Uutiset

Raportti: KaMa kahden kiinnityksen jälkeen voiton päässä Superpesis-paikasta

 

 Siilinjärven Pesis – Kankaanpään Maila 0-2 (0-1, 2-5)
 Kankaanpään Maila – Siilinjärven Pesis 1-0 (6-0, 1-1)

Kankaanpään Maila aloitti Superpesis-karsinnat voitolla Siilinjärveltä. Toinen osa pelattiin tänään sunnuntaina Kankaanpäässä, ja toisella voitolla KaMa varmisti Superpesis-paikan olevan enää voiton päässä. Ensimmäinen mahdollisuus paikan varmistamiseen on keskiviikkona Siilinjärvellä. KaMa järjestää tuohon otteluun myös fanikyydityksen.

KaMa oli Siilinjärvellä torstaina selvästi niskanpäällä. Varsinkin ensimmäisellä jaksolla KaMa antoi vain yhden kolmostilanteen Siilinjärvelle. Jaksovoittoon riitti Sami Joukaisen toisen tasoittavalla iskemä juoksu. Toisella jaksolla SiiPe paransi, mutta KaMakin sai terävöitettyä kotiutustyöskentelyään. Jukka Lankisen yksi sekä Joukaisen ja Ville-Veikko Ollin kaksi lyötyä johdattivat KaMan 2-5 -jaksovoittoon ykköspalkittu Joni Rytkösen tuodessa peräti neljä juoksua.

 - Toivottavasti jäljellä on enää yksi peli, mutta niinkuin tänää nähtiin, niin SiiPe tuli huomattavasti erilaisemmalla ilmeellä peliin kuin kotonaan. Nyt varsinkin toinen jakso oli heiltä järkevää pelaamista. Ehkä se ensimmäinen peli sitten meni vähän jännityksen piikkiin Ykköspesis-pojilta, Rytkönen analysoi vastustajaa kahden ensimmäisen pelin jälkeen.

Kankaanpään Vatajankosken Energiakentällä nähtiin avausjaksolla vain yksi joukkue. KaMan ulkopeli oli rautaa, ja SiiPelle annettiin yhtä monta kärkilyöntiä kuin tehtiin itse juoksujakin - kuusi kappaletta. SiiPe sai koko jakson aikana miehen kolmoselle vain kertaalleen sekä kakkosellekin vain kahdesti.

 - Oltiinhan me ensimmäisellä jaksolla huonoja, siitä ei pääse mihinkään. Kuuden kärkilyönnin ja yhden kolmostilanteen jälkeen oli ainakin helppo lähteä parantamaan, totesi myös SiiPen pelinjohtaja Tuomas Nissinen.

KaMa mätti juoksuja puolestaan avausjakson jokaisessa vuoroparissa. Kuparisen rikkoi avauslyöntivuorossa Jukka Lankinen iskemällä Topias Liljan kotiin kolmosrajaleikkurilla, jonka polttoheitto karkasi kotipesästä yli. Toisessa vuoroparissa sama parivaljakko aloitti jälleen juoksujenteon, tällä kertaa kotiin tultiin keskipompulla. Heti perään lyömään tullut Sami Joukainen iski myös keskipompulla kotiin Joni Rytkösen.

 - Lähtisin pikkaisen kehumaan meidän sisäpeliä ensimmäisellä jaksolla. Kotiutukset olivat katsottuja paikkoja ja haastettiin kaverin ulkokenttää. Meillä on kuitenkin jalkoja, jotka pystyvät tulemaan, ja siinä mielessä onnistuttiin alussa ihan hyvin, iloitsi KaMan pelinjohtaja Mika Peltonen avausjakson hyvästä sisäpelistä.

KaMa jatkoi jälleen kolmannessa vuoroparissa juoksutehtailujaan. Ensin Sami Joukainen puhkoi räpylän kautta kakkossauman ja seuraavaksi Ville-Veikko Olli iski upean kumuran linjan taa kakkoskopparin eteen. Näillä lyönneillä kotiin kirmasivat Lilja ja Jouni Itävalo. Pisteen iin päälle iski viimeisessä sisävuorossa Valtteri Kleemola puhkomalla kenttää kopparien välistä kiertämällä kauden toisen kunnarinsa.

 - Ensimmäisestä jaksosta ei varmaan kannata mitään sanoa. Toisella jaksolla saimme pidettyä pelin tiukkana, kun paransimme ulkopeliämme. Ei vain tänään silti riittänyt. Kovasti kaverin keula tekee tilannetta, ja meidän pitäisi siihen pystyä vastaamaan. Tämä ei vielä riitä, totesi SiiPen ykköspalkinnon napannut kärkimies Eemeli Paldanius.

Toiselle jaksolle kävelikin aivan erilainen Siilinjärven Pesis, kun pallot alkoivat tarttua räpylään ja lyönnitkin onnistuivat paremmalla prosentilla. SiiPe siirtyikin koko ottelusarjassa ensimmäistä kertaa johtoon, kun Kimmo Lukkarin merkattu tappikumura tippui syöksyvän KaMa-pelaajan räpylästä kenttään. Kotiin juoksi kenttääkin ottelussa puhkonut etenijäjokeri Erno Tuomainen.

 - Toisella jaksolla vaikka kolmostilanteita ei tullut kuin neljä, niin saimme vähän rikottua Kankaanpään peliä. Päästiin myös ensimmäistä kertaa sarjassa johtoon, mikä oli hyvä asia. Pikkaisen tuntui, että KaMakin alkoi vähän ahdistumaan siitä. Yksi pinna ei vain tänään silti riittänyt, haki vieraiden pelinjohtaja Nissinen positiivisia asioita omiensa pelistä.

KaMa onnistui kuitenkin muut vieraiden yritykset nollaamaan ja otteluvoittoon riitti hienon avausjakson jälkeen siis yksikin juoksu, koska kolmesta pisteestä ei tarvinnut pelata. KaMa tarvitsi tuon juoksun lyömiseen kuitenkin kaikki neljä vuoroparia. Kolmas sisävuoro sekosi Henri Pulkkisen lyöntivuorolla vääränhuutoon, joka tuomittiin oikeaksi.

 - Jos jotain negatiivista pitää hakea, ja mihin täytyy ottaa kopillakin kiinni, niin siinä kun olimme 0-1 tappiolla oli ihme tiuskimista ja keskitytään aivan epäolennaisiin asioihin. Se on ihan sama, miten yksi syöttö menee. Se oli ensimmäinen syöttö ja tuomittiin vääräksi, ja me pilattiin koko vuoropari siihen. Olihan se nyt aivan naurettavaa, sätti jälleen tänään ykköspalkinnon napannut Rytkönen omiaan.

 - Toisella jaksolla kävi sitten niin, ettei vain käyneet vapaat keppiin. Sitä kautta siinä tuli sitten ongelmia. SiiPellä alkoi olla linja lähellä ja meillä ei käynyt palloon sen vertaa, että olisimme saaneet lyöntejä väliin tai saumoja puhki, harmitteli puolestaan Peltonen KaMan toisen jakson vaikeuksia.

KaMa lähti siis neljännen tasoittavaan sisävuoroon hakemaan yhtä otteluvoittoon oikeuttavaa juoksua. Hienosti toiminut KaMan kärki rakensikin välittömästi palottoman ajolähdön. Aikalisän jälkeen lyömään asteli KaMan kakkospalkinnon napannut Jukka Lankinen. Toinen lyönti oli upea hidastettu, joka valui juuri etumiehen ohi aina pussinpohjalle saakka, ja kotiin ehti pikakiituri Joni Rytkönen ennen palloa.

 - Se mikä tässä oli hyvää, oli tuo, kun jouduimme vähän takaa-ajoasemaan. Se oli todella hyvä kokemus tähän sarjaan, koska se oli ennemmin tai myöhemmin väistämätöntä, ja nyt se sitten tuli tuohon, ja me pystyimme sen hoitamaan. Siinä saatiin sitten vähän tuota luonnettakin kokeiltua, jollei sitä nyt vielä tänä kesänä ole riittävästi kokeiltu. Todella tyytyväinen olen voittoon, mutta parannettavaakin jäi toki, myhäili Mika Peltonen ottelun jälkeen.

KaMa nappasi näin toisesta ottelusta toisen voittonsa karsintasarjassa. Sarja on ensimmäisen kerran katkolla ensi viikon keskiviikkona Siilinjärvellä. Tuohon otteluun KaMa järjestää myös fanikuljetuksen. Ilmoittautumisohjeet ja muun tarpeellisen tuolle reissulle löydät klikkaamalla tätä linkkiä.

 - Tärkeintä oli että päästiin vääntämään, ja että saatiin hyvä toinen jakso ainakin ulkona. Sisäpelissä on vielä tekemistä, mutta nämä pelit tulevat olemaan yhden-kahden juoksun pelejä, kun käsistä ei anneta paljoa juoksuja niin kuin teimme tänään ensimmäisellä jaksolla, haastoi vieraiden pelinjohtaja Nissinen vielä ottelun jälkeen.

Ottelusarja ei siis vielä ole ohi, mutta KaMan vaiherikas kausi alkaa kuitenkin olemaan loppupuoella. Lähde siis kannustamaan vielä kerran KaMa voittoon Siilinjärvestä! Matkalla voidaan vaikka pohtia, että pystyykö "Ryde" pitämään antamansa lupauksen:

 - Meillä oli palaveri ennen tätä ottelusarjaa, ja minä lupasin, että valmistaudun hyvin ja otan kolmesta pelistä kolme ykköspalkintoa, ja että nämä pelit loppuvat siihen, kun me voitamme kolme muna ja lähdemme lomille. Nyt on 2/2, että yhtä huutaisi vielä.

Lähde siis Siilinjärvelle kannustamaan KaMa vielä yhteen voittoon, jolla varmistuu Superpesis-paikka myös kaudelle 2018! Tämä uskomaton tarina, joka tämän kauden loppukauden käänteistä on alkanut, ei varmasti tule ketään jättämään kylmäksi tällä eikä seuraavallakaan kaudella!


Ottelun tilastot & palkitut

Ottelun live-seuranta

Fanimatka


 -MK


Fanimatka (kopio)