Uutiset

Naisille puhdas voitto sarja-avausottelusta!

Mittari näyttää +24 astetta ja Pohjanlinnan kentälle TH-Kumi Areenalle on saapunut 240 henkeä seuraamaan Kankaanpään Mailan naisten ykköspesisjoukkueen ensimmäistä ottelua kaudella 2014.

 Parempia puitteita ei pesäpallo-ottelulle voi pyytää, ja Kankaanpääläinen yleisö saikin nauttia runsasjuoksuisesta ottelusta auringon helliessä katsomoa. Kankaanpään Mailan ykköspesisjoukkue tahtoo kiittää runsaslukuista yleisöä tuesta!

Ottelun kulku:

Ruoveden Pirkkojen kapteenin Taina Honkasen voitettua hutunkeitto, aloitti KaMa pelinsä ulkovuorolla. Hieman haparoiden ulkokentällä kotijoukkue antoi Pirkkojen rakentaa heti ykköskärjellä tilannetta aikaan ja kotiutusyrityskin nähtiin, mutta se päättyi paloon. Omalla sisävuorollaan KaMattaret tekivät kaksi paloa kolmesta itse, ja Ruovesi poltti Anniina Kiviharjun kotipesään Elisa Salosen lyöntiyrityksestä. 

Toisella vuoroparilla Ruovesi käytti herkeämättä hyväkseen kotijoukkueen lipsahdukset ja rakensivat tilannetta onnistuneesti. Painetta annettiin neljän kotiutusyrityksen verran, mutta Kankaanpään ulkokenttä kesti - ja näin tasoittavalle siirryttiin tilanteessa 0-0. 

Alku ei näyttänyt kotiyleisölle lupaavalta ykköskärjen haparoidessa vaihdoissa. Totaalinen käänne nähtiin kuitenkin kun Mailan parhaaksi pelaajaksi valittu Elisa Salonen aloitti shownsa. Ensin Salonen kotiutti Essi Ahosen ja heti perään toisella lyönnillään takavaihdon tehneen Niina Jokisen. Kakkoskärjen tytöt jatkoivat upeasti Elisan jalanjäljissä Laura Jokisen iskiessä Sanna Koivuniemen kotipesän turviin ja Anu Kiviharju sekä Laura Peltomäen korjaillessa lukemat jo 5-0. Ajotilanteiden jatkuessa aina numerolle 1 saakka, nähtiin myös KaMattarien kauden ensimmäinen kunniajuoksu - viimeisellä lyönnillään Anniina Kiviharju löi palloa korkealle ilmaan ja takakentän virheestä pääsi juoksemaan koko kentän läpi 1+2 tehojen arvoisesti Taiju Haanpään ja Laura Peltomäen juostessa edellä kotipesään. Enempää juoksua ei vuoroparissa nähty, ja näin tilanne oli muuttunut hetkessä täysin tasalukemista lukemiin 8-0. 

Kankaanpään peli aukesi hienosti myös ulkopelissä, ja Ruovedelle ei annettu yhtä mahdollisuutta enempää kaventamiseen. Jenni Kemppainen kaunisteli Kankaanpään johtolukemat vielä 9-0 kolmannen vuoroparin tasoittavalla kakkosrajanäpillään, Ella Kaasisen tuodessa juoksun. 

Neljännen aloittavalla nähtiin Ruoveden kavennus, kun Reetta Aralinna löi mallikkaasti Martta Asikaisen kotiin. Toisen kotiutusyrityksen Kankaanpää kuitenkin esti, ja näin ollen ensimmäinen jakso kirjattiin kotijoukkueelle 9-1. 

Toinen jakso alkoi KaMattarien osalta mallikkaasti kun ykköskärki hoiti hommansa ja Elisa Salonen astui jälleen lyöntivuoroon. Tälläkin kertaa superpesistäkin Turussa pelannut "Elsa" iski kaksi juoksua hyvillä lyönneillään ja vei kotijoukkueen 2-0 johtoasemaan. Sanna Koivuniemen kotiutusyritys päättyi haavaan, mutta Anu Kiviharju ja Taiju Haanpää sivalsivat molemmat juoksut nimiinsä ja kun vielä Laura Peltomäki sekä Anni Isoniemi toivat molemmat juoksut, oli tilanne Kankaanpäälle jo 6-0. Nollatilanteessa kentälle lähti pyrkimään Essi Ahonen, mutta pelkkä pääsy ykköspesälle ei riittänyt, sillä kakkospesän taakse isketyn lyönnin turvin Ahonen juoksi koko kentän ympäri ja lukemat olivat 7-0 Pirkkojen astuessa toisella jaksolla ensimmäistä kertaa lyömään. 

Kankaanpään ulkokenttä piti, eikä Ruovesi päässyt kertaakaan koittamaan naista kotiin. Loppujakson aikana Ruovesi pystyi vain kahdesti kotiutusyritykseen, mutta Maila ei antanut yhtään armoa. Loppujen lopuksi toinen jakso päättyi lukemiin 11-0 ja koko kaksituntinen ottelu meni näin ollen puhtaasti 2-0 KaMattarille. 

Lyödyt / Tuodut :

1. Jakso

1-0 Elisa Salonen / Essi Ahonen
2-0 Elisa Salonen / Niina Jokinen
3-0 Laura Jokinen / Sanna Koivuniemi
4-0 Anu Kiviharju / Elisa Salonen
5-0 Laura Peltomäki / Jenni Kemppainen
6-0 Anniina Kiviharju / Taiju Haanpää
7-0 Anniina Kiviharju / Laura Peltomäki
8-0 Anniina Kiviharju / Anniina Kiviharju
9-0 Jenni Kemppainen / Ella Kaasinen 
9-1 Reetta Aralinna / Martta Asikainen

2. Jakso

1-0 Elisa Salonen / Anniina Kiviharju
2-0 Elisa Salonen / Ella Kaasinen
3-0 Anu Kiviharju / Essi Ahonen
4-0 Taiju Haanpää / Laura Jokinen
5-0 Ella Kaasinen / Laura Peltomäki
6-0 Niina Jokinen / Anni Isoniemi
7-0 Essi Ahonen / Essi Ahonen
8-0 Sanna Koivuniemi / Niina Jokinen
9-0 Laura Jokinen / Elisa Salonen
10-0 Taiju Haanpää / Laura Jokinen
11-0 Sanna Koivuniemi / Essi Ahonen

Palkitut:

Kankaanpään Maila             I Elisa Salonen II Anniina Kiviharju

Ruoveden Pirkat                  I Heidi Vulli II Martta Asikainen

Yleisöä:

240

Kiinnostava fakta:

Kankaanpään Mailan joukkueesta vain yksi pelaaja ei lyönyt juoksua ja vain yksi pelaaja ei tuonut juoksua - koko joukkueen repertuaari toimi siis mallikkaasti!

Otteluisäntä:

Marverk Oy

http://www.marverk.fi/

Juha Levosen ottamia kuvia ottelusta näet täältä