Uutiset

Pelinjohtaja Mika Peltonen summaa Tampereen turnauksen

 

KaMan hallikausi jatkui sunnuntaina harjoitusotteluilla Manse PP:n järjestämässä Keisarikuppi-halliturnauksessa, jossa isäntäjoukkueen lisäksi kohdattiin tulevassa Halli-SM -alkuturnauksessa samassa lohkossa kamppaileva Hyvinkään Tahko.

KaMalla oli jälleen totuttelemista Pirkkahallin sääntöihin, kun peleissä oli koppikielto. Vaikutus on suuri erityisesti sisäpelin rytmittämiseen sekä kesänomaisten suoritteiden harjoitteluun. Otteluissa keskityttiinkin tällä kertaa enemmän ulkopelillisiin asioihin sekä sisäpelissä erityishuomion kohteena oli kaaripeli.

Syystä tai toisesta ei oltu heti alussa ihan valmiita peleihin. Onnistuimme kuitenkin alun vaikeuksien jälkeen ryhdistäytymään, ja erityisesti toiseen otteluun lähdettiin todella hyvällä sykkeellä, kertoi pelinjohtaja Mika Peltonen.

Tälläkään kertaa itse otteluiden tuloksiin ei kiinnitetty suurta huomiota, vaan keskittyminen oli erityisesti pelin kehittämisessä sekä toistojen saamisessa. Täysi hyöty haluttiin ottaa suuresta hallista, jossa harjoitteleminen on aina hieman erilaista verrattuna Kankaanpään liikuntahalleihin.

Ensimmäisen ottelun toinen jakso oli ookoo, ja toisen ottelun ensimmäinen jakso myös. Erityisesti pitää kuitenkin nostaa esiin viikonlopun pääteema, eli kaaripeli, joka oli paljon parempaa kuin menneessä Alajärvi-ottelussa, iloitsi Peltonen.

Itse otteluista oli tuloksena tappio ja tasapeli. Aamun ottelussa isäntäjoukkue Manse PP oli vahvempi lukemin 1-0 (4-3, 3-3). Toisessa ottelussa heti perään Hyvinkään Tahkoa vastaan KaMa oli huomattavasti vahvempi, vaikka toisella jaksolla pitkä päivä ja kaksi ottelua perätysten vaati veronsa. Tuosta ottelusta tuloksena oli 1-1 -tasapeli jaksotulosten ollessa 5-2 ja 0-4.

Turnaus ei nyt mitään huippua ollut tuloksellisesti katsottuna, mutta parempaa kohti ollaan koko ajan menossa, ja saimme pelattua oikein hyvät puolitoista ottelua ennen kuin pitkän päivän väsymys alkoi näkymään viimeisellä puolituntisella.

Pelli

Pelinjohtaja Mika Peltonen on tyytyväinen kuluneeseen hallikauteen. Harjoitusottelut on nyt pelattu ja seuraavana pelataan tuloksesta.


Pienet vaivat ovat pitäneet Mikael Sillanpään sekä Ville-Veikko Ollin poissa harjoituspeleistä. Viikonlopun turnauksessa lukkarin tontilla esiintyivätkin Jussi Kivelä sekä Joni Rytkönen. Paikkaajat saavat pelinjohtajalta kehut suorituksistaan.

Lukkarimme olivat viikonloppuna molemmat todella hyviä. Sillanpään saamme varmaan mukaan kolmen viikon päästä Halli-SM -alkuturnaukseen. Ollin kanssa haluamme edetä varovasti, koska hän tulee kesällä kuitenkin olemaan todella tärkeä palanen joukkuettamme, eikä nyt talvikaudella ole järkeä alkaa leikkimään vammojen kanssa.

Kokoonpanot sekä harjoitusten painopistealueet selkiytyvät jatkuvasti, ja KaMa-juna puksuttaa aikataulussa. Peltosen apuna pelin kehittämisessä on tämän pelinjohtajapartneri Juha Vartiamäki sekä joukkueen kokeneimmat pelaajat kapteeni Jouni Itävalon johdolla. Hallikauden harjoitusottelut on nyt pelattu, ja seuraavana aletaan pelaamaan tuloksesta, kun Halli-SM -alkusarja koittaa.

Onhan se erilaista, kun aletaan tuloksesta pelaamaan. Valmistautuminen on paljon pelinomaisempaa. Tähän asti ollaan lähinnä vain harjoiteltu ja keskitytty yksilön ohjeistamiseen sekä valmentamiseen, kun ollaan juteltu yksittäisen pelaajan kanssa tämän suorittamisesta ja vaatimuksista. Halli-SM:ssä valmistautuminen on paljon kokonaisvaltaisempaa ja siihen tulee mukaan joukkueelta aivan erilainen tsemppi, valaisi "Pelli" harjoitus- ja kilpaotteluiden eroja valmistautumisen osalta.

Halli-SM -alkuturnaus pelataan 4.–5.3. Seinäjoki Areenassa. Lauantaina kello 16 alkavassa ottelussa vastaan asettuu Hyvinkään Tahko ja sunnuntaina kello 13 alkavassa ottelussa Koskenkorvan Urheilijat. KaMalla on tuossa turnauksessa vain yksi tavoite.

Tavoitteena on lopputurnaus. Lähtökohdat alkulohkoon ovat todella hienot, kun ennakkoon kaikki kolme joukkuetta ovat varsin tasavahvoja nippuja. Todella kiva lähteä pelaamaan jatkopaikasta sekä tuloksesta, päätti "Pelli".


-MK


KaMan kokoonpano Manse PP -ottelussa:

1. Topias Lilja 3k
2. Joni Rytkönen 3v
3. Jouni Itävalo 1v
4. Valtteri Kleemola S
5. Teemu Utunen 2v (1 lyöty)
6. Mika Ihanamäki 2p
7. Roope Reinikka 3p
8. Arttu Vilander 2k
9. Jussi Kivelä L
10. Sami Joukainen (3 lyötyä)
11. Joonas Peltomäki
12. Jukka Lankinen (2 lyötyä)

KaMan kokoonpano Tahko-ottelussa:

1. Topias Lilja 3k
2. Joni Rytkönen L
3. Henri Pulkkinen 2k
4. Jouni Itävalo 1v
5. Jukka Lankinen 3v (2 lyötyä)
6. Valtteri Kleemola 3p (1 lyöty)
7. Mika Ihanamäki 2p
8. Teemu Utunen 2v
9. Jussi Kivelä S
10. Sami Joukainen (1 lyöty)
11. Joonas Peltomäki
12. Arttu Vilander (1 lyöty)