Uutiset

Itä-Länsi -miehet jatkavat KaMassa

 

Kankaanpään Maila on tehnyt kauden 2017 kattavat jatkosopimukset kapteeninsa Jouni Itävalon sekä Henri Pulkkisen kanssa. Lisäksi Teemu Utusen kanssa on sovittu otettavan käyttöön hänen ensi kauden kattava optionsa.

 - Isommat sopimusneuvottelut käytiin kotona. Kun sieltä tuli vihreää valoa, niin päätös KaMassa jatkamisesta oli todella helppo. Minulla on kova halu jatkaa edelleen näiden nuorten jätkien kanssa ja viedä KaMaa eteenpäin, valotti Jouni Itävalo jatkosopimuksensa taustoja.

Myöskään Henri Pulkkisen ei tarvinnut juurikaan miettiä muita vaihtoehtoja ensi kauden seurakseen.

 - Hyvillä mielillä jatketaan joukkueen nousujohteista tekemistä. Sopimuksen allekirjoittaminen Mailaan oli periaatteessa melko helppo ratkaisu, koska elämä on muutenkin asettunut Kankaanpäähän ja seuralla positiivinen kierre päällä. Viime kaudesta jäi paljon nälkää ja mahdollisuuksia on parantaa vielä reilusti, jutteli puolestaan KaMan pomppukone.

Utu

Lisänimen "Hymypoika" saanut KaMan oma kasvatti Teemu Utunen nähdään oranssissa myös jatkossa. Kahdella edelliskaudella "Utu" on esiintynyt B-poikien Itä-Lännessä, johon mahtuu vielä ensi kaudellakin.   Kuva: Juha Levonen


Kun KaMa sopi vielä Teemu Utusen kanssa tämän option käyttämisestä, on joukkue kiinnittänyt nyt kaikki kauden 2016 Itä-Länsi -tapahtumassa esiintyneet pelaajansa. Lupaava ja vahva runko on siis kasassa, ja tästä on hyvä lähteä rakentamaan ja vahvistamaan tulevan kauden joukkuetta.

 - Pari viikkoa on nyt yrittänyt olla ajattelematta pesäpalloa ollenkaan. Meidän viimeinen runkosarjan ottelumme kuvasti hyvin koko kauttamme; siinä tuli niitä meille tyypillisiä hölmöilyjä ja virheitä. Nyt on tarkan mietinnän paikka, oliko tuo nuoren joukkueen ongelmaa, vai mitä. Loppujen lopuksi kaudesta saatiin kuitenkin se, mitä me siitä ansaitsimme. Eteenpäin kuitenkin mentiin paljon, mutta vielä isompia harppauksia täytyy ottaa tulevana talvena, summasi joukkueen kapteeni Itävalo vielä menneen kauden.

Sepisisä

Nyrkki pystyssä onnistumisen merkiksi. "Sepi" on onnistunut jälleen ja "Utu" hurraa taustalla. Tätä on luvassa tulevaisuudessakin.   Kuva: Juha Levonen


Itä-Länsi -debyyttinsä tehnyt Pulkkinen pelasi menneellä kaudella ehkä uransa parasta pesäpalloa. Mies rikkoi oman vanhan kärkilyöntiennätyksensä, kun kauden päätteeksi tilastot näyttivät 184 kärkilyöntiä lähes 70% tehoilla. Näistä kärkilyönneistä 120 tuli 2-3 -välin vaihdoista, mikä oli koko Superpesiksen paras lukema haastajien jäädessä kauas taakse.

 - Joukkueen runko alkaa muodostumaan, ja toivon mukaan saadaan hyviä palasia vielä mukaan joukkueen vahvistamiseksi. Hyvissä ajoin ollaan liikkeellä, ja saadaan rauhassa kasata iskukykyinen sekä urheilullinen Kankaanpään Maila kaudelle 2017, jolla on mahdollisuuksia vaikka mihin, lupasi "Bule".

Bule

Tuttu mies, tuttu asento, tuttu kypärä. Lisää luvassa jälleen ensi kaudella Pohjanlinnan pesäpallostadionilla.   Kuva: Juha Levonen


Myös Itävalo rikkoi mennellä kaudella kärkilyöntiennätyksensä. 165 kärkilyöntiä oikeutti kymmenenteen sijaan tilastoissa kolmanneksi sijoittuneen Pulkkisen takana, 73,66% onnistumistehot taasen seitsemänteen sijaan. Henkilökohtaiset tilastot eivät kuitenkaan todellista joukkuepelaajaa lämmitä, vaan tärkeintä on joukkueen menestyminen. Tämän eteen Itävalo on myös valmistautunut tekemään ensi talvena jälleen töitä.

 - Ei minulla ole mitään henkilökohtaisia tavoitteita. Pitää vain yrittää olla mahdollisimman hyvässä kunnossa, jotta voi vaatia samaa myös muulta joukkueelta. Tärkeämpää tässä on saada meidän nuorempia pelaajiamme suurempiin rooleihin sekä saada heidän uraansa nostettua. Kun saamme tehtyä meidän kriittisten pelaajiemme kanssa hommia ja kehitettyä heitä, niin sitä kautta saamme vietyä koko hommaa parhaiten eteenpäin. Isoin tavoite ensi kaudelle on päästä ailahtelevaisuudestamme eroon sekä pystyä suorittamaan tasaisesti läpi kauden, päätti Itävalo nöyrään puheenvuoroon.


-MK