Uutiset

Raportti: Kitee kaatui leveän rintaman onnistumisilla

Vaikeampaa jaksoa superpesiksessä elänyt KaMa nappasi helpottavan voiton samoista sijoista superpesiksessä taistelevasta Kiteestä. Laajalla rintamalla sisäpelissä onnistunut kotijoukkue nappasi kolme pistettä jaksoin 2-0 ( 3-2 ja 5-3).

Oman mielenkiintoisen mausteensa otteluun toi Kiteen viime sunnuntaina tekemä pelinjohto vaihdos. Seura vapautti Jukka Latvalan tehtävistään ja nimesi tilalle ulvilalaistaustaisen ja värikkäänä persoonana tunnetun Raimo Braggen, jolta löytyy pitkä ura pesäpallosta niin pelaajana kuin pelinjohtajanakin. Viimeksi mies on tosin ollut  pelinjohtotehtävissä vuonna 2009 ja silloinkin Kiteen pallon riveissä. 

KaMa oli käyttänyt lyhyen Itä-Länsi tauon sekä pelin että joukkueen henkisen puolen hiomiseen. Joukkueen tekeminen näyttikin tänään heti ensimmäisestä ulkovuorosta alkaen selvästi raikkaammalta ja pienempiäkin onnistumisia tuuletettiin kunnolla. Sisälläkin peli käynnistyi rytinällä heti ensimmäisessä sisävuorossa,  kun KaMa siirtyi kahden juoksun johtoon vahvan vyörytyksen jälkeen.  Ensin Sami Joukainen iski kolmosaumalyönnillä kotiin tänäänkin hyvin kentälle menneen Joni Rytkösen. Pian tämän jälkeen edukseen viikonloppuna poikien Itä-Lännessä esiintynyt Ville-Veikko Olli kotiutti Jouni Itävalon. 

Kitee kampesi kuitenkin tasoihin toisen aloittavalla. Ensin polttoheitto kolmoselta karkasi ohi pesästä ja sillä kotiin juoksi Simo Rahunen.  Sitten Joni Matikainen iski pallon kakkosluukusta läpi ja vain KaMan kakkoskopparin Henri Pulkkisen nopea toiminta esti lisäjuoksujen syntymisen tilanteessa.  Toisen tasoittavalla KaMa siirtyi johtoon ottelun erikoisella: Etutilanteessa Mikael Sillanpää eteni ykköseltä kakkosella ja Kitee yritti tehdä miehestä takapaloa. Polttoheitto osui kuitenkin Siilanpään selkään ja pomppasi sen verran kauas pesän taustalle, että tilanteessa kolmoselle edennyt Jouni Itävalo kipaisi suoraan kotiin Kiteen ulkokentän vielä ihmetellessä tilannetta.  Jakson loppuvuoroissa kumpikin joukkue tiivisti sen verran ulkopeliään, ettei lisäjuoksuja enää nähty ja näin KaMan kolmen ottelun pisteetön putki oli katkennut. 


Toisella jaksolle Kitee tuli sisuuntuneena ja nollasi KaMan ensin ulkona. Sisällä Pohjois-Karjalan vieraat takoivat kaksi juoksua kun Simo Rahunen iski välilyönnillä kotiin Topi Hurskaisen ja tänään uransa ensimmäisen superpesisottelunsa pelannut Teemu Repo teki saman tempun. Lyönnillä kotiin juoksi Sami Partanen. 

KaMa  ei tästä kuitenkaan häkeltynyt vaan nousi rinnalle ja ohi heti toisen aloittavalla.  Ensin vieraiden lukkari Joni Matikainen lipsautteli kahdella väärällä kotiin Joni Rytkösen. Sitten Ville-Veikko Olli löi pallon kakkospuolelta maisemaan ja sillä kotiin tuli Jouni Itävalo.  Alkukauden pääosin poikien superpesiksessä ja KaMan farmiseurassa Ulvilassa pelannut Arttu Vilander oli noussut tänään kokoonpanoon Jukka Lankisen tilalle. Mies kiitti luottamuksesta ja löi kovalla kolmospuolen sivalluksellaan kotiin Ollin.  Tämä oli Vilanderin ensimmäinen lyöty juoksu miesten superpesiksessä.  Vuoron lopussa kotiutusta pääsi vielä yrittämään Teemu Utunen, jonka hienolla välilyönnillä kotiin tuli tänään vahvan ulkopelin pelannut Valtteri Kleemola. 

Vilander

Arttu Vilander iski tänään ensimmäisen juoksunsa miesten superpesiksessä.

Tähän vuoroon katkesi lopulta Kiteen selkäranka. Kolmannen aloittavalla Sami Joukainen kotiutti vielä Joni Rytkösen ja vuoron tasoittavalla Kitee kavensi Sami Partasen lyönnillä lukemiksi 5-3. Enempää ei juoksuja ei kuitenkaan enää ottelussa nähty ja näin KaMan helpotuksen täyteiset voitonjuhlat saivat alkaa.

Kotijoukkueen pelinjohtaja Mika Peltonen oli luonnollisesti tyytyväinen mies pelin jälkeen:

- Helpottava voitto meille ja kohtalaisen ehjä esitys, vaikka siellä muutama huolimattomuusvirhe vielä joukossa olikin. Nyt saatiin keskikeppiin osumia ja mikä parasta niin neljä miestä onnistui kotitutuksissa. Tämän pohjalta päästään taas kehittämään peliä eteenpäin. 

Kolme juoksua tuonut  ja ulkona loistavan pelin pelannut ykköspalkittu Jouni Itävalo löysi omiensa otteista voitosta huolimatta myös vielä parannettavaa:

- Pitkästä aika saimme ehjän pelin ja aikaisemmissa peleissä vaivanneet hölmöt virheet eivät syöneet tänään sisäpeliä. Ulkopelissä meillä on kuitenkin edelleen vielä parannettavaa, sillä kolmostilanneita meitä vastaan saadaan edelleen turhan paljon.  

Itävalon ohella KaMalta palkittiin koko ajan lukkaripeliään parantava Ville-Veikko Olli, joka myös löi  kaksi juoksua  sekä toi yhden.  Kentän parhaana ulkopelaajan palkittiin ison kasan paloja tehnyt ja kauden parhaan pelinsä ulkona pelannut Valtteri Kleemola.

Vieraiden ykkösenä palkittiin erityisesti ulkona loistanut Ville Posti ja  kakkosena juoksun lyönyt ja tuonut joukkueensa sielu Sami Partanen. 

KaMan ottelut jatkuvat tämän viikon torstaina Sotkamon vierailulla. Saman viikon sunnuntaina vieraaksi Kankaanpäähän saadaan puolestaan Imatra. 

JH