Uutiset

KaMa voittoon ulkokauden avauksessa!

KaMa sai vieraakseen ulkokauden avaukseen viime kaudella ykköspesiksessä aina superpesiskarsintoihin saakka selvinneen Pöytyän. Koleassa säässä pelattu päättyi isäntien voittoon jaksoin 2-0 (3-1 ja 4-1)

Ensimmäisen jakson toisessa vuoroparissa KaMa siirtyi 1-0 johtoon kun Kari Kellokosken kakkosrajanäpillä kotiin juoksi Mikko Pauna. Petteri Kortelaisen painuva lyönti yllätti Pöytyän kopparit kolmannessa vuoroparissa ja samalla lyönnillä kotiin juoksivat toistamiseen Pauna ja Jouni Itävalo.

Pöytyän sisäpeli pysyi hyvin aisoissa ensimmäisellä jaksolla ja vieraat saivat ensimmäisen kolmostilanteensa vasta neljännen aloittavalla. Siinä vuorossa Pöytyän jokeri Marlo Jaakkola löi taidokkaasti pallon kakkospuolelle väliin ja näin Arttu Kauriala toi jakson loppulukemiksi 3-1.

Toisella jaksolla ensimmäinen vuoropari mentiin juoksuitta, mutta toisen vuoron aloittavalla alkoi tapahtua. Ensin Petteri Kortelaisen kakkossauma puhkaisulla kotiin tuli Teemu Rouhiainen. Tämän jälkeen Matias Jokisalo kotiutti välilyönnillä Alex Leinosen.  Jokisalon mailasta tuli myös KaMan kolmas juoksu, kun hän seuraavassa vuorossa kolmospuolen pussinpohjalyönnillä kotiutti toisen juoksunsa tuoneen Leinosen.

Pöytä sai jakson juoksutilinsä auki kolmannen tasoittavalla Arttu Kaurialan kotiuttaessa Valtteri Virtasen.

Jakson loppulukemat 4-1 iski kapteeni Jouni Itävalo ja kotiin tuli jälleen Alex Leinonen

Kolme juoksua ottelussa iskenyt Petteri Kortelainen oli tyytyväinen joukkueensa tämän päiväiseen suoritukseen:

Tämä oli meiltä joukkueena hyvä ja ehjä esitys. Ulkopelissä teimme palot kun oli palon tekemisen paikka. Sisäpelissä saimme tilannetta rakenneltua, mutta lyöntien laatu vaihteli vielä paljon, joka oli tietenkin odotettavissakin ensimmäisessä ulkona pelatussa ottelussa.  Omat lyöntisuoritukset olivat myös vaihtelevia,  mutta kunhan tulee toistoja ja pelejä ulkona alle niin homma helpottuu.


Petteri kortelainen


Seuraavan kerran KaMa on tulessa lauantaina  28.4 kun vieraaksi Vatajankosken Energiakentälle saapuu Koskenkorva.


JH