaatui kolmen kunnarin taistossa jaksoin 2-0 ( 6-4 ja 7-1).

Kentän ehdoton hahmo oli peräti kaksi kunnaria lyönyt ja neljä juoksua tuonut isäntäjoukkueen kärki Teemu Rouhiainen.  Illan ensimmäisen kunnarinsa Rouhiainen iski kakkospuolelta heti ottelun avausvuorossa.   Jakso kulkikin KaMan hallinnassa aina kolmannen tasoittavalle saakka, kun isännät siirtyivät yksittäisillä lyönneillä 4-0 johtoon. Raahe kuitenkin nousi kolmannessa vuorossa tasoihin, kun vieraiden jokeri Ossi Meriläinen iski pallon kolmospuolen kallioille kolmen juoksun arvoisesti.

KaMa ratkaisi jakson neljännen aloittavalla Topias Liljan ja Kari Kellokosken kotiutuksilla.

Toinen jakso alkoi jälleen Rouhiaisen tähtihetkellä, kun mies paukautti toisen kunnarinsa ensimmäisen tavoin kakkospuolelta. Samassa vuorossa Petteri Kortelainen lisäsi vielä isäntien johtoa iskemällä pallon väliin. Raahe tuli vielä juoksun päähän toisen aloittavalla, mutta kolmannen tasoittavalla nähtiin ottelun lopullinen ratkaisu. KaMan jokerin Miikka Riikosen välilyönti pomppasi Raahen kakkoskopparin yli 1+3 arvoisesti.  Mainiota ulkopeliä ottelussa pelanneet kakkosvahti Teemu Utunen ja lukkari Joona Lehtinen kaunistelivat kotiutuksillaan jakson loppulukemiksi 7-1.

KaMalta ykkösenä palkittiin siis tällä kaudella jo viisi kunnaria iskenyt Rouhiainen ja toisen jakson pajatson tyhjennyksellään ratkaissut Riikonen.  Raahen ykköspalkinto meni kolme juoksua lyöneelle Meriläisellä ja kakkospalkinnon sai hyvin kentälle mennyt Harri Kolehmainen, joka myös toi kaksi juoksua.

Kentän parhaana ulkopelaajana palkittiin Teemu Utunen.

 Ottelun mediatilaisuuden näet täältä

KaMan ottelut jatkuvat ensi tiistaina vierasottelulla Hyvinkäätä vastaan. Kotikentällä joukkue nähdään seuraavan kerran juhannuksen jälkeen 26.6 Vimpeliä vastaan.


 

JH